Muistatteko tämän halpismekon, jonka ostin ennen pääsiäistä Tallinnasta? Siis ajatus oli käyttää sitä ihan just vain farkkujen kanssa, mutta hitsiläinen, siinä onkin suht ok pituinen helma. No, tosin mekko on jotain koko XL. Se oli sellainen kunnon teinikauppa, jossa vaatteet oli pajunvitsoille. Tai lapsille. No anyway, oikein pirtsakka kukkamekko ihan kesäänkin. Ja punainen on kai jotenkin vähän poweri väri. Siitä tulee sellaista hauskaa energiaa. Kengät on viime kesänä hankitut Kenneth Colen kiilakorot. Edelleen mielestäni yhdet maailman kauneimmista kengistä.
Meidän matka vie tänään taas mummulaan, sillä sisko lapsineen tulee nyt ensin sinne ja sitten huomenna tänne meille. Tässä jo vähän mietin noita yöpymisjärjestelyjä, sillä meidän yläkerta alkaa olla aika lämmin, joten vieraat pitää saada majoittumaan mahdollisimman väljästi ja mieluiten alakertaan. Täytyy sanoa, että olisi eduksi jos joku alakerran komesta sohvasta olisi vuodesohva. Sitten kun joskus aikanaan tulee sohvan osto ajankohtaiseksi, pitää kyllä muistaa tämäkin!
Iski tuossa torstain ja perjantain välisenä yönä ihan hillitön kesäflunssa. Sellainen, että nousin perjantaina jo viiden aikaan, kun en jaksanut aivastaa ja niistää enää makuuasennossa. Onneksi tuo meni myös nopeasti ohi, olin nimittäin sopinut lauantaiaamuksi fillaritreffit ja iltapäiväksi oli varattuna kampaaja-aika. Jos jotakin hyvää siinä epäonnistuneessa kotivärjäyksessä oli, niin se, että väri myös lähti yllättävän nopeasti pesussa. Itse asiassa, eilen kun lähdin kampaajalle, mun hiukset oli kaukana siitä mahongista, jota ne olivat heti sen värjäyksen jälkeen. Toinen hiuskriisin hyvistä puolista oli, että tuli mentyä ihan oikeasti kampaajalle! Olen jo pitkään suunnitellut, että ylikasvanut polkka pitää taas nipsaista lyhyeksi ja kyllähän siitä mittaa lähtikin. Se, mitä parissa vuodessa oli muutamaa siistimistä lukuunottamatta tullut takaisin. Tosin itsellä oli heti kampaajalla sellainen tunne, että tämä on nyt tosi lyhyt. Vaikka eihän se nyt edes mikään lyhyt ole. No, on varaa ottaa ensi kerrallakin taas muutama sentti. 🙂 Ihan parasta kuitenkin, että hiuksissa on nyt se ”oma väri”. Ei luonnollinen, mutta sellainen, joka tuntuu omalta.
Meidän sunnuntai on ollut sellainen kesäisen leppoisa. Oltu vain ilman kiirettä mihinkään suuntaan. Maisema-ajelun ja ulkona puuhailun lisäksi käytiin katsomassa naapurin lampaita ja syötiin paikallisessa ravintolassa. Vielä pikkuisen pyykkiä, siivousta ja kullan arvoista sohva-aikaa. Ensi viikolla saadaankin sisko lapsineen kyläilemään, joten ohjelmassa on vähän erilaista kesäelämää.
Mun oli tillit päässeet kasvamaan vähän turhankin pitkiksi ja leikkasin tänään niistä kukat maljakkoon. Vähän muita kukkia sekaan ja taas tuli oikein kiva kesäpuska!
Hiphei! Tänään lemppariaiheeseeni eli kirjoihin! Lukemisen sijaan kuuntelujuttuja, saan nimittäin jakaa Bookbeat -kuunteluaikaa teille, jotka ette keväällä ehtineet hyödyntää ilmaista kokeilujaksoa. Kirjoitin suhteestani kirjoihin, lukemiseen ja äänikirjoihin siis jo maaliskuussa, ja kuten tuokin postaus, myös tämä on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Bookbeatin kanssa.
Edelleen äänikirjat kuuluvat lähes jokaiseen päivääni. Jopa siinä määrin, että mikäli kuunneltavaa ei jonakin päivänä ole, huomaan muuttuvani levottomaksi. Ja vaikka edelleen ihan luenkin kirjoja, äänikirjoista on tullut mulle sellaista itsensä hemmottelua. Ajatella, että joku lukee minulle, äiti-ihmiselle, satua! Tuo on ihan miellyttävä tunne siinä töiden, lattioiden pesun, jalkakylvyn tai ruuanlaiton yhteydestä. Ja kyllähän noihin hetkiin tulee myös varta vasten hakeuduttua, mikä tarkoittaa sitä, että saatan välillä ihan keksiä itselleni tekemistä, jonka lomassa äänikirjan kuuntelu käy ikään kuin terapiasta. Ja hei, olen käyttänyt sovellusta nyt ehkä vuoden verran ja kuunneltuja kirjoja on kertynyt yli 60! Se on ihan hyvä määrä sillä (kuvista poiketen) yhdistän äänikirjat usein hetkiin, joissa kirjan lukeminen olisi melkeinpä mahdotonta. Ja tämä on sitä senlaatuista multitaskaamista, joka ei nosta stressitasoja. Päinvastoin!
Maaliskussa olin juuri ottanut kuunneltavaksi Jo Nesbø Harry Hole –sarjan. Kuuntelin oikeastaan koko Nesbøn aikuisille suunnatun tuotannon, mutta Harry Holen kanssa meille muodostui ihan erityinen suhde. Jukka Pitkänen nousi sarjan myötä myös lukijana top kolmoseeni, ja pitää hopeapaikkaa heti Lars Svedbergin jälkeen. Loistava lukijaääni ja jopa siinä määrin, että kun nyt kuuntelin hetki sitten Agatha Christien Idän pikajunan arvoituksen uuden suomennoksen, Svedbergin äänen puuttuminen ei aiheuttanut minkäänlaista pakokauhua. Olen jopa löytänyt itseni etsimässä kuunneltavaa kahden suosikkilukijani perusteella. Lukijoiden kolmossijaa pitää Krista Putkonen-Örn, ja ihan vain koska ääni sopii Flavia de Lucenkin suuhun ja ajatuksiin.
Sanotaan, että kesä on dekkariaikaa, mutta kuten huomaatte, tykkään murhajutuista ihan vuoden ympäri. Silti juuri kesällä kaikki kevyt toimii parhaiten, ja tästä syystä olen nostalgian kaipuussani kuunnellut pari Christietä uudestaankin. Tällä hetkellä menossa on Håkan Nesserin Barbarotti -sarja. Loistavaa ihmiskuvausta ja kielellisesti rikasta ajatuksenvirtaa!
Liian paljon kirjoja, liian vähän aikaa -postauksessa listasin hyviä hetkiä äänikirjojen kuunteluun. Lista pitää edelleen paikkansa, mutta näin kesällä lisäisin siihen toki myös lomailun. Niin ja maalaamisen ja kaiken muunkin remppajutun! Lomalla on kuitenkin huomattavasti helpompaa pakata reissukassiin kuulokkeet kuin kasa kirjoja. Ja koska äänitiedostot voi myös ladata, kuuntelu offline-tilassakin onnistuu. Ja näin kesällä huomaan autoillessani valitsevani mieluummin ne pienempiä teitä kulkevat reitit. Suomalaisen maalaismaiseman ihaileminen kun on aika rauhoittavaa siinä äänikirjaa kunnellessa.
Kuten jo postauksen alussa mainitsin, saan jakaa teille koodin yhden kokonaisen kuukauden maksuttomaan kokeiluun!
Uusikuu –koodi on voimassa 30.9. asti ja se koskee jälleen uusia BookBeat-tilauksia.
Pääset aloittamaan ilmaisen kuuntelujaksosi tästä linkistä. Kannattaa muuten huomata, että Bookbeat sovelluksessa voi nyt myös käyttää perhejakoa!
Olen asettanut itselleni tavoitteeksi laajentaa kuuntelukokemuksiani myös hyvinvointia käsitteleviin kirjoihin. Jos teillä on vinkata jotakin kuunneltavaa tältä saralta, otan vinkkejä enemmän kuin mielelläni vastaan!