Lapsena, tai silloin pienenä koululaisena, mulla oli tapana aina loman loppupuolella siivota huoneeni kunnolla. Se käsitti jokaisen kaapin ja laatikon läpikäymisen, ja jokaisen nurkan koluamisen. Olin nuorempana aika fanaattinen siivoaja ja kouluaikaan siskolleni tuotti suurta hupia se, että koulupöydälläni asiat olivat sinitarralla kiinni. En halunnut, että mikään on ristiriidassa pöydän kulmien tai suorien linjojen suhteen. Sinänsä sisko toisaalta varmaankin myös nautti tilanteesta, sillä ennen koulunalkua siivosin yleensä myös hänenkin huoneensa. Pyyhin pölyt jokaisesta posliinikissasta ja kampasin varmaan lopuksi vielä matonvipsut.

Elämä, vuodet, parisuhde, lapset ja iso talo ovat hioneet minustakin pikkuisen löysemmän, eikä meillä taida mikään olla suorassa linjassa pöydänkulmien tai muunkaan kanssa. Joskin välillä yritän oikaista lehtipinoa pöydällä, mutta vaikutus on melko väliaikainen. Silti jotakin on jäänyt. Edelleen elokuu on minulle kuin puhdas pöytä. Se pinta, johon asiat on aseteltu oikeaan järjestykseen sinitarralla. Vuoden taitekohta, uusi alku. Ja edelleen elokuu tuo mukanaan tarpeen siivota ja järjestää, oikoa ja selkiyttää. Arjen helpottamiseksi sitä kai kutsutaan. Kun tavaroilla on omat paikkansa, tuntuu kuin pääkin olisi sopivassa järjestyksessä.

Viimeaikojen sääennusteet eivät ole juuri ihmeitä lupailleet, ja kun eiliselle sattuikin liki odottamatta kesäisen kuuma ja aurinkoinen päivä tuli sellainen olo, että nyt jos koskaan pitää elää kuin viimeistä kesäpäivää. Vetää keuhkot täyteen kesää, lämpöä, tuoksuja ja aurinkoa. Nauttia kaikesta siitä, mitä kesä on, miltä se tuntuu ja mihin se pystyy. Niinpä pitkästä aikaa puuhastelin rikkaruohojen parissa, istuskelin kasvihuoneessa, kuljin kesämekossa, söin jäätelöä ja ihan vaan nautin ulkona olemisesta ja auringosta. Tänä aamuna komensin lapset pikaisesti ulos. Äkkiä nauttimaan, ennen kuin sataa. Ja mehän nautittiin.

Sade kuitenkin tuli, aurinko meni piiloon ja sisälle oli tultava. Niinpä tartuin ikkunanpesuvälineisiin ja hommaan, jota olen siirtänyt ja siirtänyt. Päätin, että ikkuna tai kaksi kerrallaan, homma tai pari päivässä. Että se elokuun siivous voi alkaa vaikka heinäkuussa ja silloin jokaisen aurinkoisen ja kesäisen hetken voi pyhittää kesästä nauttimiseen.  Että jos elokuussa paistaakin, minä en ole se joka kampaa sisällä matonvipsuja ja mittailee kulmia, vaan niitä, jotka nauttivat kesästä.

Hyvässä seurassa aika rientää, ja nopeasti meni taas tuo siskon vierailu. Mutta josko nyt nähtäisiin jo ennen joulua. Aika näyttää mihin syksy ja korona johtavat. Ihan vaan olemisen lisäksi käytiin siskon kanssa myös shoppailemassa. Meidän triplassa, kuten totesin. Lidl, Tokmanni ja kirppis. Siinä se maalaisen ostosparatiisi. 😀

Löysin kirppikseltä tuollaisen ihanan Bo Bjurströmin grafiikan, jonka ajattelin laittaa pianohuoneen seinälle, kunhan joskus saan aikaiseksi taas asetella taulut paikalleen. Kirppikseltä löytyi myös pieni ryijy, jonka lähetin äidille pesulaan vietäväksi, sekä käsin neulottu villapaita. Niin ja Tokmannilta mekko! Mutta niistä ehkä enemmän joskus toisella kertaa.

Oikeasti sade ja pionit ei oikein sovi yhteen, mutta tämän kesän aleostos piristää kummasti sadepäivää. Tilasin alunperin saman kuosin mekkona, mutta siinä mulla oli lievästi sellainen fiilis, että näytin Muumimammalta. Toimii mun päällä puserona ehdottomasti paremmin. Ja just mun värinen, kuten olen kuullut.

Ensimmäisiä yksittäisiä daalioita aukeilee melkein päivittäin. Pari valkoista pompomia pääsi painon päälle viikonlopun viettoon. Itse ajattelin lysähtää sohvalle. Ehkä ensi viikolla innostun pesemään vaikka niitä ikkunoita. Tai sitten en…

Ihanaa viikonloppua!

 

 

Joka heinäkuu mä mietin kotiin ajellessa, että miten onnellinen olen, kun saan elää täällä missä tienvarret säihkyy kirjavana luonnonkukista. Kissankelloista, pietaryrtistä, puna-apilasta, hiirenvirnasta, keltamatarasta, siänkärsämöstä, kurjenpolvista… Se on kuin sellainen räsymatto, joka kiemurtelee tien molemmin puolin. Ja sitten ennen koulujen alkamista se ajetaan pois. Koko maisema siiliksi, noin vain, ihan hetkessä. Puff, sinne meni kesä!
Ja mä voisin vaikka vannoa, että se tehdään aina vasta ihan heinäkuun lopussa tai elokuun puolelle, mutta nyt se tehtiin jo maanantaina. Ja miten kauhealta se tuntuikin! Piti oikein itseään muistuttaa, että heinäkuuta on yhä jäljellä. Kesääkin yllin kyllin. Eli eikun kukkia maljakkoon, kesämekkoa niskaan ja sateesta viis. Just nyt on hyvä näin.

Toki niitä luonnonkukkia kasvaa muuallakin kuin ihan tienpientareella, etsimään ei sentään tarvitse ryhtyä. Mutta tuo tienpientareiden parturointi, samoin kuin keltaisten kukkien lisääntyminen omassa pihassa, tuovat jotenkin aina sen loppukesän fiiliksen, ja sitä ei nyt yhtään kaipaisi. Voisi vaikka aloittaa alusta, kelata kesäkuun alkuun ja elää uudestaan helteet, juhannuksen ja jopa sen sadejakson. Mutta vasta tämän viikon jälkeen. Saatiin nimittäin tänään sisko lapsineen kylään. Yhdessä ensimmäistä kertaa sitten joulun, joten nyt nautitaan tästä! ❤️