Sen sijaan, että kirjoittaisin joihinkin ravinnollisiin seikkoihin liittyvästä ryhtiliikkeestä, ajattelin mennä ihan sisustuslinjalla tänäkin aamuna. Pahoittelut siis mahdollisesti harhaanjohtavasta otsikoinnista.
Keittiön yleisilme alkaa olla aika valkoinen verrattuna siihen, mitä se oli muuttaessamme taloon. Tumma laminaattilattia on poissa, samoin toisen päätyseinän musta-hopeinen tapetti. Seinissä on uusi valkoinen pinta, ja vanha puolikiiltävä puukatto on muuttunut rauhallisen himmeäksi.
Samalla kun maalasimme keittiön suuren ruokapöydän valkoiseksi, sudittiin myös mieheni nikkaroima sivupöytä samalla maalilla. Molemmista löytyy ennen-kuvat mukavuusalueen ulkopuolelta -postauksesta.
Vaikka olenkin valkoisen ystävä, ja suosin vaaleita pintoja, pitää valkoisella olla myös kontrastia, jottei lopputulos ole pliisu tai liian romanttinen. Olen pitkään pyöritellyt mielessäni Tine K:n mustia seinätarjottimia, joita halusin ripustaa seinälle kaksi päällekäin. No, nuo olivat toisessa eilisistä paketeista, ja nakuttelin ne illalla seinään, juuri kuten olin ajatellutkin. Ja, kylläpä tuli ryhtiä! Ihan mahtavat – ainakin omasta mielestäni!
En ole liian graafisen mustavalkoisen ystävä, ja siksi mustaa ei meillä sisustuksessa ole paljon. Valkoisen ja mustan lisäksi pidän harmaasta, joka luonnonsävyjen ohella lämmittää mustan ja valkoisen liittoa. Niinpä meillä on paljon myös Tine K:n koritavaraa, jota tilasin jälleen lisää. Suuri korikassi ja basmarket-korit sopivat työtason alle ja toimivat meillä jonkinlaisena ”lajitteluastioina”. Paperinkeräykseen menevät lehdet ja mainokset, sekä kierrätyspullot on helppo heittää tuonne tason alle omiin koreihinsa. Myös isot lisäravinnepakkaukset on kauniisti piilossa yhdessä korissa.
Keittiöremontti on nyt siinä pisteessä, että tarvitsisin mieheni kotiin, jotta voimme jatkaa hommia. Yksin on oikeastaan aika mahdotonta tehdä nyt mitään. Tai siis ei yksin, vaan kahden apulaisen kanssa. Tiedättehän…? Niinpä tuolla työtason alla näkyy esimerkiksi liesitaso, joka on yhä visusti paketissaan. 🙁
Mutta pieniä kivoja yksityiskohtia oli pakko hankkia keittiöön jo. Nicolas Vahen pakkaukset ovat niin kauniita, että ihan käyttöelintarvikkeitakin on ilo pitää esillä. Tine K:n mustavalkoinen marokkolaispurkki kätkee sisäänsä teepussit, ja se on kiva nostaa pöydälle teeaikaan.
Eli, muunmuassa sellaisia juttuja se postipoika eilen Homenordista tänne kuljetti. Jotain vähän jouluistakin siellä oli seassa, mutta niistä lisää myöhemmin.
Kivaa tiistaipäivää teille!
















