Aina välillä saan kysymyksiä kynsistäni, ja erillistä postaustakin aiheesta on pyydelty, joten tulkoot se tässä.
Otin elämäni ensimmäiset geelikynnet helmikuussa 2009. Tuolloin oli esikoisen ristiäiset, ja meidät vanhemmat vihittiin avioliitton. Taisin jäädä koukkuun heti ensimmäisellä kerralla, sillä en ollut eläissäni saanut kokea, mitä on olla pitkäkyntinen. Geelikynsien laitto ja huolto toivat myös hieman erilaista vaihtelua elämään. Neljän viikon välein sain hetken itselleni, hetken naiseudelle ja hetken hemmottelua.
Ihan yhtäjaksoisesti en ole kuitenkaan kynsiä pitänyt tuolta saakka. Väliin on mahtunut kausia, jolloin olen yrittänyt kasvattaa omia kynsiäni luonnollisesti, ja teiltäkin olen vuosien saatossa kysellyt erilaisia niksejä hommaan. Nyt voin käsi sydämellä sanoa, että kaikki keinot on kokeiltu, kaikki ihmepillerit ja öljyhoidot koitettu. Olen hassannut rahaa erilaisiin kynnenkovettajiin ja -vahvistajiin, mutta tulosta en ole saanut mistään.
Valkoinen osa luonnollisen kynnen kärjessä kasvaa itselläni korkeintaan millin pituiseksi. Kynteni ovat kuin silkkipaperia, ja sama pätee muuten myös varpaankynsiin. En tarvitse saksia tai viiloja. Sukka kyllä kuluttaa kynteni lyhyeksi.
Myönnän, että kynnet ovat osa turhamaisuuttani, mutta pidän niiden antamasta huolitellusta fiiliksestä. Kun sormissani on kauniit kynnet, tunnen oloni naisellisemmaksi, ja kyllä, myös itsevarmemmaksi!

Olen myös todella tarkka geelikynsien ulkonäöstä. Usein törmää kynsiin, joiden muoto on kaukana kauniista, mielumminkin lapiomallinen ja pinta muhkurainen. Oli onni, että löysin täältä kotikylästä taitavan kynsiteknikon. Ihan kenelle tahansa en olisi mennyt kynsiäni laitattamaan. Koska kampaajani tunsi edellisen kynsieni laittajan, hän osasi suositella yhtä taitavaa tekijää täältä, ja niinpä Anu on siitä saakka saanut huolehtia kynsieni ulkonäöstä.
Pisin tauko geelikynsiin tuli odottaessani Klaaraa. En tiennyt olevani raskaana, kun ihmettelin, mikseivät kynnet yht’äkkiä pysyneetkään sormissani. On kuulemma mahdollista, että raskaus muuttaa kynttä sen verran, että geelaus ei välttämättä pysykään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että näin kävisi jokaiselle odottavalle äidille. Useimmilla naisilla geelikynnet pysyvät kiinni yhtä hyvin, oli sitten raskaana tai ei.
Luonnollisuus on kynsissäkin se juttu, johon pyrin. Vaikka sormissa olisikin geelikynnet, ei niiden mielestäni välttämättä tarvitse näyttää geelikynsiltä. Kaunis kapea muoto ja luonnollinen pituus yhdistettynä hillittyihin väreihin. Siinä on kauniiden kynsien salaisuus, jos multa kysytään. Geelikynnet kun voi aina lakata mieleisekseen.

Käytin pitkään kynsissäni ”ranskalaista manikyyriä”. Kärjen valkoinen väritys oli enemmänkin samppanjaan taittava, kuin puhdas valkoinen. Näin väri oli enemmän luonnollisen näköinen. Luonnolinen kynnen kärkihän on enemmän kellertävä kuin sinertävä, jota taas näkee usein rakennekynsissä. Kuva noista kynsistä löytyy esim. tästä postauksesta. Ranskalainen vaatii kuitenkin melko tumman lakan päälleen, tai useamman kerroksen vaaleaa väriä, mikäli kynsissä haluaa välillä pitää lakkausta ja piilottaa värirajan. Esim. punaiset kynnet kyllä onnistuvat, mutta hennon vaaleat lakat tuottavat ongelmia. Tästä syystä olen siirtynyt nyt yksivärisiin geelauksiin. Hento vaaleanpunainen väri menee sellaisenaan, mutta se on myös helppo lakata, mikäli mieli kaipaa vaihtelua.
Mitä vielä?
Huollatan kynteni neljän viikon välein. Kynsissäni on oman kynnen geelaus – tippien avulla omakin kynsi saatiin kasvamaan tarvittavan pituiseksi. Muuten kynsistä ei ole huolta eikä vaivaa. En juuri edes ajattele niitä, ja ne eivät millään tavalla rajoita tekemistäni. Kuvat ovat tältä aamulta, edellinen huolto oli viime viikon tiistaina. Eli viikossa huomaa jo jonkinlaisen kasvurajan helposti. Tuota rajaa on helppo häivyttää vaikkapa käyttämällä väritöntä lakkaa, jos se häiritsee. Tosin itse en koe sitä millään tavalla häiritsevänä. Mitä taas tulee geelikynsien lakkaamiseen, lakkaushan kestää geelatulla pinnalla todella hienosti verrattuna tavalliseen kynteen.
Olikohan tässä kaikki? Kysykää ihmeessä, jos jokin asia jäi vielä selvittämättä!
Nyt;
Loisto tiistaita!