Ulkona sataa lunta ja käsillä on jouluviikko. Se viikko, jonka aikana viimeistään valmistaudutaan joulunviettoon, ja kaiken kiireen keskellä, myös rauhoittumaan. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, nuo molemmat pitäisi sisällyttää seuraaviin muutamaan päivään. Itse olen ratkaissut asian niin, että tänä vuonna mennään vähemmällä. Paljon vähemmällä. Nälkään tuskin päästään jouluna kuolemaan, vaikka joku sortti pöydästä puuttuisikin. Tällä hetkellä ruokaakin enemmän kaipaan käpertymistä ja rauhaa, sellaista joulun tunnetta, joka pyyhkii huolten yli, ja antaa totaalisen rauhan. Haluan nukkua pitkään ja halata niitä kaikkein rakkaimpia. Laahustaa pyjamassa ja suorittamisen sijaan keskittyä siihen, mikä elämässä on tärkeintä.
Ehkäpä juuri tuosta pehmeydentarpeesta, tai sitten vain vaihtelunhalusta, palautin myös hiuksiini tutun vaaleamman ilmeen. Ja kylläpä vain tuntuukin olo taas omalta. Paljon keveämmältä. Ja aivan kuin hiukset olisivat paksummat ja runsaammatkin, sen verran raidoitus antaa volyymintunnetta. Siitäkin huolimatta, etten nykyisin juuri käytä shampoon ja hoitoaineen lisäksi mitään muuta kuin öljyjä. Vaaleampi väri myös valaisee kasvoja, ja loppuvuoden nuupahtanut ilmekin sai pientä piristystä.
Heti aamulla sytytin Skandinaviskin Jul -tuoksukynttilän, joka on minulle se the joulukynttilä. Puolessa välissä viikkoa pestään lakanapyykki, ja loppuviikolla tehdään perusteellinen imurointi ja pestään lattiat. Sen suurempia joulusiivouksia ei enää tarvitse tehdä, säästän sen energian alkuvuoden (toivottavasti) valoisammille päiville. Koti myös kukitetaan jouluun ja tällä viikolla poltetaan tuoksukynttilöiden lisäksi myös paljon muita kynttilöitä. Annetaan rauhan laskeutua ja viedä mukanaan. Ravistetaan kiire ja stressi harteilta.
Toivotan rauhallista ja rauhoittavaa jouluviikkoa myös teille. Ei stressata turhasta tai suoriteta väkisin. Annetaan rauhan laskeutua ja nautitaan jouluntaiasta. ♡
Näin vuoden vedellessä viimeisiä viikkojaan tulee tehtyä tilinpäätöstä vähän joka asian kanssa. Koska tykkään lukea blogeista (ja lehdistäkin) listoja vuoden aikana löydetyistä tai opituista jutuista, päätin kasata tämän vuoden kosmetiikkalöytöni yhdeksi postaukseksi. Nyt mennään siis ihonhoidossa, koska värikosmetiikassa mitään mullistavia uutuuksia ei tullut hankittua. Tai no, Sensain 38°C -ripsari vaihtui Lumenen sensitive touch -ripsiväriin, ja opin myös käyttämään punaista huulipuuna! Mutta samoin, kuin monissa Life-lahjakorttiarvonna kommenteissa, minäkin kunnostauduin vuoden 2017 aikana lisää luonnonkosmetiikan saralla ja aion jatkaa samalla linjalla myös tulevana vuonna. Mutta en liian orjallisesti, vaan juurikin niitä itselleni sopivia tuotteita etsien. Tästä syystä tähänkin luonnonkosmetiikkapainotteiseen listaan pääsi kuitenkin yksi tuote, joka ei kuulu joukkoon ystäviensä kanssa. Mutta hei, jos kuusi tuotetta seitsemästä on jo luonnonkosmetiikkaa, niin suunta on oikea!
Oma ihoni on ohut ja erittäin herkkä. Kasvoni punoittavat pienimmästäkin hankauksesta ja ihoni punoittaa niin lämpötilanvaihdoksista, kuin mielentilastanikin. Joskus leukani ja kaulani muuttuvat täysin punanlaikukkaiksi ja olen oppinut, etteivät kaikki kuivalle iholle tarkoitetut kosteuttavat tuotteet silti sovi herkälle iholle. Kuten moni muukin, kärsin välillä myös harmaasta ja elottomasta ihosta, vaikka tähän vaivaan olen ruokavaliolla muutosta saanutkin. Silti väsymys ja stressi näkyvät helposti myös iholla, ja kun olo on vetämätön, näkyy se tietenkin myös kasvoista. Ohut iho on myös erittäin otollinen silmäpusseille ja väsyneelle silmänymärysiholle. Luonnollisempia vaihtoehtoja kauneudenhoitoon -postauksessa kerroin rakkaudestani öljyihin, ja niitä öljyjä pitää sisällään myös tämä listani. Mukaan mahtui myös ensimmäinen kosteusvoide, joka ihan oikeasti rauhoittaa ihoa välittömästi ja saa punaisuuden kaikkoamaan.
Aloitetaan putsarista! Suomalainen luonnonkosmetiikkabrändi Mia Höytö valloitti minut jo aikanaan Lempeä uni -öljyseerumilla, joka on ja pysyy kylpyhuoneen kaapissa pullo toisensa jälkeen. Saman sarjan Sievä -puhdistusvoide on vuoden 2017 erityisin löytö ehkä siksi, että ajattelin pitkään halvankin putsarin toimivan, koska se viipyy ihollani kuitenkin niin vähän aikaa. Nyt kuitenkin kasvoilleni puhdistuksen myötä syntyvä punoitus on vähentynyt huomattavasti, ja siitä kiitos tälle hieman geelimäisenoloiselle voiteelle. Riittoisa putsari levittyy ihanasti ja vie kasvoilta vahvemmankin meikin, mitä jokainen luonnonmukainen putsari ei suinkaan tee. Myönnän, etten ole kovin montaa erilaista luomuputsaria käyttänyt, mutta tämä on niitä harvoja, jotka poistaa meikin täysin.
Kasvonaamioiden suhteen olen ollut laiska jo useamman vuoden, enkä ole löytänyt ohuelle ja herkälle iholle sopivaa tuotetta. Jolielta saamani Isla Apothecary Refine + Radiate Beautifying Face Mask -Kirkastava Kauneusnaamio muutti paitsi naamiotilanteeni, myös käsitykseni naamioista, sillä kysessä on ns. kuivanaamio. Eli, sen sijaan että ostaisit nestemäistä naamiota kirpaisevaan litrahintaan, ostakin pelkän jauheen, jonka voi sekoittaa joko teelusikalliseen vettä, kasvovettä tai hunajaa. Jos iho on oikein elottoman näköinen ja peiliin katsominen hirvittää, tällä naamiolla saa pikaisesti eloa väsyneempäänkin ulkoasuun. Harvemmin tulee ”lähdettyä” minnekään, mutta jos erityisiä menoja on, tämä naamio kuuluu valmisteluihin. Ihan ensimmäisellä kerralla en sekoituksen kanssa päässyt maaliin saakka, mutta tuotetta oppii kyllä käyttämään ja löytää itselleen sopivimman tavan. Hankaamisen kanssa tulee olla tarkkana, sillä jauheesta saa myös mekaanisen kuorinnan, jos sellaiselle kokee tarvetta. Itse tyydyn taputtelemaan naamion kasvoille ja huuhtelen sen vedellä pois.
Madaran Smart Antioxidants Anti-fatigue eye rescue cream on jokaisen turvonneista silmänalusista kärsivän pelastus. Tällä saa jopa parin tunnin itkusession aiheuttaman turvotuksen laskemaan, sekin on testattu. Ei toki mikään taika-aine, mutta ensimmäinen voide, joka laittaa turvotukselle kyytiä. En usko, että uskallan vähään aikaan kokeilla muita silmänympärysihon tuotteita.
Tämän joukon ainoa ”ei luonnonkosmetiikka -tuote” on Origins Drink Up Intensive -yönaamio. Ihan alkuvuodesta ihoni huusi kosteutta, ja tutustuin yönaamioon, joka pelastikin talvikuivan ihoni. Tuote jäi osaksi kauneusrutiine, ja tälle en valitettavasti ole löytänyt vielä luonnollista kilpailijaa. Muistaakseni ohje on, että naamiota käytetään kolmena yönä viikossa, mutta käytän voidetta tarpeen mukaan. Joskus jopa päivällä. Onneksi tuubi on iso ja hintakin kohtuullinen. Syy kiepata Stockmannin kosmetiikkaosastolla.
Pai Chamomile & Rosehip Calming Day Cream -Rauhoittava Kasvovoide on jokaisen herkkähipiäisen päivävoide! Voide rauhoittaa ihoa heti levityksen jälkeen ja nollaa pahimmankin ärsytystilanteen. Ohuuteensa nähden tuote on kosteuttava ja hoitava, sekä loistava voide meikin alle. Pari tippaa öljyä ja tämä voide tuovat rutkasti kosteutta pitkäänkin päivään.
Saman sarjan Pai Rosehip BioRegenerate Oil -Uudistava Ruusunmarja Kasvoöljyä suosittelen kaikille, joilla ikääntymisenmerkit näkyvät ihossa, ja iho on väsyneen eloton. Öljy paitsi uudistaa ja rauhoittaa, myös tasaa ihon sävyä. Oranssin värinsä vuoksi öljyä suositellaan käytettäväksi nimenomaan yöllä, mutta itse saatan sekoittaa tipan tätä myös päivävoiteen joukkoon. Kasvot eivät muutu oransseiksi, vaan lämmin sävy enemmänkin taittaa harmaata pois.
Edellistä öljyä huomattavasti koostumukseltaan juoksevampi on Life-yhteistyön myötä saamani Madaran superseed Radiant Energy organic facial oil – heleyttävä kasvoöljy. Tämä on löydöistäni viimeisin, ja ehti listalle täpärästi. Jos kuitenkin olet vielä noviisi öljyjen käytössä, mutta ihosi on kuiva, tästä öljystä on hyvä aloittaa. Tuote on ohut, mutta superrrr kosteuttava ja tekee kasvojen iholle ihmeitä. Näin talvella tämänkaltaiset öljyt toimivat myös ihanasti meikin alla, ja vältyt pakkeloidulta lookilta vahvemmassakin meikissä. Huomiona kuitenkin, että tuotteessa on vahva yrttinen tuoksu, ja kaikkein herkkänenäisimmälle se ei välttämättä sovi.
Suloista sunnuntai-iltaa. Meillä on tiedossa Ultra Bra!!!
*Madaran heleyttävä kasvoöljy saatu blogin kautta /Life-yhteistyö
Yhteistyössä Ellos (postaus sisältää mainoslinkkejä)
Se olisi perjantai, ja vielä viikon verran aikaa jouluunkin. Moni varmaankin viikonlopun aikana valmistelee joulua, ja niin on tarkoitus tehdä täälläkin. Tosin vain huomenna lauantaina, sillä sunnuntai on pyhitetty jollekin ihan muulle kuin joululle. Ainakin osittain. 🙂
Muutama kuva makuuhuoneesta, joka sekin on saanut annoksensa joulusta. Ei mitään ihmeellistä tai suurta, mutta pieniä juttuja, jotka muistuttavat siitä, että joulunaika on käsillä. Risutähti tuossa sängyn yllä jo viime vuonna roikkuikin, ja nyt tempaisin myös pari harmaata paperitähteä ikkunaan. Olen ollut vähän laiska koristelija tänä vuonna, ja ajattelin, että jonnekin ne tähdet olisi syytä laittaa, ja kuinka sitten sattuikin, että sillä hetkellä makkari tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Meillä ei ole tänä vuonna edes valotähtiä ikkunoissa, ja tajusin juuri, kuinka vähän olen lopulta koristellut kotia. No, ehkä lapset hoitavat lopun, sillä ajattelin, että joulukuusi voitaisiin kantaa sisään jo tänään.
Vaikka mitään suurta ei olekaan makkarin sisustuksessa nyt joulun alla tapahtunut, niin viimeisen vuoden sisällä huone on kuitenkin muokkautunut valmiiksi, ja vihdoin se tuntuu myös lämpimän kutsuvalta. Vuosi sitten saatiin sähköt makkariin ja edelleen jaksan ihailla nättejä pistorasioita ja valokytkimiä. Voisin sanoa, että huoneessa on nyt se fiilis, jota halusinkin. Lämpimiä sävyjä, mutta silti neutraalilla paletilla. Ajattelin vähän kasata tähän postaukseen noita makkarin sisustusjuttuja, eli mistä lämmin ja neutraali fiilis syntyy. Tein sen käyttäen mainoslinkkejä Ellokselle.
Sitten viime näkemän makuuhuone on saanut myös uudet verhot. Ihastuin niin suuresti Elloksen pellavapöytäliinoihin (joulu on katettu pöytään -postaus), että päätin tilata saman sarjan laskosverhot makuuhuoneeseen. Tuossa on vierekkäin kaksi Elloksen Pembroke-laskosverhoa ja ne tuovat kivasti lämpöä muuten vähän viileänsävyiseen huoneeseen. Juliette-helmalakana, Juliette-pussilakanasetit ja saman sarjan tyynyliinat ovat nekin Ellokselta. Roselynn-päiväpeitteen tilasin aluksi sohvansuojukseksi, mutta koska sille ei ole enää sohvalla käyttöä, päiväpeite pääsi sille luotuun tehtävään.
Yksi useimmin blogissa kysytty kysymys koskee makuuhuoneen, eteisen ja olohuoneen mattoja. Mistä ne ovat, ja minkä väriset ne ovat. Tanger-ryijymatot löytyvät myös Ellokselta ja nämä meidän ovat väriltään valkoharmaa/harmaa. Monesti myös kysytään, että kellertääkö tämän värin valkoinen osa, mutta se ei kellerrä, koska kyseessä on harmahtavan valkoinen, lähinnä sellainen kitin vaalea pohjaväri.
Kaksi pienempää mattoa hankin vuosi sitten syksyllä olkkariin ja pianohuoneeseen, mutta koska ne osoittautuivat noihin huoneisiin liian pieniksi, laitoimme matot muihin tiloihin, ja nykyisin olo- ja pianohuoneessa on molemmissa se suurempi koko näistä samoista matoista.
Elloksen valikoimista löytyy myös nuo solmittvat pellavatyynynpäälliset (kuvissa sängynpäällä ja korituolissa). Samoja tyynynpäälisiä meillä on myös olohuoneessa. Materiaali on tukeva ja helppo. Pesukoneesen ja rummun kautta taas käyttöön. Myös Himlan Hannelin-torkkupeitto (blogin kautta saatu), sekä lasinen pallomaljakko ovat Ellokselta.
Mutta nyt kuusenhakuun! Jos vaikka illalla keittäisi riisipuurot, niin eikös sitä sitten tule yhdelle perjantaille jo hyvä annos jouluttelua.