Uusi viikko, uudet energiat. Näin toivon. Olo on vieläkin toipilas, välillä vellova ja kuvottava. Niin, ja tietty kaikkea sitä, mitä nyt reilun viikon niistämisen jälkeen voikin olla. Tänään meillä kuitenkin lähti arki liikkeelle, ja toivon tosiaan, että sairastelut olisi nyt kaikkien osalta sairasteltu.

Mietin viikonloppuna vastausta kysymykseen, mikä on intohimoni. Tiedättehän, joillekin se on musiikki, ruuanlaitto, käsityöt, liikunta… Itsekin pidän monesta asiasta; lukemisesta, leipomisesta, liikkumisesta, ja omalla tavallani musiikistakin (siis kuuntelemisesta), mutta jos mun pitää valita yksi juttu, niin kyllä mun intohimo on kauneus. Enkä siis tarkoita meikkaamista ja kauneudenhoitoa, vaan sellaisia kauniita yksityiskohtia, joissa silmä lepää. Visuaalisia juttuja, kuten kauniita esineitä, oikeaa valaistusta, maisemaa, kukkia jne.

Pakko myöntää, että sisustaminen ja kuvien napsiminen eivät ole olleet päällimmäisenä mielessä viime päivinä. Silti silmä on napannut joitakin kauniita yksityiskohtia sieltä täältä. Tänään tartuin kameraan ja ikuistin ne pienet yksityiskohdat, joiden kauneudesta olen nauttinut viimeisen viikon aikana.

Uudet Tine K:n lautaset (täältä) ja niiden rosoinen olemus, sekä pari katkennutta tulppaania.

Pieni vaaleanpunainen tyllimekko (täältä) vanhaan kaappiin yhdistettynä.

Korillinen kesäistä sinivalkoista raikkautta (täältä), joka vain on jäänyt keittiön tasolle.

Tine K:n uusi katalogi, jonka sain lautastilaukseni yhteydessä.

Näistä pienistä jutuista nauttien kohti uutta nousua ja uutta viikkoa!

Mahtavaa maanantaita!

No pöh! Se flunssa muuttuikin sitten vähän rajumpaan kuumeeseen, ja vei aika veto pois -tilaan vähäksi aikaa. Maanantai-iltana kuume vain nousi, ja vasta eilen alkoi taas maailma hiukan hahmottua edessä. Lämpö sahaa edelleen, mutta pahin on kai (tai ainakin toivottavasti) jo takana.

Maku ja hajuaisti ovat edelleen lomilla, ruokahalu nollassa ja olo kuin junan alle jääneellä (kielikuvallisesti), mutta eilen illalla raahauduin jo suihkuun asti, sillä mitään haistamatta tiesin olevani pesun tarpeessa. Jospa tänään jo jaksaisi pestä hiuksetkin, sen verran on pelikuva nuhjuisen näköinen.

Aamupäivällä sain kyydin kauppaan, ja ruokapuoli hoitui pussilla ranskalaisia ja kalapuikoilla. Jep, ei mitään terveysruokaa, mutta muuhun ei oikein voimat riittäneet. Iltapäivällä kaivoin autonkin lumen alta (muistaakseni maanantaina vielä nurmikkokin pilkisti monin paikoin ja nyt on taas talvi!), sain jopa kuljetettua pojan soittotunnilleen. Vähän isompi kauppareissu pitäisi vielä tehdä, sillä jääkaapista morjestaa lähinnä valo.

Sunnuntaina siivosin koko talon vastaanottamaan uutta viikkoa, mutta pakko myöntää, että tällä hetkellä täällä näyttää juurikin siltä, että taloudenhoito on lomaillut, ja villakoirien koosta voi päätellä, että imuroinnin sijaan täällä on pöyhitty lähinnä peittoja ja tyynyjä.

Mutta kyllä tästä kuulkaas vielä noustaan! Nyt on sellainen fiilis, että johan riitti tätä lajia. Toki pitää varovaisesti tarttua arkeen ja parannella itsensä ihan loppuun asti. Nyt kuitenkin näkyy jo se valon pilkahdus siellä tunnelin toisessa päässä.

Kaikista edellä mainituista syistä johtuen, mulla ei nyt ole liittää tähän mitään kivaa sisustuskuvaa tai energistä omakuvaa, mutta hei, hedelmät kelvatkoon! Ne on aina nättejä ja energisiä!

Ensi syksynä asetun rokotejonoon, ja ehkäisen tämänkin pirulaisen ennakkoon. Viimeiset vuodet meillä onkin influenssa rokotetta otettu, mutta nyt olin jotenkin niin laiska tuonkin kanssa. Tulipahan opittua kantapään kautta. 🙂

Ja jos nyt oikein positiiviseksi aletaan, niin hei, kohta on taas viikonloppu! 🙂

Mukavaa torstai-iltaa!

En tiedä, miten muualla, mutta ainakin täällä meillä päin jyllää flunssa-aalto oikein kunnolla. Meidän perheestä se on nyt kaatanut jo kaksi henkeä, mutta pahoin pelkään, että sama tauti joka piinaa meitä taloutemme naisia, iskee kyllä viikon sisällä myös poikiin. Pelkkä nuhakuume, mutta omalla tavallaan niin hemmetin ärsyttävä.
Sinänsähän tuo käsite  ”tauti kaataa”, on vähän tyhmä, sillä jokainen äiti-ihminen tietää, että kun lapset sairastavat siinä ei voi oikein itse kaatua. Oli kyseessä sitten tällainen tavallinen nuhakuume, tai vähän pahempikin tauti, arki on silti pyöritettävä, lapset ruokittava jne. Ajatellapa niitä aikoja, kun nuhakuumeessa pysyttiin vuoteessa, luettiin kirjaa, ja torkahdeltiin pitkin päivää. Tai vastaavasti niitä aikoja, kun äiti laittoi lastenohjelmat pyörimään ja juotti meille lapsille jaffaa. Jep, siitäkin huolimatta, että oli itse ihan yhtä sairas. Niin ne roolit muuttuvat… 🙂

Nyt Risto Räppääjä pyörimään ja Lars Keplerin pariin sohvalle. Tänään täällä otetaan niin rennosti kuin vain mahdollista.

Mukavaa maanantaita ja alkanutta helmikuuta.

Tallenna