{ hetki Koon kyydissä }

12.3.2014

Meidän lapset ovat kyllä temperamentiltaan, ja luonteeltaankin, kovin erilaisia. Siinä, missä esikoinen on aina ollut rauhallinen pohtijatyyppi, tällä nuoremmalla on aina vipinää kintussa ja sata ideaa päässään. Tämä tättähääräksikin kutsuttu pikkuneiti on lujatahtoinen ja päättäväinen, ja siksi yleisesti puhutaan tytön tulleen äitiinsä. Voitte kuitenkin kuvitella, että myös muita, ei niin mairittelevia, luonteenpiirteitä rinnastetaan minuun. 😉

Voi olla, että tämä kakkonen on luonteeltaan ehtivämpi ja tomerampi, tai sitten aika vain on kullannut muistot, ja olin unohtanut, mitä meno pienen taaperon kanssa on. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niitä mahtuu päivään kuin päivään!

Iltakevennykseksi hetki Koon kyydissä.
Tarkemmin sanottuna vajaa minuutti, joten kuvituskin on aika vauhdikkaasti napsittu!

Koon seurassa 1Koon seurassa 7 Koon seurassa 3 Koon seurassa 4 Koon seurassa 5 Koon seurassa 6

Leppoisaa keskiviikkoiltaa!


{ keväisen vaaleaa ylle }

12.3.2014

Vaikka se nyt on uhkaillutkin jollakin takatalven tapaisella, yritän silti nauttia keväästä, ja asennoitua uuteen vuodenaikaan. Tuntuu niin ihanalle, kun aamu kuudeltakaan ei ole enää pimeää, ja lenkille saa lähteä linnun laulua kuunnellen. Tänään aamulenkin kruunasi ylitseni lentävä joutsenparvi. Kyllä siellä kevät tuoksuu, sanoi kalenteri sitten mitä tahansa!

Tänä keväänä olen päivittänyt garderobiani erilaisilla tuhkan ja puuterin sävyillä. Keväällä on jotenkin ihana vaihtaa vaatteet vaaleampiin ja keveämpiin sävyihin. Luin jostain joskus sellaisen jutun, että valo ei pääse ihmisen sieluun mustien vaatteiden läpi. Varmaan ihan huuhaata, mutta toisaalta, kyllä olostakin tulee ”valoisampi”, kun yllä on mustan sijaan jotakin vaaleampaa.

gray 7gray 5

Tänään heitin päälleni aika tavalla kokopukumaisen meiningin; Hiekan ja tuhkan sävyjä melkein päästä varpaisiin.

gray 6

Ajattelin muuten käväistä suutarin pakeilla. Josko keksittäisiin tuohon vanhaan Mulberryn Roxannen räyskään joku crossbody-hihna. Laukku on jäänyt ihan vaille käyttöä, koska kahden lapsen kanssa käsilaukun raahaminen on vain mulle jotenkin työlästä.
Dayn teepparin hankin lähinnä uuden (kriisi)hameeni seuraksi, mutta se taipuu kyllä arkisempaakin asuun. Musta toi käsikuvio on vaan jotenkin niin kaunis!
Blogin kautta saamani Becksöndergaardin villa-/modaalisekoitteinen Paris-huivi, sopii tähän asuun kuin nenä päähän. Suuressa huivissa on tuollainen kaunis kudonta, ja tekstuuri eroaa jonkun verran totutusta villa/silkki versiosta.
Olette myös kyselleet mitä eroa on Please Jeansin slimmimallilla verrattuna tavalliseen. No, tässä nyt ne slimmit jalassa. Koko mulla on kaikissa housuissa sama.

gray 8gray 9

housut | Please
kengät | Shoe Shi Bar
nakhatakki | Only
teeppari | Day Birger et Mikkelsen
huivi | BeckSöndergaard | saatu
laukku | Mulberry
korvikset | Pernille Corydon | saatu
sormus | en muista…

Nyt alkaa kuulua sen kaltaista vasaran naputusta, että ehkä munkin pitäis lähteä osallistumaan…

Se on
MOI!


{ voittaja }

11.3.2014

Vichy Dermablend -kilpailu on tämän blogin osalta saatu päätökseen, ja voittaja arvottu!

Kiitän kaikkia osallistujia, harmi, etten jälleen kerran voi palkita teitä kaikkia. Kiitos myös kertomuksistanne iho-ongelmien kanssa! Vaikken tietenkään toivo kenellekään näppylöitä, tai muuta vaivaa, on silti helpottavaa kuulla, että niin moni muukin kamppailee ihonsa kanssa. Kaipa se on tässäkin se naistenlehtien luoma mielikuva, että muka kaikilla muilla olisi täysin virheetön iho, ja itse olet kummajainen….

Vichy Dermablend 3Vichy Dermablend 2

Voittaja Katja saa minulta postia, ja sovimme sitten oikean värisävyn, jotta palkinto saadaan matkaan.

Tosi ihanaa ja aurinkoista päivää teille kaikille! Me odotamme vieraita, ja alamme kattaa mehulaseja pöytään! 🙂

Halipusimoi!