Melkein kuin silloin kesällä…

03.9.2017

Voihan aurinko armas!

Sen verran näyttää kiireiseltä tuo ensiviikko, että päätin napsaista itselleni sunnuntaista työpäivän – ainakin puolikkaan sellaisen. Aurinkoinen sää onneksi muistutteli, että ihan koko päivää ei kannata tietokoneen ääressäkään uhrata. Koska punainen paholaiseni oli kammettu ulos autotallin kätköistä, päätin hurauttaa pienelle pääntyhjennysajelulle ja nauttia maisemista. Ja siellähän se silmä lepäsi. Samalla kun aurinko lämmitti poskia ja heinäsirkkojen sirinä raikui korvissa.

Vielä olisi nopea sunnuntairaivaus ja puhtaiden lakanoiden sijaus. Illalla ladataan akut uuteen viikkoon saunanlauteilla ja ajattelinpa polkupyörän lisäksi ulkoiluttaa myös koiran. Ehkä se on tuo valo, mikä saa olon niin hurjan energiseksi! Lähes kesäiseksi!  🙂

Voi kiltti syyskuu, ole armollinen ja jatka samaa rataa!

Suloista sunnuntaita!


viikonlopun viettelykset

02.9.2017

Lallallaa lauantaita!

On muuten hurjaa kun aamulla herätessään huomaa, että kello on jo kymmenen! Huh, enpä muista, koska olisin nukkunut viimeksi noin pitkään! Mutta hyvinhän tässä silti on ehditty vaikka mitä, ja päivää on yhä jäljelläkin.

Kesän jälkeen viikonloppuihin on palannut taas se perinteinen viikonloppusisältö. Telkkaria ja herkkuja, noin niin kuin lyhyesti sanottuna. 🙂

Eilen löytyi Viaplaysta hyvä uusi sarja, Blindspot nimeltään. Vähemmän tullut näitä jenkkisarjoja katseltua, mutta kesällä tuli tuijotettua The Following (esitetty vissiin joskus Suomessa nimellä Pahan jäljillä (ja aika karmiva ihan ensialkuun)), ja huomasin, että kyllähän noitakin taas välillä katselee, vaikka enemmän silti pidänkin yhä skandi- ja brittirikossarjoista. Keväällä tuli se tunne, että Netflixistä oli jo katsottu kaikki katsomisen arvoinen, ja pitkään meninkin eteenpäin ihan vain Yle Areenan annilla. Nyt kuitenkin ajateltiin testata tuo toinenkin suoratoistopalvelu, josta siis nämä kaksi viimeistä löytöä. Koska telkkaria tulee katsottua arkena todella vähän (lähinnä oikeastaan vain viikonloppuisin), en pysty katsomaan kuin yhtä sarjaa kerrallaan. Onneksi sentään pystyn lukemaan kirjoja yhden tv-sarjan ollessa kesken. 😀

Lasten kanssa leivottiin kauralastuja (maailman helpoimmat pikkuleivät) lauantaiherkuksi ja syömisen suhteen on muutenkin otettu rennommin. Meillä yritetään arkiviikko päästä läpi parilla ruokalajilla, joten viikonloppuna on kiva heittäytyä villiksi ja syödä enemmänkin siihen senhetkiseen mielitekoon. Ja tänään se näyttää tältä!

Nyt kuitenkin hetkeksi Lars Keplerin ja Kaniininmetsästäjän seuraan! Ei lainkaan pahoja nämä viikonloput! 🙂

Tässä on nyt pari viikkoa tullut tapeltua blogin kuvien, tai itse asiassa niiden laadun kanssa. Linssit kiinni tietokoneen näytössä olen tihrustanut ja tihrustanut, mutta ei se nyt siitä parane. Jostain syystä tämä WordPress tahtoo tehdä kuvistani puuroa, enkä oikeastaan voi asialle mitään. Tänään tosin jo mietin, josko jättäisin kuvat vallan julkaisematta, mutta mennään nyt näillä, kun ei muutakaan voida! Toivotaan, että pikapuoliin kuvatkin muuttuisivat sellaisiksi, joiksi olin ne ajatellut. 🙂

 

Leppoisaa lauantain jatkoa!

 

Save


fredagsmys

01.9.2017

Mysmys perjantaita! Niin se vain tuli kuin tulikin. Jälleen kerran niin himskatin nopeasti!

Pari viime päivää ovat sateineen olleet niin syksyisiä, että kesästä on turha enää puhuakaan. Keltaiset koivunlehdet pilkuttavat maata ja kostea kylmyys alkaa hiipiä jo sisällekin. Eilen tuntui lähes ylellisen ihanalta, ettei illaksi ollut mitään ihmeellistä ohjelmaa, ja päädyimmekin lasten kanssa leipomaan. Molemmat saivat valita yhden reseptin, ja lopulta herkuttelimme kahdella pikkuleipälajilla.Polteltiin kynttilöitä ja höpöteltiin niitä näitä.

Tämänpäiväinen fredagsmys jatkaa samaa linjaa. Nimittäin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin, edessä on viikonloppu, jolle ei ole sovittuna mitään ohjelmaa! Oikeasti, ei mitään! Ollaan vain ja rentoudutaan, ehkä vähän taas leivotaan, tapsutellaan kotona mukavissa vaatteissa, ulkoillaan ja nukutaan hyvin.

Suloisen tunnelmallista perjantai-iltaa! ♡

Save

Save