Täytyy sanoa, että mukavan viikonlopun jälkeen maanantaikaan ei tunnu hullummalta. Arkinen aherrus on siitä hauska juttu, että pienen irrottelun jälkeen taas arvostaakin ihan tavallisia juttuja. VAikak ohjelmaa oli parille päivälle yllin kyllin, ehdin kuitenkin siivoilla rapunpielet ja istutella loput callunat havujen kanssa ruukkuihin. Nyt kelpaa polttaa kynttilöitä myös ulkona, kun sisäänkäynnit on siivottu.

Viikonloppuna päätin myös, että mikäli mieli alkaa kaivata jouluisempia koristeita kotiin, nyt siihen on lupa ja joulu saa hiipiä pikkuhiljaa sisään. Eteisen ikkunaan jo virittelinkin valotähden, ja eilen nautiskelin glögiä jouluntuoksuisen kynttilän luodessa tunnelmaa sateisen koleaan iltaan. Luonnollisesti myös puheenaiheet ovat siirtyneet huomaamatta jouluun; Kinkku ja ruoka, lahjat ja pukki. Kuka viettää joulua missäkin, ja kenen seurassa. Tiedättehän, niitä perusjuttuja, jotka kuuluvat joulun suunnitteluun. No, mutta ennen joulua meillä on toki vielä 7-vuotiaan kekkerit ja tavaksi on muodostunut, että suurin jouluinnostukseni iskee vasta noiden kemujen jälkeen. Sitä odotellessa siis!

Tänään kuvina vähän laajempaa kulmaa. Laajakulmaobjektiiveja tulee älyttömän harvoin käytettyä blogikuviin, mutta kun tänään testailin pitkästä aikaa kaluston toimivuutta, jäin oikein pohtimaan, miksi sitä aina jämähtääkin siihen yhteen ja samaan objektiiviin. Ainakin tällä Canonin 24 millisellä saa vielä luonnollisia kuvia, ja taustaankin kauniin pehmennyksen. Eivätkä ne ainakaan minun silmääni näytä vielä liikaa kiinteistövälittäjän räpsimiltä myyntikuvilta. No, kenties kun tässä saadaan paikkoja kuntoon, innostun kuvailemaan useammin vähän laajempaakin kuvakulmaa.

Mainiota maanantaita ja mukavaa viikonalkua teillekin!

Saako teillä lapset laittaa ruokaa, vai hoidetaanko asia niin, että lapset saavat auttaa pikkuaskareissa, kuten pöydän kattamisessa, kastikkeen sekoittamisessa ja tiskien siivouksessa?

Indiedaysin ja Ikean yhteistyö haastoi bloggaajia päästämään lapset keittiöön ja ruoanlaiton pariin. Näin tehtiin myös meillä, mutta ei suinkaan ensimmäistä kertaa. Samaan aikaan kuitenkin monet vanhemmista jättävät lapset keittiöpuuhien ulkopuolelle tai antavat lapsille vain niitä tylsiä tehtäviä, joiden uskotaan onnistuvan helposti. Pöydän kattaminen tai tiskien korjaaminen, ei kuitenkaan anna lapselle tuntumaa ruoanlaiton hauskuudesta, eikä välttämättä innosta jatkossakaan kokkailemaan.

IKEAn Life At Home Reportin mukaan jopa puolet vanhemmista tuntee, ettei heillä ole tarpeeksi aikaa leikkiä
lastensa kanssa, ja asiasta podetaan tietenkin luonnollista syyllisyyttä. Vastaavasti monella lapsella jää saamatta ne perustiedot ruoka-aineista ja ruoanlaitosta, kun vanhemmat eivät uskalla päästää lapsiaan kokkauspuuhiin. Monille pienten lasten vanhemmille arkinen ruoanlaitto on välillä pakollinen paha, jota vain suoritetaan työpäivän päätteeksi. Mutta mitäpä jos lapset ottaisi mukaan keittiöpuuhiin, ja tekisi arkisesta askareesta koko perheen laatuaikaa?

Olen itse oppinut ruoanlaiton seuraamalla ja vierestä katsomalla. Olen saanut osallistua ja auttaa, enkä edelleenkään osaa seurata reseptejä. En ole koskaan joutunut painimaan sen ongelman kanssa, etten osaisi laittaa ruokaa. Yksi suurin tekijöistä on varmasti se, että minulle ei ole lapsena uskoteltu, että ruoanlaitto olisi vaikeaa tai hankalaa. Päinvastoin; Olen saanut kasvaa siinä ajatuksessa, että vain tekemällä oppii.

Lapset hidastavat työtä ja sotkevat keittiön.
Tämä on se ajatus, mikä meitä vanhempia usein ajaa siihen itsenäiseen keittiötyöskentelyyn ja pitämään lapset poissa ruoanlaiton tieltä. Mutta kukapa aikuinen ei olisi joskus saanut tahrittua keittiötä tomaattikastikkeella? Jokaisen sähkövatkain on noussut joskus pikkuisen liikaa vatkattavasta taikinasta, ja tuotosta on saanut pestä niin seiniltä kuin katostakin. Me kaikki epäonnistumme joskus, ja vahinkoja sattuu kaikille – jopa mestareille. Arki-illat ovat kiireisiä ja ruokailulle on tietty aika ennen illan harrastuksia ja muita menoja. Useinkaan aikataulu ei kuitenkaan ole rakennettu viiden minuutin varaan, joten mitäpä siitä, vaikka tekemiseen menisi hetki enemmän. Kukaan ei ole mestari syntyessään, eikä oppia voi opettelematta. Kun yhteinen aika arki-iltoina on kortilla, voi ruoanlaitossa lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Keittiössä häärääminen on lasten ja vanhempien yhteistä laatuaikaa, mutta samalla perus arkinen askare tulee kuitenkin suoritettua.

Hommat toimimaan!
Mulle itselleni on tosi tärkeää, että keittiö on tila, jossa koko perhe mahtuu työskentelemään samaan aikaan. Ruokaa mahdutaan tekemään yhdessä, mutta keittiössä voi myös leikkiä, tai vaikka makoilla sohvalla. Vaikka lapset eivät aina haluaisikaan osallistua ruoanlaittoon, he näkevät mistä raaka-aineista ateria tehdään, ja saavat halutessaan maistella ja kysellä. Uskon itse, että ruokaa on myös helpompi arvostaa, kun näkee, että se on oikeasti vaivalla tehty, eikä vain nostettu kaapista lastenohjelmien aikana pöytään.
Lasten kanssa on hyvä käydä läpi perusasiat, kuten vaikka se, että liesi ja siinä olevat kattilat voivat olla polttavan kuumia, ja niitä käsitellessä asiaan pitää keskittyä. Juokseminen ja riehuminen taukoaa meillä hetkeksi kun huudan, että ”äiti avaa uuninluukun”. Tällöin lapset osaavat varoa kuumaa uunia, tai sieltä nostettavia astioita.

Jos lapset haluavat osallistua ruoanlaittoon, siihen pitää antaa mahdollisuus. Molemmille lapsille tasapuolisesti, mutta toki lapsen ikä ja taidot pitää huomioida. Meillä esimerkiksi vihannesten pilkkominen ja kuoriminen on esikoisen lempipuuhaa, kun taas pienempi haluaa sekoittaa käsillään tai kauhalla.
Työvälineilläkin on toki osansa, eikä tylsä puukko ole yhtään sen turvallisempi kuin teräväkään. Ruokaa valmistettaessa kannattaa käyttää tarpeeksi suuria ja tukevia astioita, jotta ne pysyvät pystyssä ja pöydällä, vaikka sekoittaminen olisi vähän rajumpaakin. Mausteiden laittaminen ruokaan käy meiltä aikuisilta silmämääräisesti, mutta lapset tykkäävät mitata, joten erilaisten maustemittojen käyttäminen voi myös olla hyödyllistä.
On hyvä, että perusasiat näytetään ja opetetaan, mutta tekotapoja on monia meillä aikuisillakin, ja lapsen omalle tyylille pitää antaa tilaa.
Lapset ansaitsevat myös kiitosta työpanoksestaan. Kehuminen ja kannustaminen pitävät kiinnostusta yllä, ja kokkikaksikko osallistuu mielellään puuhiin myös seuraavalla kerralla.

Lapsilta aikuisille!
Yllä olevat ajatukset olivat siis omiani. IKEA on kuitenkin julkaissut viisi kultaista sääntö lapsilta aikuisille. Näitä ohjeita seuraamalla keittiöstä on mahdollista tehdä kodin hauskin huone:

1. Älä opasta aina tekemään toisin.
2. Älä suutu jos mokaan.
3. Älä hoputa!
4. Miksi ihmeessä ei saisi sotata?
5. Jos väsyy ja kyllästyy, se on ok.

Näin siis meillä syntyi tänään ihan tavallinen lihapullapasta.

Suosittelen katsomaan vielä alla olevan (älyttömän hauskan) IKEAn videon lapsilta vanhemmille. Ainakin itse huomaan, että yhä on varaa parantaa omaa käyttäytymistään keittiössä, ja tehdä ruoanlaitosta entistä mukavampaa myös perheen pienimmille.

Innostamalla ja rohkaisemalla kannustetaan lapset mukaan. Ilman harjoitusta ja epäonnistumista ei kartu kenenkään taidot. Annetaan siis lapsille tilaa keittiössä! Vielä jonakin päivänä me aikuiset saamme istua valmiiseen pöytään!

Mutta kertokaa ihmeessä ajatuksenne asiasta. Pelottaako kokkaavat lapset ja keittiön vaarallisuus, tai ehkä mahdollinen sotku ja siivouksen tarve. Onko ok, että myös lapset saavat olla mukana ruoanlaitossa?

Superia iltaa! Nyt on kyllä vuorossa jo iltapala. 🙂

Tämä viikonloppu on ollut sateisen harmaa niin monella tavalla. Huonoilta uutisilta on tuskin voinut välttyä, ja maailman tilanne huolestuttaa meitä kaikkia.

Muistan jokunen vuosi sitten kysyneeni äidiltäni, olenko sydämetön ja kylmä, jos en anna blogissani tilaa kansalliselle murheelle, vaan postaan arkisista ja turhanpäiväisistä asioista. Tuolloin äitini neuvoi, että huonojenkin uutisten keskellä me ihmiset kaipaamme myös muita asioita. Jopa niitä turhanpäiväisiä ja kovin arkisiakin juttuja. Ja niin se kai onkin. On suru sitten henkilökohtaista, kansallista tai kansainvälistä, huonojen uutisten sekaan pitää mahtua myös jotain hyvää. Jotain mikä saa ihmisen luottamaan elämään.

Sen enempää paneutumatta päivänpolttaviin uutisiin, päätinkin kirjoittaa siitä, että meillä on ollut mukava viikonloppu. Yhteistä aikaa, rakkaita ihmisiä, hyvää ruokaa, kodin lämpöä ja turvallisuudentunnetta. Takkatulia, naurua, kynttilänvaloa, leffailtaa, läheisyyttä ja rakkautta. Niistä on meidän viikonloppu tehty. Hyvistä hetkistä ja naurusta.

Kuvina kaikenlaista viikonlopulta kameraan tarttunutta – ilman mitään punaista lankaa.

Nyt paistaa aurinko, ja kotona leijailee sunnuntaifiilis. Se raukea, kiireetön ja lämmin. Nyt ladataan akut uuteen viikkoon.

Suloista sunnuntaita!