Villiviinin taivutusta

27.10.2018

Lauantaita!

Niin se vain on, että toiset syyspuuhat innostavat enemmän ja toiset vähemmän. Mun sisällä asuu sellainen näpertelijä, joka paljon mieluummin näpräisi kaikkea pientä kivaa, kuin haravoisi puolen hehtaarin metsää. Niinpä päätin tänään karsia villiviiniä, ja kieputella siitä vähän kranssia ja kynttiläkruunun koristetta. Oikeastaan villiviinien leikkely oli siinäkin mielessä tarpeen, että ne on kesän aikana haudannut mun parvekekorit rapunkaiteelta. Ja koska niissä koreissa on edelleen lumihiutaleet (hyvässä kukassa tosin), jotka pitäisi kai päivittää johonkin talvisempaan. Päätin siis puuduttavan haravoinnin sijaan tarttua enemmän innostaviin hommiin.

Mä olen yleensä joka vuosi karsinut villiviinä. Vanha imukärhivilliviini kestää kyllä syksyistäkin leikkelyä, kunhan ei ihan juuresta ala pilkkomaan. Viime syksynä tämä kuitenkin jäi tekemättä, ja siksi ehkä tilanne menikin jo kesällä niin pahaksi. Joka tapauksessa näistä on kiva kieputella kaikenlaista, ja ajanmyötä kranssit vain kaunistuvat.

Ostin Jotexilta tuollaisen aika perus kynttiläkruunun (mainoslinkki) kasvihuoneeseen ja ajattelin, että sitä on kiva koristella hiukan vuodenajan mukaan. Noista notkeista villiviineistä kun kieputtaa siihen ensin pari kierrosta, joukkoon on myöhemmin helppo saada ujutettua kaikenlaista kivaa.

 

Täytyy sanoa, että täällä on ollut sen verran kylmä ilma, että jos kasvaria ei olisi, olisi saattanut jäädä askartelut tekemättä. Ja olen aika tyytyväinen muuten tuohon betonilattiaan, koska se on ihan äärettömän helppo lakaista puhtaaksi. Ihanaa kun paikka, jossa voi toteuttaa itseään ja roskata ja sotkea ihan rauhassa!

Siitä tuli ihan kiva. Joulun tullen ehkä vielä jotain pientä koristetta, mutta kelpaa noinkin.

Oikein ihanaa lauantain jatkoa ja leppoisaa iltaa! ♡

 

Kasvihuone kasattu yhteistyössä Willab Gardenin kanssa. Kasvihuonepostaukset löydät täältä.
Tarvikevyö/-essu saatu blogin kautta / Univormu

 

 


Be calm and buzz on

25.10.2018

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Scandic


Hello!

Tiedättekö, olen kuuluisa erittäin huonosta suuntavaistostani ja tipahdan aika usein niin sanotusti kartalta. Tällä kertaa edes loistava näkömuistini ei pelastanut, kun viikko sitten pääsin testaamaan uuden, tamperelaisen Scandic City -hotellin yhteyteen avatun, Be calm and buzz on -ravintolan. Vaikka kyseessä on sama ravintolatila, jossa on tullut vietettyä useampiakin hetkiä, tilan uudistunut ulkonäkö sekoitti pääni täysin. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Scandicin kanssa.

Ehkä se johtui siitä, että astuimme ystäväni kanssa ravintolaan hotellin puolelta, emmekä suoraan kadulta kuten yleensä. Joka tapauksessa tokaisin miltei heti ravintolaan päästyämme, että täällä en sitten olekaan koskaan ennen käynyt. Periaatteessa olin oikeassa, sillä ravintola on uudistettu nimeään, ulkonäköään ja menuta myöden. Mutta ystäväni koki tämän hivenen liioiteltuna ja totesikin heti, että olin kyllä ruokaillut samaisessa tilassa ja todistetusti myös hänenkin seurassaan. Hups! 🙂

Vastapäätä rautatieasemaa sijaitseva ravintola on kaltaiselleni Tampereella vaihtavalle luonnollinen taukopaikka. Junamatkaajien ja Tampereella piipahtavien lisäksi Be calm and buzz on tarjoaa nimensä mukaan viihtyisän ja rauhallisen ravintolaympäristön keskellä kaupungin sykettä myös paikallisille.
Illalisen lisäksi ravintolassa on lounaspöytä, Coffee Shop nopeasti mukaan napattavine tai paikallaan syötävine suolaisine ja makeine pikkuherkkuineen. Ja tietenkin ravintolasali, jossa tarjoillaan niin hotellin aamupalat kuin Ala Carte illallinenkin. Ravintolassa on myös Allday Menu, josta löytyy valikoimaa isompaan ja pienempään nälkään pitkin päivää.
Loungebaarissa voi istahtaa ihan vain viinlasilliselle tai antaa baarimestarin loihtia coctailit ja moctailit. Erityisesti silmiin pisti talon omat limonadit ja Kyrö Cornerin Gin & Tonic -listan cocktailit.

Be calm and buzz on -ravintolassa listalle on lisätty rohkeasti kasvispainotteisia ja vegaanisia ruokia, unohtamatta kuitenkin  puuhiiligrillissä valmistuvia kala- ja liharuokia. Paikallisesti tuotettu ruoka, kotimaiset lihat ja kalat, sekä kauden kasvikset (kuten esimerkiksi sienet) tekevät hyvän pohjan menulle. Mukaan mahtuu kuitenkin myös aasialaisia vivahteita ja esimerkiksi friteerattuja sirkkoja.

Avajaisiltana pääsimme maistelemaan menun pieninä annoksina aina sirkoista bortobello-hampurilaisiin ja Chai latte creme bruleehen. Itseäni miellyttää erityisesti se, että ravintolan illallislistallakin on edelleen paljon pieniä ja vähemmän raskaita ruokalajeja. Sellaisia viinilasillisen kanssa nautittavia rentoja ruokia, jotka yhdessä viihtyisän ympäristön kanssa irrottavat hetkeksi kiireestä ja kaupungin hulinasta.

Extrapisteet pöytien yrtteihin ja yrttisaksiin, sekä erityisesti hotelliketjun sisältä kerättyihin vanhoihin aterimiin. Aivan ihania pieniä yksityiskohtia!

Avajaisilta oli oikein mukava, ja jazz-musiikin loputtua ja ravintolan hiljennyttyä, jäimme ystäväni kanssa nauttimaan viinilasilliset vielä Loungebaarin puolelle. Ravintolan lisäksi koko Scandic Tampere City on saamassa uutta ilmettä aina hotellihuoneista aulaan asti. 

Ja hei, loppuvuoden irtiottoja ajatellen kannattaa napata hyvä ravintolaetu. Kun tutustut uuteen Be Calm & Buzz On -ravintolaan ja varaat pöydän etukäteen, saat 30% alennuksen pääruoastasi kertomalla koodin BCBO. Pöytävaraukset puh. 03 24462132 . Tarjous on voimassa vuoden loppuun  (31.12.2018) asti. 


torstain valitut palat ja muutama sana harrastamisesta

25.10.2018

No johan, torstai jo! Mennyt taas viikko että humpsista vain. Lapsilla on ollut kavereita kylässä ja juuri yksi yökyläilijä saateltiin matkaan. Kaveripäivä tänäänkin, mutta tasapuolisuuden nimissä saan itsekin ystävän kylään. Pakko sanoa, että tällainen harrastusvapaa viikko on kyllä mahdollistanut ihan erilaisen sosiaalisen elämän. Niin kivoja kun nuo lasten harrastukset onkin, niin kyllähän ne sitovat ja asettavat arki-illoille omat raaminsa.

Viime aikoina somessa on ollut paljonkin juttua harrastamisesta ja siitä, miten paljon niitä harrastuksia lapsella ylipäätään tulisi olla tai mikä määrä puolestaan on ehdottomasti liikaa. Kasvottomassa nettikeskustelussa ehdottomuus kukoistaa aina, vaikka oikeasti nämäkin on niitä juttuja, joihin on yhtä monta vastausta kuin perhettäkin. Mun mielestä on tosi hienoa, että lapseni tykkäävät liikkua ja heillä liikunnallisia harrastuksia. Jokaisen lajin ovat itse saaneet valita, joten olen iloinen siitäkin, että se liikunnallisuus tulee heistä itsestään, eikä siihen ole koskaan tarvinnut tuupata tai usuttaa. Tykkään myös, että musiikki kuuluu lasteni elämään, sillä vaikka itselläni ei ole minkäänlaista musikaalisuutta, enkä ole koskaan edes opetellut soittamaan mitään soitinta (no ehkä pakosta nokkahuilua), olen kuitenkin aika läheltä saanut seurata sitä, miten paljon musiikki voi jollekulle antaa, ja miten tärkeä asia siitä saattaa vuosien mittaan muodostua.

Yhtä iloinen olisin kuitenkin, vaikka lapseni ilmoittaisi, että hänen harrastuksensa ovat tästä lähin piirtäminen tai lukeminen. Toki ehkä tässäkin tapauksessa yrittäisin löytää ”lajeihin” jonkinlaisen sosiaalisen aspektin, mikäli lapsi kokisi yksinäisyyttä tai kuulumattomuutta jonkinlaiseen porukkaan. Kaikki eivät sitä tarvitse, ja toisaalta olen nyt vasta itsekin löytänyt ilon ryhmässä liikkumisesta, jota olen aina ennen vihannut. Toisaalta harrastaminen on tapa juurikin löytää itsestään niitä erilaisia puolia ja kenties elämäntapoja. Me aikuiset useimmiten liikumme, emme harrasta liikuntaa, luemme, emme harrasta lukemista jne. Näin mä ainakin itse koen asian.

Tänne muuttaessamme olimme varsin tietoisia siitä, että lapsemme jäävät paitsi sellaisesta asutusalueiden ja taajamien sosiaalisesta kasvuympäristöstä. Siitä, että asutaan rauhallisen kadun varrella, jossa naapureina asuu saman ikäisiä lapsia ja aina on kavereita kun vain astuu ovesta ulos. Teimme tietoisen valinnan muuttaa taloon, josta kulkuyhteydet keskustaan on ainakin sen verran huonot, että talvella fillarit saavat rauhassa nukkua talviuntaan ja lasten kulkeminen on vielä vuosia täysin vastuullamme. En siis valita. Huokailen lähinnä sitä muutosta, jota yksi tällainen viikko voi saada aikaan.

Ei kyllä ollut tarkoitus ajautua aiheeseen harrastaminen, mutta tulipa nyt sekin ajatuksen virta rykäistyä ulos. Olin nimittäin ajatellut pysytellä turvallisesti vähän pinnallisemmissa asioissa. Kuten vaikkapa hameenhelmoissa ja sitä lajia. On nimittäin aika ihana tuo kohtalomekkoni, tykkään siitä ihan hirveän paljon. En ole mikään printtitrikoon suosija, mutta tällaisessa vaatteessa kuviot toimivat paremmin kuin hyvin. Ja värimaailmakin on kuitenkin kohtalaisen turvallinen.

Tuo sininen neule on vastaava, mutta lyhyempi malli siitä vihreästä neuleestä, jota käytin viime talvena ehkä neljänä päivänä seitsemästä. Ihana sekin!

Mutta nyt kauppaan! Toivotaan, että aurinko on jo sulattanut tiet, koska mullahan on tietenkin edelleen kesärenkaat.

Neule⎮Samsøe & Samsøe
mekko⎮Morris & Co x H&M
tossut⎮Adidas Originals

Kivaa ja aurinkoista torstaita!