Sielunsiskoja, supernaisia ja lista viime päivien iloista!

12.2.2018

 Hei ihanat ja uutta viikkoa!
Täällä on arki palannut kuvioihin ja nenät on niistelty siihen kuntoon, että päästään taas jatkamaan siitä, mihin flunssa meidät jätti (kopkop, ettei nyt enempää tulisi mitään pöpöjä). Viikonloppuna juhlittiin nyt myös lopulta ne kauan odotetut ystävänpäiväjuhlat, ja puolen vuoden suunnittelun, valmistelun ja odotuksen jälkeen olo on tällä hetkellä melko tyhjä. Tosin meidän työhuone ei ole edelleenkään tyhjä, sillä nyt pitäisi saada nuo kaikki juhlatavarat arkistoitua omille paikoilleen, jotta tuo meille tullessa ensimmäinen huone saataisiin palautettua varsinaiseen käyttöönsä.
Jalat ovat vieläkin arat viikonlopun tanssimisesta, mutta sen sijaan olo kevyt ja iloinen. En muista, koska olisin viimeksi valvonut aamu neljään, sitä kun ei minulle tapahdu ihan joka vuosi. Nyt olin kuitenkin asennoitunut valmiiksi siihen, että juhlapaikalla ollaan viimeiseen asti, ja katsotaan, että ovi menee lukkoon ja kynttilät on sammutettu. Lopulta se neljä tulikin ihan älyttömän nopeasti!
Kolme päivää poissa blogista tuntuu muuten ikuisuudelta! Mutta välillä tekee ihan hyvää elellä sitä elämää täällä reaalimaailmassa ja ottaa vähän etäisyyttä tähän puoleen. Nimittäin samoin, kuin juhla piristää arkea, myös pieni tauko ja loma piristävät blogi-intoa.

Viime päivinä iloa on tuottanut monikin asia, mutta tässä listaus nyt muutamasta esimerkistä:

Ystävät! Yhdessä koetut ilot, mutta myös jaetut surut ja huolet, ovat niitä mitkä pitävät meidät jokaisen pinnalla. Viikonloppuna sain aimo annoksen energiaa sielunsiskolta ja supernaisilta!

Perhe! Pienet halaukseen puristavat kädet, lämmin ja turvallinen kainalo, sekä tietenkin omat vanhemmat, mummu ja pappa, jotka viettävät aikaa lastenlastensa kanssa, jotta me päästään välillä tuulettamaan niiden ystävien seurassa.

Rauhoittunut olkapää! Pari yötä tassutelin jalkeilla tuossa loppuviikosta, kun olkapääsärky raastoi hermoja ja oli tehdä hulluksi. Nyt kuitenkin pahin on taas ohi, ja koko keho pääsee rentoutumaan – päästä puhumattakaan.

BBQ Chicken Pizza! Mies pyöräytti eilen pitsan, joka poikkesi meidän pitsaperinteestä ihan valtavasti. Tämä veto kannatti, sillä lopputulos oli aivan mahtava! Tehdään toistekin!

X Company! Ihan huikea tv-sarja, jota voisin tuijottaa, vaikka päivän (tai kaksikin) putkeen. 1940-luvun alun Ranskaan sijoittuva jännityssarja, jossa nuoret agentit koulutetaan Kanadan Ontariossa ja lähetetään keskelle miehitettyä Ranskaa. Natsihallinto, vastarintaliike ja inhimillisyys. Tämä sarja on omalla tavallaan niin puhutteleva, ja ajatuksia herättävä. Suosittelen ehdottomasti katsomaan, jos yhtään kiinnostaa. Löytyy Viaplaysta.

Flavia de Luce äänikirjoina! Vaikka Alan Bradleyn kirjat on pitänyt ahmia (mieluiten ihan tuoreeltaan) perinteisessä muodossa, näitä on ollut ilo kuunnella viime päivinä aina kun siihen on irronnut mahdollisuus. Flavialla on taipumusta laskea verenpainettani, mutta nostattaa myös hymyä huulilleni. Myrkynkeittäjä minun makuuni!

Tulevina päivinä ajattelin iloita ainakin hernekeitosta ja laskiaispullista. Siis näiden jo mainittujen jatkoksi. 🙂

Ihanaa uutta viikkoa!

(Kuvamateriaali tänään vähän suppeaa, mutta sallittakoon se näin maanantaina! Mekko löytyi muuten täältä.)


9. hääpäivä

08.2.2018

Hääpäivä. Yhdeksäs jo laatuaan, mikä tarkoittaa muuten sitä, että kohta 16 yhteisestä vuodestamme, olemme olleet jo yli puolet naimisissa! Jäinkin pohtimaan, että olenko kenties jo vanha, kunnes muistin miten nuori olin silloin kun tämä tapahtumasarja sai alkunsa. Olen siis yhä nuori, mutta en vain niin nuori kuin silloin!

Muisteltiin tänään sitä, miltä elämä näytti yhdeksän vuotta sitten. Juhlimme esikoisen kastejuhlaa, ja nämä naimakaupat hoidettiin siinä sivussa. Yllärinä kaikille niille vieraille, jotka olivat änkeneet itsensä vanhempieni olohuoneeseen. Ja kenenkään ei pitänyt tietää, mutta voin kai tässä kohtaa jo paljastaa, että äiti kyllä tiesi. Kuten aina, elämän kiperät mutkat ja tiukat käännökset puhutaan halki äidin kanssa. Niin tein myös tuolloin. Tunnustin tänään tämän asian jopa puolisolleni. Sen, että kaikki perustuu sittenkin petokselle! Uskon kuitenkin, että pääsemme yli myös tästä.

Kukkakuva on vanha, sillä en saanut tänään kukkia. Ja hyvä niin, sillä kaikkien näiden vuosien jälkeen olen vihdoin saanut opetettua puolisolleni, että kukat sinänsä eivät ole se juttu. Niiden pitää myös olla kauniita. Jos saatavilla ei ole kauniita kukkia, ei kannata vaivautua. Tuo kuvan kimppu onkin osoitus mieheni kukkienostotaidosta silloin, kun hän pääsee kunnon kukkakauppaan. Aika hyvä, sanoisin!
Ja ihan tyhjin käsin en kuitenkaan jäänyt, sillä työmatkatuliaisina tuli tänään kulmakynä ja punainen huulipuna. Niin ja pullo viiniä! Oma lahjani olikin sitten vaatimattomasti siisti ja lämmin koti, valmis ruoka ja hengissä pidetyt lapset. Johan sitä on siinäkin ja vieläpä kunnon Mad Men -henkeen!

Yhä taistellaan flunssaa vastaan, mutta viikonloppuna aion ottaa käyttöön sekä viinin, että huulipunan. Ehkäpä sitä voisi jopa tanssahdella kaikkien näiden vuosien kunniaksi. Ja hei, ensi vuonna tulee se täysi kymmenen täyteen! Siinäpä olisikin aihetta juhlaan!

Sanovat, että torstai on toivoa täynnä. Pidän ajatuksesta.

Suloista iltaa!

Tallenna


Kyllä se tästä!

07.2.2018

Täällä ollaan. Edelleen kotona. Peijakkaan flunssa on nyt iskenyt hoitohenkilökuntaankin, ja edellisten päivien vetämätön olo selittyi kuumemittariin vilkaisemalla. Hitsinpimpulat, mutta nyt pitää saada tämä kurjuus äkkiä poistumaan, sillä viikonloppuna on tarkoitus juhlia ja tekisin sen mieluummin hyvä vointisena. Joskin nenäni kai mätsää uuteen punaiseen mekkooni varsin mukavasti. 🙂 C- ja D-vitamiinia, sinkkiä ja tyrniä. Siinä aseeni. Ja voitte kuvitella epätoivoni, kun kerron jopa korkanneeni Echinaforce-pullon. Nyt ammutaan kovilla!

Koska talvipäivistä nauttiminen ulkona on jäänyt viime päivinä pieneen, yritän ammentaa positiivisuutta tuosta valkoisesta valosta, jota ikkunoista tulvii. Jopa illa nukkumaan mennessä ikkunan takaa näkyy jotakin maisemaksi luettavaa sen sijaan, että katsoisi päin mustaa seinää. Onneksi myös siivosin heti kotiviikon kärkeen, joten nyt voin kaikessa rauhassa huilata ja parannella itseään.

Lapsia ajattelin hemmotella illalla pannarilla. Sitten aikaisin nukkumaan ja huomenna toivottavasti jo virkeämpänä ylös. Kyllä se tästä!

Tallenna