Hyvä vuosi 2018

07.10.2017

Hello hello!

Tämän päivän ohjelmassa on niin kirjastokäyntiä, kuin mummulavierailuakin, joten ajattelin pitää vähän vapaapäivää blogijutuista. Jotta kuitenkaan ei ihan hiljaiseksi menisi, mulla olisi teille taas kiva pikku arvonta! Sain nimittäin Fridalta Hyvä Vuosi 2018 kalenterin!  Koska jälleen kerran jaettu ilo on vähintään kaksinkertainen ilo, arvon yhden kalenterin myös teidän kesken.

Vaikka vuosi 2018 on vielä pitkän matkan päässä, tulevaan voi kuitenkin jollakin tapaa valmistautua, ja mikäs sen mukavampaa, kuin uuden kalenterin tyhjien sivujen ihailu. Ja voihan sinne vaikka valmiiksikin jotakin raapustaa itselleen. Esimerkiksi kivoja oivalluksia, jotka voisivat tuoda iloa myös tulevaan.

Taas on Frida koonnut kalenterin täyteen kauniita kuviaan, ja samalla kun hoituu arjen organisointi, mahtuu kalenterin sivuille paljon muutakin. Kirjasta löytyy sivuja esimerkiksi näillä otsakkeilla:

Mitä tekisit juuri nyt, jos saisit ihan itse päättää?
Ihaninta juuri nyt:
Haluan oppia:
En ikinä enää:

Tavallisen ajanhallinnan lomassa voi siis täyttää myös kiitollisuuspäiväkirjaa, tai harjoittaa pientä itsepohdiskelua, parempaan oloon sekä mieleen pyrkien.

Jos Hyvä vuosi 2018 kiinnostaa, ja haluaisit samannimisen kalenterinkin, niin jätä kommentti tähän postaukseen. Sovitaanpa vaikka niin, että taas kaikki ennen ensi viikon sunnuntaita (15.10.) tulleet kommentit ovat mukana kisassa!

Leppoisaa lauantaita! ♡

 

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


Tervetuloa viikonloppu!

06.10.2017

Ah, perjantai! Sinua on totta totisesti odotettu!

Tiedättekö, kun joskus näkee sellaisia painajaisia, että koko seuraava päivä menee ihmetellessä, mikä on totta ja mikä ei? No minä käytin kuulkaas koko viime yön täiden torjuntaan, ja kun aamulla kello pirisi, olin aivan uuvuksissa siitä kaikesta pyykinpesusta ja saunottamisesta. Kahdeksantuntiseni meni aika tarkkaan koko lailla pyykkäämiseen ja saunottamiseen. Milloin oli vuorossa kodintekstiilit, milloin lapset. Mä olen ehkä vähän hysteerinen tämän täiasian kanssa, ja kannattaisi varmaan odottaa, että niitä ihan oikeasti tulisi ennen kuin menettää yöunensa, mutta minkäs teet! Ja hei, siinä unessa mä kehitin niin loistavan suunnitelman tuohon operaatioon, että sitten tosi paikan tullen olen varmasti hurjan tehokas. Tai lamaannun täysin. Sekin jää nähtäväksi – tai toivottavasti ei.
Se miten nuo täit ylipäätään eksyivät uuniini on toki varmaan ihan tulkintakysymys. Veikkaan kuitenkin, että tällä viime aikojen hiustenrassaamisella oli osansa asiassa. Tosin aamulla olin ihan tyytyväinen, kun päässäni ylipäätään oli hiukset. Muistan nimittäin ajelleeni viime yönä koko perheen kaljuksi. 😀

Mutta verenimijöistä iloisempiin aiheisiin, ja viikonloppuun. Ei niin mitään ihmeellisiä suunnitelmia, ja sekös juuri parasta onkin! Siivouksetkin suoriteltiin jo eilen alta pois, joten tänään päästään suoraan asiaan, eli nauttimiseen. Villasukat, leggingsit, suuri villapaita. Siinä viikonlopun luottoasu, jolla pärjää aivan varmasti. Ja jos nyt sattuisi, että sääennuste on ihan hakoteillä, ulkoilut voisi kuitata vähän pidemmällä ”ruskaretkellä”.

Niin tai näin, viikonloppu mennään rennosti. Menkää tekin! ♡

 

P.S. ajattelin kuvata välillä jotain muutakin kuin niitä samoja nurkkia, mutta vaatii näköjään opettelua, että osaa katsoa kotiaan ”uusin silmin”.

P.P.S. Muistakaa osallistua karttajulisteen arvontaan. Postaukseen pääsette tästä.

P.P.P.S. Alkoiko teidänkin päätä kutittamaan? 😀

 

 


omenakakku kuin kukka

04.10.2017

Mitä synkemmäksi syyssää muuttuu, sitä mukavampaa on leipoa ja tehdä kotona muutenkin niitä rentouttavia ja tunnelmaa tuovia juttuja. Sateen piiskatessa ja tuulen tuivertaessa on myös ihana istua alas hyvässä (tai vaikkapa siinä parhaassa) seurassa, ja nauttia kuppi kuumaa kera herkullisen omenakakun. Sanoisin, että kakku kuin kakku toimii kyllä syysapean karkotuksessa, mutta omenan ja kanelin vieno yhdistelmä antaa myös syksystä sen parhaimman osan.

Kirjoittelin isoäidin omenakakusta jo viime vuonna. Kyseessä on siis jo ainakin neljännessä polvessa tehtävä kakku, ja viidennessäkin, mikäli keittiöapulaiseni lasketaan mukaan. Tällä kertaa kuitenkin muokkasin ohjetta taas kokeillakseni voiko kakusta saada vielä entistäkin mehevämpää ja maukkaampaa.  Ja onnistuihan se! Nimittäin jätin nyt vaniljasokerin vähemmälle ja lisäsin kanelia jo taikinaan. Taikinan sekaan päätyi myös pari omenaa raastettuna, ja kylläpä vain tulikin hyvää!

Mehevä omenakakku

2 kananmunaa
100g sokeria
150g vehnäjauhoja
0,5tl leivinjauhetta
0,5tl vaniljasokeria
2tl kanelia
100g voisulaa
2 pientä omenaa raastettuna

+omenalohkoja kakun päälle

Voitele ja (korppu)jauhota irtopohjavuoka. Pilko omenat lohkoiksi ja raasta pari pientä omenaa. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää voisula, omenaraaste ja kuivat aineet varovasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja asettele omenat pinnalle. Kukkamaisen ulkonäön saamiseksi, kokoa kakun keskustaan kuorimaveitsellä tehtyjä omenasuikaleita/-lastuja. Lisää vielä päälle halutessasi kanelia ja sokeria tai koristele valmis kakku tomusokerilla.
Paista 185°C ja n. 30min / tai kunnes kakku on kypsä. Suojaa pinta tarvittaessa leivinpaperilla.

Oikein suloista syyspäivää teille! ♡

 

Save

Tallenna