Jihaa, se olisi perjantai! Ja orastavan viikonlopun kunniaksi pureudutaan eräänlaiseen ensimmäisen maailman ongelmaan, vai pitäisikö sanoa naiselliseen turhamaisuuteen. Anyway, tämä on varmaan ihan niitä molempia!

Käykö teille koskaan niin, että yht’äkkiä iskee ihan hirveä tarve tehdä omalle ulkonäölleen jotakin? Siis esimerkiksi pätkäisette itse keittiösaksilla hiuksenne, tai kurvaatte kuin hurmoksessa kaupan hiusvärihyllylle? Täytyy sanoa, että luulin jo itse päässeeni tästä impulsiivisuudesta (ja siitä inhottavasta tunteesta, kun yrität selittää kampaajalle, että tästä piti tulla ihan hyvä, mutta jos kuitenkin vähän korjailisit), sillä en ole värjännyt itse hiuksiani vuosiin, ja keittiösaksetkin olen jättänyt rauhaan sitten otsiksen kasvettua täyteen mittaansa. Jokin kuitenkin napsahti viime sunnuntaina päässäni ja päätin ihan hetken mielijohteesta, että mulle voisi sopia tummat hiukset! Myönnän kyllä, että tässä oli takana sekin, että tyttäreni luetteli hiuksistani löytyvät sävyt, ja vaalean ja tummemman lisäksi siellä kuulemma oli myös paljon harmaata. No, oli miten oli, tummaa ruskeaa oli saatava – ja ihan heti paikalla!

Virheistäni oppineena tajusin, että mitään kestoväriä on nyt turha mennä kiskomaan päähän, sillä se yritys menee joka tapauksessa päin pyllyä. Niinpä lähestulkoon kehräsin omasta kekseliäisyydestäni, kun kävelin kaupan ovista sävyttävä hoitoaine käsissäni. Ja hei, jos sävyn nimi on suklaa, niin eihän silloin voi edes mennä pieleen! Näin ainakin luulin – toisin kuitenkin kävi!

Okei, purkissa kyllä luki, että suojaa kätesi, mutta en onnistunut löytämään siivouskaapin uumenista vinyylikäsinelaatikkoa ja ajattelin, että tuskin hoitoaine nyt niin kovin käsien päälle käy. Pesin hiukset ja ruttasin kolmanneksen purkin sisällöstä käsieni kautta maaliin. Hieroin ja haroin, jotta lopputulos olisi kuin ammattilaisen tekemä, mutta hoitoaineen levityksen jälkeen totuus alkoi valjeta. Käteni olivat kauttaaltaan kuin tupakanruskeat ja väri ei irronnut sitten millään. Hinkkasin ja hankasin ja lopulta jynssäsin käsiäni kloriitilla. Jep, olin paniikissa. Siinä käsiepisodin aikana hoitoaine saattoi olla päässäni pikkuisen sitä paketissa suositeltua kolmeminuuttista pidempään, mutta koska purkin kyljessä myös luki, että pidempi vaikutusaika parantaa hoitavien ainesosien tehoa, en pitänyt tätäkään seikkaa niin kauhean vaarallisena.

Hiusten todellinen tummuus valkeni itselleni oikeastaan vasta maanantaiaamuna. Hitto, pääni oli liki musta! Jos nyt ei ihan oikeasti, niin ainakin omaan silmääni joka on tottunut melko luonnolliseen vaaleanruskeaan vaaleilla raidoilla. Okei, onneksi tämä väri lähtisi pesussa. Kuinka monessa? Purkki ilmoittaa 4-30 pesua!!! Melkoinen haarukka, ja minä kai kuulun siihen haarukan peräpäähän, sillä ensimmäisen pesukerran kolme vaahdotusta eivät haalistaneet väriä yhtään.
Tiistai-iltana törmäsin kampaajaani ja selitin pikku kokeiluni. Häpesin, vaikka ei tulos nyt kuulemma niin paha ollut. (Asiakaspalvelija tuo kampaajani.) Jatkoin pesua kolmen vaahdotuksen sarjoissa, mutta eilen illalla, kun suihkun jälkeen tulos oli tämä ”hehkuvan punaruskea” meinasi itku jo tulla. Niinpä laitoin ilta yhdeksältä viestiä kampaajalleni ja kysyin suoraan, että millä tämä lähtee. Tiedän, minulta pitäisi veloittaa hankalan asiakkaanlisää!

Ihana luottokampaajani piti tänään vapaapäivää, mutta kipaisi aamulla myymään mulle purkin syväpuhdistavaa shampoota. Kuulemma sillä kun pesee muutaman kerran, pitäisi värin irrota paremmin. Joukkoon voi myös kokeilla askorbiinihappoa. Tässä siis omat viikonloppusuunnitelmani!

Tiedän, että jonkun mielestä tämä väri on todella hyvä, ja jonkun päähän tämä väri myös varmasti sopii tosi hyvin. Se pää nyt ei vain ole minun pääni, ja sainpa kunnon opetuksen jälleen impulsiivisuudestani. Näissä kuvissa on paljon valoa, joten hiusten ihan oikea tummuus ei nyt tule esiin, mutta jos sävyn luonnollisuutta vertaa tuohon omaan, raidoilla parannettuun väriini, niin onhan siinä eroa kuin yöllä ja päivällä. Onneksi tuolta tyvestä näyttäisi jo oma harmaani puskevan esiin, joten ehkä tässä on vielä toivoa!

Tällä kertaa ei ihan osunut maaliin. Olin jopa vähän ajatellut, että tätä hiusväriä en teille esittelisi, mutta menkööt nyt jonkinlaisena opetuksena, tai vaikka sävyttävien hoitoaineiden tehon mainoksena. Tällä hetkellä toivon kuitenkin, että viikonlopun aikana päiväni brunettina olisivat luetut ja pääsisin siihen omaan tuttuun vaalean, tummemman ja harmaan yhdistelmääni. Ja, koska punapäätä minusta ei koskaan tämän enempää tule, päätin juhlistaa väriä vihreillä kimallesukilla! Eikös se vihreä ole yleisesti punapäille suositeltu väri? 😀

Mainiota viikonlopun aloitusta!

 

Save

Long time no see! Tai no, suhteellista sekin. Facebook kuitenkin jo muistutteli, että Uusi Kuu -sivun seuraajat eivät ole kuulleet minusta pitkään aikaan, joten rikotaan radiohiljaisuus! 🙂

Siitä maanantain intiaanikesästä tiputtiin taas takaisin hyvinkin syksyiseen fiilikseen, ja jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin itselleni tuli heti jotenkin tasapainoisempi olo. Että heittää nyt kesää sinne, missä on jo asennoiduttu syksyyn. Laittaa pienen pään vallan pökkyrälle! 😀 Jos olenkin sellainen hyggetyyppi ihan vuoden ympäri, niin kyllä tämä syyshygge vain on sitä ihan lajinsa parasta antia. Villapaidat, villasukat, kynttilät ja kaikki se muu, minkä tämä vuodenaika tuo mukanaan, on ehkä kuitenkin jopa vielä enemmän minua, kuin hellemekot ja sandaalit. Vaikka kivahan se on molemmista nauttia. Tosin lyhenevät päivät tuovat mukanaan myös jonkinlaisen syysväsymyksen. Tähän aikaan vuodesta nimittäin kehoni vaatisi parituntiakin pidemmät yöunet kuin kesällä.

Samaan aikaan, kun elämä alkaa kutistua sisätiloihin, huomaan joka vuosi kamppailevani jonkinlaisen blogikriisin kanssa. Viimeiset pari päivää olen jälleen kompuroinut saman asian kanssa, ja tällä kertaa tuskaa lisää sekin, että olen muuttunut yhä kriittisemmäksi kuvieni suhteen. Välillä on ihan meinannut itku tulla, ja tekisi mieli takoa päätä seinään. Onneksi jossakin syvällä sisälläni asuu kuitenkin se positiivari ja järjen ääni, joka muistuttaa siitä tekemisen ilosta. Että pitää tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, ja muistuttaa itseään jatkuvan sättimisen lisäksi myös siitä, että ihminen taitoineen kehittyy kyllä, vaikka kaikki ei yhdessä yössä tapahtuisikaan. Voisin vaikka vannoa, että noista sisältäni kumpuavista viisauksista hyötyy blogikriisin lisäksi monessa muussakin asiassa. Tekemisenilo ja ilolla tekeminen kun ovat lopulta aika suuressa roolissa elämässämme: Emme voi miellyttää kaikkia, mutta itseämme useimmiten! 🙂

Koska syksy vie ajatukset vääjäämättä myös talveen, ja talvi luonnollisena jatkumona jouluun, voinen tunnustaa, että omat ajatukseni ovat aika ajoin jo karanneet sinne loppuvuoden suureen juhlaan. (Kun en nimittäin malttaisi millään odottaa, että pääsisin vihdoin näkemään meidän joulukotijutun). Onneksi lehtipinostani löytyy kuitenkin valtava määrä joululehtiä, joilla tätä joulunnälkää sopii taltuttaa. Ensimmäiset onkin jo kaivettu naftaliinista ihan sillä ajatuksella, että nyt jos koskaan on hyvä aika kerätä luonnosta kaikkea mahdollista kodin koristamiseksi. Kohta on myös hyvä aika napsia villiviini alas rapunpielestä ja kietoa muutama kranssi loppuvuoden iloksi.

Sellainen syyshygge tällä kertaa. Nyt toivottelen teille oikein tunnelmallista syystorstaita!

Aurinkoa maanantaihinne!

Lupailivat intiaanikesää, ja sitä lämpöä tosiaan tuli. Asiat voisivat olla näin syyskuun lopussa huonomminkin, joten tästä kannattaa nauttia. Tosin sitä kaminaa tulee tuskin tänäänkään käytettyä, sen verran paljon tuo aurinko lämmittää jopa sisätiloissa.

Tällaisessa vanhassa talossa syksyn tulon huomaa kuitenkin lattioista. Villasukat ovat tarpeen, mutta paras apu tulee sisäkengistä. Huomaankin viimeisten vuosien aikana tulleeni yhä enemmän ja enemmän äitiini (ja äidinäitiini), sillä en osaa enää olla ilman sisäkenkiä. Ja mitkään pehmöhöttö aamutossut eivät enää kelpaa, vaan jalassa pitää olla jotakin tukevaa. Birkenin sandaalimalli tai umpinainen huopakärki toimivat molemmat, pääasia on, että pohjasta löytyy pitoa ja lämmöneristettä. Sisäkenkiin kun vielä pukee villasukat, niin johan sitä tarkenee kylmillä lattioillakin hiippailla. Ja kiittääpä muuten selkäkin!

Syksyn kunniaksi meillä eristettiin eilen myös eteisen ja kuistin välinen ovi. Tänä syksynä pitää koittaa, josko saataisiin pidettyä tuo eteisen ja olkkarin välinen ovi auki, ja lämpö pääsisi paremmin kiertämään livahtamatta kuitenkaan kuistille. Nähtäväksi jää, miten järjestely toimii, mutta onpahan ainakin yritetty. Muita viikonlopun syysvalmisteluja olivat pihan siivoaminen ja polttopuiden sisään ajaminen. Lämpimästä kelistä huolimatta nyt syksyttää siis luonnollisesti oikein kunnolla. Vaihdoinpa rappusilta nuutuneet orvokitkin kynttilälyhtyihin, ja testasin nopeasti, että rapunpielen tuijaan jätetyt valotkin yhä toimivat. Myös viimeisetkin mårbackat muuttivat keittiön ikkunalle talvehtimaan. Näiltä osin syksy saa siis edetä tämän lämpöaallon jälkeenkin. 🙂

Muuten viikonloppuna valmistauduttiinkin sitten vain uuteen viikkoon. Maanantai nimittäin tuntuu huomattavasti mukavammalta kun koti on siisti, pyykkikorit vähintään puolityhjät ja alkuviikon ruoka löytyy valmiina jääkaapista.

Oikein mukavaa uuden viikon alkua! ♡