Ja olipa tosiaan virkistävä viikonloppu! Lauantaiaamuna puhelimeen kilahti iloisia viestejä. Tiedossa virtuaalinen panimokierros ja pienpanimo-oluiden maistelu. Maisteltavat toimitettaisiin iltapävällä ovelle, ja etäyhteydet tulisi olla kunnossa klo 18. Etkoihinkin sopisi osallistua. Ja jopa minä, joka en juo olutta (enkä kyllä mielellään edes maistele) otin kutsun ilolla vastaan. Päivä pihatöitä ja illaksi vähän parempaa päälle. Ja siinä meitä oli kasassa tuttu porukka. Neljä pariskuntaa, joista yksi aikuisen lapsen kanssa Espanjan reissun jälkeisessä karanteenissa. Pari tuntia vierähti mukavasti ja kodin seinät ikään kuin liukuivat taas hetkeksi kauemmaksi.

Sunnuntai tuli pyhitettyä puutarhatöille. Tosin pienin tauoin, sillä taivaalta sateli pariinkin otteeseen raesokeria. Mutta seitsemän aikaan illalla (kun aurinko vielä paistoi) tuntui hyvältä katsella haravoitua nurmikkoa ja ihailla työnsä tulosta. Tajusin myös, etten selviä tästä tilanteesta ilman suunnitelmia ja pieniä unelmia. Joitakin askelmerkkejä joita seurata, ja jotakin mitä kohti mennä. Ja puutarha jos mikä antaa tällaiselle parhaat puitteet. Konkreettisia tavoitteita ja suunnitelmia ihan vain tämän kevään ja tulevan kesän ajaksi, kun mikään ei ole ennustettavissa ja kaikki on enemmän kuin epävarmaa.

Viikonlopusta voimaantuneena täällä on ollut tänään pääsiäiskorttipaja. Tipuja, pupuja ja pajunkissoja. Seuraavksi ohrat multaan. Ihanaa maanantai-iltaa! 💛

https://emiliauusikuu.com

Viimeisen viikon aikana mielialani ja ajatukseni ovat ajelleet hurjaa vuoristorataa. On epävarmuutta ja pelkoa, luovuttamisen halua, väsymystä, epätoivoa, katkeruutta ja kiukkuakin. Ja sitten toisaalta myös niitä hyviä fiiliksiä. Onnentunnetta, itsensä voittamista, huolettomuutta, rauhallisuutta, rakkautta ja sisua sekä härkäpäisyyttä. Välillä kotona on just hyvä ja välillä seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Ja niin mielipuoliselta kuin tämä kaikki ehkä kuulostaakin, en usko, että olen tällä hetkellä asian kanssa yksin. Samoja myllerkyksiä on varmasti monen mielessä. Ihan kaikilla meillä on nyt enemmän mielen päällä. Jokaisella vähän enemmän huolta ja murhetta kannettavanaan ja pettymyksiä purtavana.

Mutta sitten on onneksi myös se ihan tavallinen elämä, joka pyörii kaikista muutoksista huolimatta. Herätään aamulla, ja viedään päivä iltaan. Ja tehdään ne ihan samat tavalliset asiat kuin aina ennenkin. Laitetaan ruokaa, pestään pyykkiä, kastellaan kukkia, liikutaan, levätään jne. Ja jotenkin musta tuntuu, että viime aikoina ne ihan tavalliset jutut on jotenkin jääneet kaiken uuden jalkoihin. Arkisia asioita rullataan siinä muun elämän ohessa ja niihin ei tule välttämättä kiinnitettyä huomiota edes sen vertaa kuin ennen. Tai sitten laitetaa vain ruokaa, koska lapset eivät ole koulussa ja ulkoillaan, koska pitää huolehtia välitunneista ja liikunnasta. Ja siinä samalla unohtuu, että niitä ihan samoja juttuja tehtiin kyllä ennen tätäkin. Ja niitä tehtiin, koska ne kuului arkeen ja elämään. Siihen ihan tavalliseen.

Olen niin onnellinen, että edessä on viikonloppu. Aion nimittäin unohtaa hetkeksi ihan kaiken tästä uudesta arjesta ja elää elämääni kuten elelin sitä kuukausi sitten. Viettää ihan tavallista viikonloppua ja tehdä ihan tavallisia juttuja. Tai oikeastaan aion viettää just sellaisen vapaan viikonlopun, josta pitkään haaveilin. Lukea, liikkua, olla ulkona, syödä, nukkua. Lukea vähän vähemmän uutisia ja vähän enemmän kirjoja. Olla vähän enemmän ihan vaan rentona. Ei sillä etten välittäisi, vaan siksi että välitän myös itsestäni ja siitä ihan tavallisesta elämästäni.

Vaikka kuinka oltaisiin poikkeusoloissa, silti linnut laulaa, luonto puskee vihreää, kellot siirretään kesäaikaan ja kevät on täällä. 💛

Niin kauan kun me ollaan asuttu täällä, meillä on ollut tapana juhlistaa kevään ensimmäistä puutarhapäivää nuotiolla. Tänä vuonna sitä kevään ensimmäistä on ollut vaikea määrittää. Puutarhatöitä on käytännössä voinut tehdä koko talven, mutta tänään otettiin vihdoin kiinni perinteestä – jo seitsemännen kerran. Ihan jo senkin kunniaksi, että sää muistuttaa jo vahvasti vappusäätä. Aikoinaan tuo nuotion teko pihan perälle oli olevinaan jokin väliaikainen keksintö, jolla haluttiin hyödyntää tontin sitä laitaa, joka oli melko kaameassa kunnossa. No, edelleenkään, tuota osaa pihasta ei voi edes hyvällä tahdolla kutsua puutarhaksi, mutta selväksi on käynyt sekin, että tällaistakin tilaa tarvitaan. Metsittynyt tontinreuna on onneksi piilossa piharakennuksen takana ja tuottaa iloa valkovuokkojen, juhannusruusujen ja vadelmien muodossa. Ja tämän tällaisen luonnollisemman olemisen. Ei tarvi vältsysti lähteä kotipihaa kauemmaksi eräilemään.

Tänään itse haravointi ei ollut niin kauhean tuottavaa, kun kova tuuli kieputteli lehtiä sinne tänne. Tai siis edistystä oli vaikeampi hahmottaa, ja se on ehkä mulle yleensä se kaikkein palkitsevin juttu. Mutta sinne tänne lentelevistä lehtikasoista huolimatta pääsin omaan kuplaani.  Mietinkin, että jos joku kysyisi, että missä olen onnellisimmillani, niin kyllä se olisi juurikin tässä. Ulkona ja raittiissa ilmassa. Pikkuisen hengästyneenä ja taivaan yli lentävistä linnuista nauttien. Niin, ei siihen ihan keuheasti tarvita. Onnellisuus voi näyttää ihan vain vaikka tältä.

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.