Hip ja hei!
Aika aikaansa kutakin, totesin aamulla kun etsin lapsille sormikkaita. Kyllä se nyt niin vain on, että vaikka elokuuta vielä elelläänkin, on ilmassa selvät syksyn enteet. Mutta hei, syksy on ”state of mind”, se tulee jokaiselle erilaisena ja eri aikaan, ja vippaskonstit syksyn mielekkääseen viettoon on ihan yhtä moninaiset kuin kesänkin suhteen; Jokainen taplaa tyylillään.
Syksy on monelle välillä kuin kirosana, olen huomannut sen varsinkin blogin kautta. Syksystä ei saa puhua liian aikaisin, ei toki keväästäkään. Mutta kevät koetaan silti positiivisena, kun taas syksyn ääneen lausuminen on kuin maalailisi piruja seinään. Myönnettäköön, etten itsekään lukeudu varsinaisesti syysihmisiin, mutta pitkälle on tultu siitä ajasta kun suoraan sanottuna vihasin syksyä. Eikä siitäkään niin kauhean kauaa ole aikaa, muistan syysvihani vielä sieltä esikoisen ensimmäisiltä vuosilta, vaikka tuolloin jo aktiivisesti teinkin töitä asenteeni muuttamiseksi.
Näin kesän tehdessä vääjäämätöntä loppuaan, itselläni on aina tapana listata syksyn hyviä puolia. Joskus tein tätä ihan kynällä ja paperilla, mutta nykyään sellaisen syysmantran lausuminen jo mielessä auttaa asiaan. Kynttilänvalo, aamu-usva, lämpimät neuleet, villasukat, punaviini, palavan puun rätinä jne. Syksyn mukanaan tuomat asiat eivät siis ole kaikki välttämättä pahasta!
Tänä vuonna kuitenkin yllätin itsenikin, kun lähdin listaamaan myös asioita, joita jään kesästä kaipaamaan. Ajatukseni oli lähinnä kartoittaa, että missä kaikessa roikun kiinni, ja mitkä asiat syövät syystunnelmaani. Ja toisaalta, mitä voisin niiden eteen tehdä.
Voitteko kuvitella, että ensimmäinen mieleeni tullut asia oli farkkujen lahkeet! Juujuu, ihan oikeasti suren syksyisin aina sitä hetkeä, kun paljaat sääret ja nilkat eivät enää toimi, ja kaapista pitää kaivaa ne muutamat täyspitkät housut. Samalla pitää toki haudata kevättä odottamaan ne kaikki lempifarkut, jotka juuri ja juuri peittävät pohkeen, eivätkä riitä edes nilkkureiden kanssa peittämään säärtä. Onneksi tähän kyseiseen hetkeen on vielä tovi aikaa, joten avokkaat ja liian lyhyet farkut toimivat toistaiseksi!
Luonnollisesti kesästä jään kaipaamaan myös puutarhaa. Kukkia, vehreyttä ja omaa pihaa, jonka kylmyys ja pimeys sulkevat. Sitä, että maljakon sisällön vuoksi pitää oikeasti käydä kukkakaupassa, eikä materiaalia voikaan vain ammentaa omasta pihasta loputtomasti. Oikeastaan lakastuva puutarha ja kynnetyt pellot ovatkin sitä surullisinta koko syksyssä.
Järjestyksestä viis, ehkä suurin asia syksyssä on kuitenkin pimeys! Joo, kirkasvalolamppu auttaa, mutta kyse on siitä muusta pimeydestä. Kesällä maailma ja päivä tuntuvat loputtomilta, mutta syksyn tullen silmä ei kannakaan kaukaisuuteen, eikä ainakaan koko päivän ajan. Elämä kutistuu pieneksi, kun iltalenkillä juuri ja juuri erottaa valkoisen koiran tummasta maasta. Kun ei ole katuvaloja, elämä kutistuu vielä enemmän. Välillä koen tuon pimeyden miltei puristavana. Ei vehreitä maisemia eikä kirjavia tienpientareita. Ei maisemaa ollenkaan, vaan pelkkä pimeys. Lisäksi koen jotakin hyvin vahvaa, ja varmaankin hyvin atavistista pimeänpelkoa. Pelolle ei varsinaisesi ole mitään selitystä, mutta se vaikuttaa vaistoihini alkukantaisen voimakkaasti. En siis pelkää mitään konkreettista, oikeastaan vain sitä itse pimeää. Pimeys myös katkaisee päivän ja kutistaa ilta-aikaan kodin ulkopuolisen elämän. Ikään kuin ihminen käpertyisi itseensä.
Älkää ymmärtäkö väärin, listani tarkoitus ei ollut masentaa teitä, tai itseänikään, vaan oikeastaan nostaa syksyn kissa pöydälle, ja pohtia, että mitkä ne omat kipupisteet vuodenajan suhteen ovat. Ja kuten arvelinkin, nuo kaikki ovat asioita, joita en pysty muuttamaan, mutta joihin suhtautumistani voisin kuitenkin korjata. Niinhän se nimittäin menee, että siihen, mitä emme voi muuttaa, voimme kuitenkin suhtautua eri tavalla. Tämä viisaus pätee oikeastaan kaikkeen elämässä, ei vain syksyyn, tai mihinkään muuhunkaan vuodenaikaan. Ikuinen negatiivisuus ja valittaminen kun eivät ihan oikeasti johda juuri mihinkään. Järkevään ainakaan.
Ihan kaikkiin ongelmakohtiin en vielä keksinyt ratkaisua, tai oikeaa suhtautumistapaakaan, mutta sen päätin, että tänä vuonna teen puutarhan syystöistä itselleni mielekkäitä. Kuumaa kaakaota termariin ja haravoinnin ajaksi sauna lämpiämään. Ja mitä tulee tuohon itseensä käpertymiseen, nyt jos koskaan on hyvä aika ottaa kalenteri käteensä ja sopia syksyksi treffit jos toisetkin. Kun asiat on valmiiksi kalenterissa, syksyn tuoma saamattomuus ei koidu sosiaalisen elämän kohtaloksi! 🙂
Kaunista jatkoa päivällenne!
