ensimmäinen adventti

03.12.2017

Suloista sunnuntaita, ja oikein ihanaa ensimmäistä adventtia!

Se pienikin lumi, joka täällä satoi maahan perjantai-iltana häipyi viime yön aikana, ja ensimmäinen adventti otetaan vastaan vesisateen saattelemana. Silti ilmassa on jo sen verran jouluntaikaa, että vesisadekaan ei lannista. Nyt joulun tulo jo tuntuu ihan oikeasti!

Tämä päivä on vierähtänyt suklaatehtailun merkeissä, ja keittiössä on valmistunut herkkuja jouluun ja joulun odotukseen. Laitan niistä teillekin juttua vielä tulevan viikon aikana. Nyt kuitenkin, kun keittiö on siivottu ja viimeinenkin tiskivuori selätetty, on aika ihan vain rauhoittua nauttimaan adventin tunnelmasta.

Glögin ja piparkakkujen tuoksuista sunnuntai-iltaa! ♡

Tallenna

Tallenna


Joulukuun ensimmäinen & Lifestyle La Luna -alennuskoodi

01.12.2017

Heipsan!

Tulin nopeasti vain huikkaamaan teille oikein ihanaa viikonlopun ja joulukuun aloitusta!
Tällekin perjantaille on tiedossa hiukan pikkujouluttelua, joten aika mukavilla mielin saa joulukuuta aloitella. Huomiseksi olen luvannut lapsille piparkakkutehtailua, joten jouluvalmistelutkin saadaan vihdoin potkaistua käyntiin! Samalla kai voisi keittää lantut ja porkkanatkin, jos vaikka asioihin tarttuminen hiukan rauhoittaisi mieltä ja pitäisi joulustressit poissa. 🙂

Mutta lantuista ja porkkanoista pehmeisiin neuleisiin ja mukaviin vaatteisiin! Ensimmäisen adventtiviikonlopun iloksi minulla on teille nimittäin kiva alennuskoodi
Lifestyle La Luna nettikaupaan!
Koodilla happy
saat -20% alennusta kaikista normaalihintaisista tuotteista aikavälillä 1.-3. 12. 2017!
Lifestyle La Lunasta löytyy nappifarkkuja ja pöksyjä, sekä pehmeitä neuleita, kuten esimerkiksi tämä Marilii Jumper, joka ihastuttaa rentoudellaan.

Nyt kuitenkin toivottelen teille kaikille oikein ihanaa viikonloppua ja ensimmäisen adventin odotusta.
Tänne on luvattu illaksi lumihiutaleita, joten pientä talventaikaa odotellessa! 🙂

 

*Neule saatu / Lifestyle La Luna

Tallenna

Tallenna


marraskuun viimeinen

30.11.2017

Hiiohoi ystävät hyvät, nyt on joulukuuta näkyvissä!!!! Ja tiedättekö, heti näyttää elämä paremmalta ja pimeyskin siedettävämmältä. Kenties tuo marraskuu on sittenkin enemmän sellainen päänsisäinen juttu! Ajattelin nimittäin jättää ryytyneen ja vetämättömän olon marraskuulle, ja jatkaa vähän keveämmällä askeleella kohti joulua. Jouluradiossakin lauletaan parhaillaan ”from now on, your troubles will be out of sight…”

Lämmin marraskuu ei sinänsä edes ole mikään kovin uusi juttu, onhan näitä lumettomia alkutalvia jo ollut ihan tavaksi asti. Pajunkissat lenkkipolun varrella muistuttavat yhdeksän vuoden takaisesta, kun reippailin (lue: kaakersin) ison mahani kanssa ja ihailin pajunkissoja, sekä miltei tulvivaa jokea. Edelleenkään en silti osaa ajatella pajunkissoja joulunajan koristeena, vaikka tuohon aikaan ihailemani Country Living -lehti pursusikin ideoita aiheesta. Oikeasti toivon vain, että  valkoinen lumi hautaisi pajunoksat ja kissat pysyisivät jonkin aikaa piilossa. 🙂

Marraskuun viimeisenä ei olla ihan vielä joulukuussa, mutta tunne vastaa jotakuinkin perjantaita. Saa luvan kanssa huokaista helpotuksesta ja virittää ajatuksensa kaikkeen paljon mukavampaan. Jo pelkästään se, että on sittenkin selvinnyt pimeyden läpi tänne asti, nostattaa suupielet ylöspäin. Kyllä se tästä, ja kohta eletään jo yhtä vuoden parasta ja ihaninta aikaa!

Have yourself a merry little Christmas
Let your heart be light
From now on, your troubles will be out of sight… ♡

Tallenna