Kinastelu. Siinä asia, joka erottaa tämän kesän edellisistä. Lapset ovat oppineet kinastelemaan keskenään, ja kyllä, välillä se ärsyttää ihan valtavasti. Välillä pinnani on muuten vain kireällä, ja välillä jonkun toisen pinna. Meillä itketään, huudetaan, halataan ja pussataan. Riidellään ja sovitaan, riidellään uudestaan ja sovitaan vielä sittenkin. Halataan ja pyydetään anteeksi. Niin aikuiset kuin lapsetkin. Ollaan ihmisiä, erehtyväisiä, ja joskus väärässäkin – vaikka se ei aina siltä itsestä tunnukaan.

Mietin näitä menneitä vuosia. Omia kasvukipuja, lasten kasvamista, parisuhdetta ja perhettä. Kuinka tärkeää onkaan, että jokaisella on myös ne omat jutut. Että meillä aikuisilla on omat työmme ja menomme, ystävämme ja harrastuksemme. Että meillä kaikilla on jotain perheen ja kodin ulkopuoleltakin. Jotain esimerkiksi sen kinastelun vastapainoksi, tiedättehän?

Ja silti. Koko maailma mahtuu kuitenkin niihin kaikkein rakkaimpiin. Niihin, joiden kanssa riidellään ja sovitaan, halataan ja pussataan. Niihin, joiden kanssa saa olla täysin oma itsensä – puutteineen ja heikkouksineen.
Onhan se hienoa ja tärkeää, että on sitä muutakin, mutta nämä kaikkein rakkaimmat ovat kuitenkin mulle se koko maailma!

Hejjj, ihanat! Olen tuossa jo useamman päivän miettinyt, että pitäisi kuvata teille noita maantienpientareita, kun ne loistavat keltaisen, punaisen, violetin ja sinisen eri sävyissä. Aina kotiin ajellessa katselen sitä värien vierustamaa tietä, ja mietin, että tästä kaikesta kauniista ne kaupunkilaiset jäävät paitsi. No hitsi, tänään se niittokone sitten ajeli tienpientareet sileäksi, enkä saanut teille sitä väri-iloa tänäkään vuonna kuvatuksi. Tuo tienvierustoiden niittäminen kertoo muuten joka vuosi uhkaavasti koulujen alkamisesta. Veikkaan nimittäin, että niitto tehdään juurikin siksi, että maantie olisi koululaisille turvallisempi. Tai no, jotta kaupunki saisi ainakin vedota siihen, että tie ei ole liian vaarallinen. Mutta se kyläpolitiikasta, ei mennä siihen sen enempää… 😀
Onneksi niitto koskee vain tuota isoa maantietä, ja nämä pienemmät soratiet saavat vielä olla rauhassa. Puna-apilaa rypsipellon edessä, aika idyllistä, eikö?

Ja hei, nyt punaisessa paholaisessakin on kori! Selailin nettikauppoja ja yritin etsiä mahdollisimman suurta koria. Pelkäsin jo, josko tämä olisi liiankin suuri, mutta hyvinhän se tuohon sopii. Ja sisäänsä se nielee vaikka mitä. Sen käsilaukun ja viinipullonkin. 🙂

Arvatkaapa vain, pääsinkö tänäänkään sinne kirjastoon asti? No en tietenkään. Tosin puolustuksena se, että kirjasto meni jo kolmelta kiinni. Onneksi hyllystä löytyy vielä jotakin luettavaa tälle illalle. Ensi kerralla sitten taas parempaa onnea. 🙂

Ihanaa iltaa!

Maanantaita ja uutta viikkoa!

Olen tehnyt koko päivän lähtöä kirjastoon, mutta näköjään myöhästyin sieltäkin. Jotenkin ei mene nyt tuo toimintavaihde päälle sitten millään. Mutta kaipa sekin on merkki jostakin lomamoodista. Pyykkikone ja imuri sen sijaan ovat molemmat päässeet tänään ääneen, ja onpa tuolla pihallakin tapahtunut yhtä ja toista. Jos sitten huomenna pääsisi sinne kirjastoon asti. 🙂

Tuossa juuri siivoillessa huomasin, että heinäkuun lopun tuntee nahoissaan jo ihan siinäkin mielessä, että sisustusjutut alkavat kiinnostaa taas ihan eri tavalla. Koko kesän koti on ollut vähän kuin hunningolla, mutta nyt tuntuu taas ihan luontevalta miettiä asioita puutarhan sijaan myös neljän seinän sisältä. En jaksa uskoa, että kyse olisi niinkään keleistä, vaan enemmänkin siitä vuoden kierrosta, johon pää on tottunut. Ehkä sitä luonnostaan alkaa jotenkin pikkuhiljaa rakentaa myös jonkinlaista talvipesää itselleen, kun kalenteri käännetään elokuun puolelle. Tai ehkä se sitten on vain se arki, jonka koulujen alku tuo tullessaan. Niin tai näin, hauskahan vain on huomata, että ehkä tuosta ulkoelämisestä saa palautettua itsensä luontevasti takaisin ilman sen suurempia taisteluja. 🙂

Täällä on ollut koko päivän melko pilvistä, ja välillä sisällä on tuntunut lähes pimeältä (varsinkin pienen sähkökatkon ajan). Niinpä ajattelin ottaa tästäkin ilon irti ja poltella kynttilöitä päivän iloksi. Vielä löysin muutaman pioninkin maljakkoon, mutta nämä ovat kyllä nyt sitten ne ihan viimeiset laatuaan. Ensi vuonna taas tätä iloa seuraavan kerran.

Kaunista ja tunnelmallista iltaa! ♡