Meillä on jo täysin lumeton piha, mikä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että seuraavaksi seuraillaan, mitä maan uumenista alkaa pilkistää. Tänä vuonna jo aika hyvin muistankin, mitä missäkin kasvoi. Pari edellistä kevättä ovat olleet siinä mielessä yllätyksellisempiä. Viime kesänä paikkoja saatiin taas kivasti kuntoon, mutta kyllähän se vieläkin näkyy, että piha on ollut oman onnensa nojassa. Lisää raivaustyötä on siis tulevalle kesälle tiedossa. Myös nurmikon paikkauksia ja kanttauksia pitäisi laittaa kuntoon.

On hurjan kiva katsella kesäisiä kuvia näin keväällä. Jotenkin tuo lohduttoman musta maa ja märkä kurainen piha saavat ajatukset solmuun. Mutta helpottaa, kun tietää, että kohta ollaan taas tässä vaiheessa.

Tosin muutaman puun kaataminen olisi varmaan jälleen edessä. Niin, ja tietysti jos jonkinmoista oikomista ja puhdetta puutarha keväällä tuottaa, mutta se kaikki on oikeastaan vain tosi ihanaa!

Joko teillä on kovasti puutarhajutut mielessä?

Keskiviikkoa!

Niin ihanan valoisa aamu, että oli pakko tarrata kameraan. Kuvia taas keittiöstä, siitä toisesta päädystä, joka meillä toimii jonkinlaisena arkiolkkarina. Tämä keittiö kun on se huone, jossa meillä oikeastaan melkein vallan ollaan. Poikkeuksena se, että yläkerrassa nukutaan, ja olkkarissa katsellaan telkkaria. Jälkimmäistäkin hyvin harvoin, ja usein vasta lasten mentyä nukkumaan. Harvoin meillä edes vieraat (ne tutut ystävät ja sukulaiset) käyvät keittiötä pidemmällä. Kodin sydän on meillä sananmukaisesti juuri täällä köökissä.
Blogin vanhemmat lukijat varmaan muistavatkin ns. yhden telkkarin politiikkani. Tällä olen tarkoittanut sitä, että mielestäni yhden television on riitettävä, ja jos näin ei ole, pitäisi elämäntavat syynätä kuntoon. Ideana siis se, että kaikkien ei tarvitse olla niin telkkaririippuvaisia, että talossa pauhaisi kaksi laitetta samaan aikaan esittäen eri ohjelmia.

No, nyt mun politiikkani on horjumassa. Ei sen vuoksi, etteikö katselemiseen riittäisi yksikin telkkari, vaan sen vuoksi, että tuntuu tyhmältä, ettei tässä tilassa ole telkkaria. Koska keittiössä laitetaan ruokaa, löhötään, istuskellaan, leikitään, pelataan, piirretään, askarrellaan, leivotaan, seurustellaan – you name it – joten miksipä tässä ei joskus voitaisi katsoa teeveetäkin!? Sehän voisi olla ihan kiva, että ruuan päälle lapset katsoisivat pikkukakkosen tässä, ja me aikuiset voisimme sitten seurustella samassa tilassa. Nykyään kun se on niin, että jos lapset katsovat piikkukakkosen, tai mitä tahansa muuta lasten ohjelmaa, niin me aikuiset jäädään tähän keittiöön kuitenkin.

Koska meidän telkkari, se one and only, on aika pieni nykytrendeihin verrattuna, olemme pohtineet tässä jonkun aikaa, että vanhan telkkarin voisikin siirtää keittiöön ja hankkia sitten vähän isomman olkkariin spesiaaleja leffa- ja Netflix-iltoja ajatellen. Vaan jotta pehmiäisin kunnolla ajatukselle, pitäisi tietysti ratkoa pieni sisustuspulma; Mihinkä se telkkari sitten laitetaan, ja miten nykyiset kalusteet sijoitetaan uudelleen!? Ei mikään elämän kokoinen ongelma, mutta pieni pähkinä nyt kuitenkin. Niinpä mä täällä nyt sitten kieputan sohvaa ja divaania mielessäni, ja yritän keksiä ratkaisun. Sinänsä hassua, kun kuitenkin pidän tästä tilasta jo ihan tällaisena.

Anyway, mukavaa ja aurinkoista keskiviikkoa!

No voihan harmaus tosiaan! Silti elättelin pientä toivoa, että tämäkin päivä olisi tästä kirkastunut, mutta niin siinä kävi, että salaattilautanen jäi tämän päivän väripilkuksi. Loogistahan olisi kai pukeutua värikkäämmin säätä kompensoidakseen, mutta minäpä tarrauduin entistä harmaampaan.
Tuli tuossa sunnuntaina puhuttua värien käytöstä, siitä, miten kuulemma jossakin tv-ohjelmassa napataan kadulta seinäruusuja ja puetaan heidät rohkeisiin väreihin ja leikkauksiin. Pointtina kai se, että mitäänsanomattomasta hiirulaisesta voi hyvillä valinnoilla muuntautua todelliseksi ladyksi. Ihan totta varmasti, en epäile hetkeäkään.

Värinä harmaa tuskin saa kenenkään ihoa hehkumaan, samoin on kai luonnonvalkoisen ja mustankin kanssa. Ihailen värikkäästi ja näyttävästi pukeutuvia naisia, mutta muutaman kokeilun, ja selkeän erehdyksen, jälkeen olen oppinut pysymään omassa tyylissäni. Joku on joskus jopa kysynyt, yritänkö mätsätä vaatetustani kodin sisustukseen. Jaa’a, vaikea sanoa, onko takana niinkään tietoista yrittämistä. Kenties turvallinen väripakkani vain koostuu muutamasta luottoväristä ja niitä on helppo käyttää niin sisustuksessa, kuin pukeutumisessakin.

Harmaita farkkuja en ole omistanut koskaan aikaisemmin, mutta tänä keväänä nämä huusivat nimeäni niin, että oli pakko taipua. Itse asiassa, himoitsin harmaita farkkuja jo viime syksynä. Kivaa vaihtelua vannoutuneelle farkkutytölle. Yläosaksi rennompaa ja väljempää, tukka huolettomasti auki ja kaulaan pitkä koru. Sopivasti boheemi, olematta silti kirjava hippityttö. Koska käytän liikkuessa mitä värikkäämpiä ja räikeimpiä vaatteita, tuntui tänäkin aamuna kivalta vaihtaa ”siviilisävyt” päälle neonväristen treenivaatteiden jälkeen. Pysyypä ainakin tasapaino!

Mutta tiedättekö mikä tässä harmaudessa eniten harmittaa?! Ja siis nyt puhutaan siitä säästä, eikä vaatteista. Itse ainakin huomasin, että eilen ihmiset olivat huomattavasti iloisempia. Tuntui, että jokainen tapaaani tyyppi oli iloisen ja energisen oloinen. Meistä suomalaisista kun tulee heti paljon avoimempia ja sosiaalisia, kun aurinko näyttäytyy ja kevät tekee tuloaan. Ja, vaikka se aurinko onkin se, mikä meidät jörrikät horroksestamme herättelee, niin väitän tässäkin kohtaa yhdeksi suurimmaksi tekijäksi dominoefektiä; Kun joku on iloisen ja energisen oloinen, se tarraa muihin, ja näin fiilis leviää. Niin se vain on, sekä positiivisuus, että negatiivisuus, ovat hyvin herkkiä tarttumaan.

Niin, että koitetaan pitää kiinni siitä iloisesta luonteesta ja valoisasta mielestä. Näiden harmaidenkin päivien yli. On nimittäin katukuva huomattavasti kauniimpi kun vastaan kävelee hymyileviä ja iloisia ihmisiä. Olkootkin sitten vähän ankeisiin väreihin pukeutuneita. 😉

farkut|me&i
paita|Day Birger et Mikkelsen
neule|Lindex
kengät|SixtySeven