Tiedättekö sen tunteen, kun ärsyttää, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että viitsisi tehdä asialle jotain? No sitä tunnettahan tämä keskeneräisessä talossa asuminen lähinnä on koko ajan, mutta sitten tulee ne hetket, kun mennään kipukynnyksen yli ja asiaan on pakko tarttua.

Tämä kynnys, tai ärsytys – tai miksi sitä nyt haluaakin kutsua, ei varsinaisesti liity remontointiin, mutta on toki jonkinlainen lieveilmiö sekin. Nimittäin kun meille aikoinaan (yllättäen ainakin minulle) kannettiin piano sisään, ei sille varsinaisesti oltu mietitty edes paikkaa.  Joku ehkä muistaa, että siinä, missä piano nyt kuitenkin lepää, oli ennen meidän kirjakaapit, joille ei muuten sellaisena kokonaisuutena koko talosta löytynytkään enää riittävästi tilaa. Niinpä yksi kaapeista jäi ”väliaikaisesti” pianohuoneeseen (näkyy tuossa friday randoms -postauksessa), ja kaksi muuta siirrettiin yläkerran aulaan ihan yhtä ”väliaikaisesti”. Mutta, elämä on opettanut, että tuskin mikään on niin pysyvää, kuin väliaikainen ja kaapit tosiaankin ovat edelleen noilla pikaisesti arvotuilla sijoillaan.

Ärsytykseni ei varsinaisesti nyt liity kaappien paikkaan, vaan lähinnä siihen, että silloin kun ne piti vain nopeasti siirtää, ne piti tietenkin myös tyhjentää, ja täyttää uusilla paikoillaan uudelleen. Siinä kiireessä kuitenkin ajateltiin, että laitetaan ne kirjat nyt vain väliaikaisesti sinne ovien taakse, ja järjestellään myöhemmin sitten paremmin. Ja katin kontit! Arvatkaapa vain, onko ne kirjakaapit olleet kaksi ja puoli vuotta ihan yhtä sullotun näköiset kuin tuolloinkin. Jep, ja muuttuneet tietenkin vielä pahemmiksi. Uusi kirjoja on tullut hankittua, ja kun kaapit eivät ole olleet niin kovin vimpan päälle, olen lisäksi sullonut niihin valtavan määrän lukemiani pokkareita, jotka eivät varsinaisesti ehkä kirjahyllyyn kuulu.

Vaan tänään meni kipuraja rikki! Ikean kassillinen täyttyi nopeasti pokkareista, kirjat jaottelin erilaisiin pinoihin ja hyllyt, sekä lasiovet saivat kunnon puhdistuksen. Alakertaan jäi pääasiassa sotahistoria, musiikki ja elämäkerrat, yläkertaan ”keveämpi tietokirjallisuus” (puutarha, sisustus, harrastus) ja perusproosa. Pieniä poikkeuksiakin toki tein, ja alakertaan jäi esimerkiksi Tuulen viemää (kaksi nidettä vuodelta 1942), koska kirjat  mätsäsivät hyvin yhteen vanhan Tuntemattoman sotilaani kanssa (painos vuodelta 1955). Mutta hei, olen nainen, ja nyt ollaan kotona eikä kirjastossa!

Kiitos viime vuosien mieltymykseni pokkareihin, yläkerran kaappeihin jäi jopa hiukan tilaa tuikkukipoille ja maljakoille.

Ei uskoisi, että vielä muutama tunti sitten taistelin saadakseni kaappien liukuovet auki, ja kaikki pokkarit ehjänä ulos kaapeista. Nyt kun näitäkin katselee taas jo ihan ilolla!

Kaapit on Iskun vanhaa Vellamo -sarjaa, jota ei enää valmisteta. Nämä hankittiin ensimmäiseen omaan kotiin ikään kuin häälahjaksi itsellemme, joten vaikka kirjakaapeille ei aina paikkaa tunnu löytyvänkään, tunnearvo saa meidät pitämään näistäkin huonekaluissa kiinni.

Mutta mikä parasta, nyt on sellainen olo, että voisin raivata vielä monta muutakin paikkaa ja kaappia. Pitää ehkä toimia ennen kuin fiilis hiipuu! 🙂

Kivaa iltaa!

Tallenna

Maanantaiaamu, vappua edeltävä viikko ja maa valkoisena rännästä. Nyt tosin tulee niin silkkaa vettä, että valkoisuus on kadonnut, mutta ei nyt silti paras mahdollinen asetelma uuden viikon aloitukseen.

Blogipäivä ja lauantai-illan juhlallisuudet ovat takana ja arki kaikessa kauneudessaan (ja kauheudessaan) edessä. Lauantaipäivä kului Kattilahallilla alyttömän nopeasti ja ensimmäistä kertaa ikinä olin paikalla ihan alusta loppuun. Ihan ensimmäistä kertaa itselleni ei myöskään tullut päivätilaisuuden jälkeen pakottavaa tarvetta linnoittautua hotellihuoneeseen ja nauttia hiljaisuudesta. Tilalla oli iso merkitys, ja nyt kun tilaisuudessa oli tilaa liikkua, ja mahdollisuus istua myös rauhassa alas ja ihan vain jutella, aika kuluikin kuin siivillä. Marian ja Mintun kanssa havahduimme tosiaan siihen, että kello lähenteli neljää, ja mikäli Maria mieli ehtiä junaansa (ja me kaksi muuta vielä iltatilaisuuteen) oli aloiltaan noustava ja nopeasti.

Iltajuhla juhlittiin samassa paikassa, eli Kattilahallilla. Jälleen tehtiin ennätys, me nimittäin viihdyimme mieheni kanssa näissäkin bileissä ihan ensimmäistä kertaan loppuun asti. Sama juttu, tilalla oli taas valtava merkitys. Ennen juhla on ollut itselleni jo lähtökohtaisesti sitä, että maalais-/kotihiiri heitetään täpötäyteen Helsinkiläiseen yökerhoon, joten voinette kuvitella, että en ole ollut ihan omimmillani. Nyt iltatilaisuudesta jäi tosi kiva fiilis!

Luojan kiitos, pilkkuun asti juhliminen tarkoitti näissä bileissä sitä, että hotellille lähdettiin jo puolilta öin. Täysin absurdi ajatus, että jaksaisin vielä juhlia aamuyölle.

Testasin päivällä myös ”ristomattiratiat”, ja kaikista ennakkofiiliksistä huolimatta tykkäsin näistä. Lasien hankinta on edelleen edessä, joten ehkä tylsän ja klassisen sijaan voisi kokeilla vaihteeksi jotain vähän erilaista. Vai mitä mieltä olette? 🙂

Eilen sitten jätimmekin Helsingin taaksemme jo aamu kahdeksan jälkeen ja suuntasimme kovalla kiireellä kotiinpäin. Lapset mummulasta ja mies omille menoilleen. Itselleni jäi sitten arkinen pyykinpesu, laukkujen purkaminen, kaupassa käynti ja ruuanlaitto. Salibandyharjoitukset ja uuteen viikkoon valmistautuminen. Ja pakko myöntää, että siinä kun eilen palasimme laukkuinemme (ei niin siistiin kuntoon jääneeseen) kotiin, paluu arkeen iski kasvoille kyllä melko voimakkaasti. Niitä hetkiä, kun se avec olisi tervetullut ihan tähän arkiseenkin valssiin.

Mutta hei, oli arki sitten raskasta tai ei, niin kyllä tämä meno mulle vain paljon paremmin sopii. Oma sänky, ja ihan tavallinen kaurapuuron makuinen arkiaamu. Aina on kiva käydä, mutta vielä parempi palata kotiin!

Eli oikein ihanaa ja ihan tavallista maanantaipäivää kaikille!

Hiphei!

Tänään on tosiaan ohjelmassa niin blogipäivää, kuin illan juhlallisuuksia, mutta varsinainen syy siihen, että matkustin Helsinkiin jo eilen, löytyy kuvista. Toki oli tänään kiva nukkua vähän pidempään ja lähteä ainakin melkein levänneenä päivän ohjelmaan, mutta eilen kuvattiin myös yhteen yhteistyökampanjaan, josta varmasti tulee sitten myöhemmin enemmän kuvia teillekin. Ja ehkä vähän parempilaatuisia kuvia myös. 🙂

Mutta nyt vauhdilla valmistautumaan, sillä Maria laittoi jo viestiä, että istuu junassa, ja tulee nappaamaan mut kohta matkaansa.

Huisia viikonloppua kaikille!