Ihanaa keskiviikkoa!

Sunnuntain kirppiskierrokselta ei jäänyt käteen kuin puolentoista euron kynttilänjalka. Siitä huolimatta, että se oli mitoitettu erikoisen ohuelle kynttilälle, löytö oli kuitenkin varsin ilahduttava. Ja vaikka ihan pienen hetken olin pettynyt, ettei sopuhintaisia löytöjä tullut tehtyä sen enempää, muistuttelin itseäni, että pikkuhiljaa hankittu tavara on kuitenkin aina parempaa ja rakkaampaa kuin kertarykäisyllä ostettu.

Ja sitten jäin pohtimaan muutenkin tuota kirpputorilta ostamista, tai ylipäätään käytettynä hankittuja esineitä ja tavaroita. Kun niitähän meillä riittää. Itse asiassa vahvasti yli puolet kotimme huonekaluista on hankittu käytettynä. Osa toki ostettu antiikkina, mutta suuri osa myös peritty. Olin jo hyvin nuorena kallellaan vanhoihin tavaroihin, ja vaikka vanhemmillani ei kovin suuria säilytystiloja olekaan, jemmaan piti laittaa niin vanha kansakoulun pulpetti kuin minun ja siskoni käyttämä kerrossänkykin. Sitten löytyy paljon sitä uudempaa huonekalua, joka sekin on päätynyt meille käytettynä. Kierrätettyä, kuten nykyään on tapana sanoa. Niistä enemmän täällä.

En ole missään nimessä sitä mieltä, että kenenkään kuuluisi asua museossa, mutta itse arvostan valtavasti vanhaa. Sitä, että remontoidaan vanhaa kunnioittaen ja kunnostetaan mieluummin, kuin hankitaan uutta. Meillä on jemmassa valtava määrä huonekaluja aina parista ruokapöydästä lähtien Olen ehkä vähän hamstraaja sorttia, mutta kun vastaan tulee vanha huonekalu, jonka kohtalo on kyseenalainen, pelastan sen mieluummin meille. Olkkariin tuli vitriinikaapin sijaan kassakaappi ja keittiössä ikkunan alle tasoksi päätyi vanha höyläpenkki. Eivät kumpikaan olleet ehkä ykkösenä suunnitelmissa, mutta lopulta niistä tuli rakkaita ja persoonallisia lisiä kotiimme.
Vintiltä löytyy myös melkoinen arsenaali vanhoja astioita. On vanhaa arabiaa, vanhoja emalikulhoja ja pienen ravintolan verran laseja. Jemmassa on myös lasten vanhat dublot, brion junarata ja Klaaralle ostettu vanha päästä vedettävä pinnasänky. Enkä oleta, että omat lapseni aikanaan välttämättä haluaisivat kotiinsa lapsuudenkotinsa rääppeitä kuten äitinsä, mutta pidän ajatuksesta, että minusta saattaisi vielä joskus tulla isoäiti. Ja jos omat vanhempani säästivät huonekaluja minulle, en haluaisi itse olla se, joka laittaa vanhan pulpetin kiertoon. Niin kauan kuin on mahdollisuus säilyttää, minä kyllä säilytän. Sillä ne on mulle rakkaita tavaroita.

Vaikka osa astioista onkin vintillä odottamassa suurempia juhlia, en pidä ajatuksesta, että kaapeissani olisi turhia tavaroita. Meillä vanhat astiat ovat käytössä uusien rinnalla ja pidän siitä, että ne sulautuvat yhteen. Vanhat pöytähopeat ja alpakat saavat tummua ja patinoitua käytössä, sillä käyttöesineitähän ne on siinä missä astiatkin. Eikä minua toisaalta haittaa, jos vanhassa lautasessa on kolhu. Jos se on nätti, ei pieni lohkeama lasitteessa tee siitä vähemmän kaunista. Tai ei se tee siitä ainakaan roskaa. En ole turhan tarkka, joskin oliivit tai vahvasti värjäävä joulurosolli ei välttämättä sovi vanhaan kulhoon, jonka lasite on jo huokoinen. Ja viime kesänä takavarikoin lapsilta vanhan Arabian kannun, joka oli ulkona vesipyssyjen täyttöä varten. Mehu- ja vesikannuna ihan arjessakin kyllä, mutta ei lasten leikeissä vanhalla betonisella lastauslaiturilla. 😀

En silti tarkoita, että kirpparilta pitäis väkipakolla kahmia mukaansa astioita ja tavaraa vain silkasta ostamisen ja omistamisen ilosta.  Itse en esimerkiksi osta ikinä mitään kallista. Vanha arabian kulho silloin tällöin on löytynyt parilla eurolla vuosien varrella, ja lopulta meillä on kasassa salaatti- ja taikinakulhoja sen verran, ettei niitä olekaan tarvinnut ostaa uutena. Varmaankin arvokkain kirpparihankintani on ollut pari vuotta sitten ostamani Iittalan tsaikka-lasit vanhalla messinkiselleä pidikkeellä. Silti en halunnut luopua niistä teräksen värisistäkään, jotka joskus aikoinaan opiskelijabudjetista nipistettiin mieheni kanssa. Nyt on glögilasit isommallekin porukalle, ja mitä sitten vaikka olisi vähän eriparia. Olen sellainen Eripari-Emilia, että oikeastaan vaan tykkään kun kaikki ei ole ihan kliinisesti samassa linjassa.

Mun mielestä sellainen persoonallinen koti syntyykin enemmän pikkuhiljaa ja vuosien varrella, kuin kertaheitolla sisustaen. Joskus sanotaan, että ihmisen ei pitäisi kiintyä esineisiin, vaan ihmisiin, mutta itse väitän, että pienoinen kiintyminen myös niihin tavaroihin voisi jarruttaa kertakäyttökulttuuriamme. Toisen romu voi olla toisen aarre, mutta parhaassa tapauksessa käsitellään omaisuuttamme jokainen aarteena, vaikka ei kruununjalokiviä kaapeissa olisikaan. Kun esineitä kunnoittaa ja vaalii, ne kestävät aikaa ja käyttöä. Kun niihin kiintyy, ei tarvitse hankkia uutta saadakseen iloa.

Sitä, mitä ei ihan oikeasti itse tarvitse on järkevääkin laittaa kiertoon. Vaatteet, lehdet, kirjat ja monet muut asiat kiertävät meillä tehokkaasti ihan perhepiirissä. Jopa huonekalutkin. Ja astioitakin voidaan lainailla, jos joku vaikka pitää isommat kemut. Eilen juuri hain Klaaralle postista siskoni lähettämät luistimet. Säästyi aikaa, vaivaa ja ennen kaikkea rahaa.

Leppoisaa iltaa. ♡

Heippa maanantai!

Niin se vain lähti tämäkin viikko käyntiin. Vauhdikkaastikin, kun oma ja naapurinpoika missasivat aamulla koulubussin. Tai siis eivät missanneet, vaan huitoivat väärän linja-auton perään ja soittivat heti paniikissa. Kauheaa kun menee oikein kaksi linjuria aamussa. Se on kuulkaas meille maalaisille jo melkoinen ruuhka! 😀

Välillä on oikeasti todella ihanaa kun saan konkreettisen pyynnön postata jostakin tietystä asiasta. Kun torstain postaukseen tuli kommentti ja kysymys meikistä, tajusin, että niitä kaunistautumisjuttuja onkin ollut viime aikoina aika vähän täällä blogissa. Korjataan siis asiaa. Ihan tavallinen arkimeikki, voisi toimia otsikkona, mutta rehellisesti sanottuna meikkaan aika samalla tavalla oli sitten arki tai juhla. Toisaalta toimiva meikki onkin mun mielestä sellainen, että siihen voi tarvittaessa lisätä asioita, ja sitten kiireessä toimii vähempi. Muutama luottotuote kuitenkin on, joiden varaan lasken ihan päivittäin. Ja mitä tulee esimerkiksi luomiväriin, niin niitä en käytä edes joka vuosi.

Koska olen vuosia paininut huonon ihon (ja itsetunnon) kanssa, pidän ihan kaikkein tärkeimpänä meikkipohjaa. Tosin se ei saa olla liian paksu, koska haluan, että iho kuitenkin hiukan kuultaa myös meikin alta. Vaikka joskus en voinut kuvitellakaan, että punaiset arvet vaalenisivat ja syvät kraaterit tasoittuisivat, niin kyllä se aika jokseenkin on haavoja parantanut.

Kalvakka talvi-iho piristyy heti kummasti, kun päivävoiteen joukkoon lisää tipan Dr Hauschka värinestettä. Toisaalta se toimii mulla myös kesällä ihan kokonaan meikin korvikkeena. Helppo urheilla ja mennä vaikka uimaan, kun kasvoilla ei ole sen enempää meikkiä. Jos mulla olis hyvä iho, en käyttäisi muuta. Seuraava vaihe tavallisessa arkimeikissäni on kuitenkin pikkuisen peittävämpi kerros, joskin kosteuttava tämäkin. Madara City CC korjaa kivasti ihoni väriä, mutta jättää silti jälkeensä kuulaan ja kevyen fiiliksen. Tämä on siis se minun meikkivoiteeni. Joskus saatan laittaa sekaan myös tipan oikeaa meikkivoidetta, jos haluan peittävämmän lopputuloksen vaikka juhliin. Mutta toimii mielestäni oikein hienosti myös näin pelkästään. Tämä CC-voide yksistään sopii hyvin myös vapaapäiviin ja urheiluun. Kosteuttaa kivasti, eikä ole liian meikkimäinen.

En käytä varsinaista puuteria, mutta Everyday Mineralsin Yellow-meikinpohjustusainetta sipaisen kevyesti silmien alueelle, jotta cc voide ei liukuisi ihon juonteisiin. Samalla huiskaisen tätä pikkuisen kulmakarvoihini, jotta kulmakynä tarttuisi paremmin kiinni. Jos muistan, töpsötän pikkuisen myös nenänpieliin, estämään meikin karkaamista.

Koska käytän aika ohutta meikkipohjaa, lisään peiteväriä tarvittaessa. Melkein joka päivä silmien sisänurkkaan ja kevyesti silmien alle. Ja nenänpielien punaisiin vakoihin. Ihooni on viime viikkojen aikana tullut pari näppyä, ja niihinkin on tullut tupsutettua vähän peiteväriä. Mutta hei, pari näppyä kun on taistellut aknea vastaan vuosikaudet! En jaksa stressata, vaikka ne vähän näkyisikin. 🙂 Loistava tuote on BareMineralsin Concealer (sävy Summer Bisque). Tässä on paljon pigmenttiä, joten ohut sipaisu riittää.

Sitten onkin vuorossa kulmakynä. Kulmakarvani ovat todella hennot, ja molemmin puolin niissä on isot aukot, joihin ei arpikudoksen vuoksi kasva karvaa. Kulmakynä ei siis saa olla liian vahamainen, koska muuten se ei tartu tuohon ”liukkaaseen” arpikudokseen. Käytin pitkään Diorin kynää, mutta nyt olen mieltynyt Lumenen kulmakynään (sävy 3). Tuo primer-puuteri mahdollistaa sen, että kynää ei tarvitse painaa, vaan jäljen voi piirtää todella hennosti, eikä kulmista tule liian tummat.
Syy siihen, miksi olen miettinyt kulmien pigmentoitia on juurikin nuo karvattomat aukot. On kuitenkin olemassa riski, ettei niihin tartu edes pigmentointi, joten toistaiseksi mennään näin. Toisaalta mietin aina, että viihtyisinkö yhä enemmän ilman meikkiä, jos kulmat olisivat kunnossa. No, mene ja tiedä!

Lopuksi ripsari. Ennen ripsiväriä taivutan kuitenkin aina ripseni. Mulla on kohtalaisen pitkät ja tuuheat ripset, joten ne ei vaadi kuin hipaisun ripsväriä. Kun ripset taivuttaa ja niihin laittaa heti ripsivärin, väriä riittää ohuempi kerros. Mun luottoripsari on vuosi toisensa jälkeen Kanebon 38°C. Käytän sitä pidentävää versiota ja tykkään, että tämä on aika luonnollinen.

Tässä olikin jo jotakuinkin se perus arkimeikki. Seuraavat vaiheet teen alla olevassa järjestyksessä sen mukaan kun aikaa ja viitseliäisyyttä löytyy.

Melkein joka päivä laitan aurinkopuuteria kasvoja lämmittämään. Käytän BareMineralsin Warmth väriä lämmittämään juurikin kasvojen ulkoreunoja. Vähän kuin kehyksenä. Varsinkin otsan ja ohimoiden kohdalla pieni sipaisu tekee jo ihmeitä. Joskus kikkailen vähän enemmän varjostusten ja korostusten kanssa ja siinä toimii BareMineralsin faux tan all-over face color ja Pure Radiance värit. Jos vielä haluan jotakin pientä lisää käytän saman merkin poskipunaa (sävy Beauty).

Huulissa mulla on useimmiten ihan vain Vitalista, mutta nykyisin käytän myös Lumenen nordic chic -huulipunaa (sävy 14 jäähuntu ) ja YSL:n kevyitä Rouge Volupte shine -punia (sävyt 12 ja 15). Kaikki vähän sellaisia, että periaatteessa huulet näyttävät kuin niissä ei punaa olisikaan. 😀

Mulla on sellainen hassu ongelma, että kasvoihini (lähinnä leukaan) ja kaulalle lehahtaa välillä ihan hirvittäviä punaisia läiskiä. Ne tulee ihan itsestään, eivätkä vaadi mitään hankaamista tai muuta kosketusta. Joskus yritin taistella niitäkin vastaan peittävällä meikkivoiteella ja vihreillä peiteaineilla. Mutta kun ei niitä voi ennustaa, ja kuitenkin se punoitus iskee kaikesta läpi, joten olen päättänyt antaa ongelman olla. En tiedä, onko se jotain jännitys- tai stressiperäistä, mutta joskus muutama vuosi sitten meillä oli yhden blogikampiksen myötä kuvaukset ja istuin melkein tunnin meikissä. Hetkeä ennen kuin piti aloittaa kuvaaminen, meikkaaja torui, että mitä sä olet mennyt sitä naamasi nyppimään. Enkä siis ollut, silloin vain nuo läiskät tulivat vähän huonoon aikaan. 😀

Että sellainen on mun arkimeikki ja meikki ylipäätään. Ei sen kummempi.

Maanantailistaan merkintä ainakin siitä, että aion pysyä terveenä. Muuten en sitten mitään suurempaa odotakaan. Ihan vain tasaista arkea, se olis nyt tosiaankin parasta! Eikä mitään linja-autojen joukkokulkua. Ihan vain ne perusasetukset. 🙂 Ja siivouspäivä! Aiheuttaa tuo vienosti pilkistävä aurinko sellaista pientä tarvetta tarttua rättiin ja moppiin! Onneksi on vasta viikon eka päivä, tunne ehtii mennä ohi. 🙂

Mutta hei, maanantain jatkoja ja kivaa uutta viikkoa!

 

Sunnuntaita!

Niin se vain meni ensimmäinen arkiviikko. Lupaavan alun jälkeen tosin tuli vatsaflunssa, mutta minkäs teet. Ei auta kuin toivoa seuraavalle viikolle parempaa onnea. Joten edelleen positiivisena arjen suhteen! Ja jotta arki jaksaa maistua, nyt viikonloppuna otetaan mahdollisimman lungisti. Tänään vietetään itse asiassa tyttöjenpäivää Klaaran kanssa, kun pojat ovat pelireissussa. Suunnitelmissa paitsi ulkoilua, myös kirpparikierros.

Perjantai meni kyllä ihan täysin uusiksi, mutta onneksi nuo vatsataudit menevät yhtä nopeasti ohi, kuin ilmestyväkin. Lauantai oli selvästikin jo mahalaukun venytystä entisiin mittoihinsa (miten voikin syöminen tehdä alkuun niin kipeää), mutta uskaltauduin lopulta ulkoilemaankin. Ja nauttimaan siitä noin puolesta tunnista, joka päivään on jo tullut lisää valoisaa aikaa.

Nappasin viime viikolla talvisia kuvia, kun tuntui, että jotenkin nuo lumiset puut piti kuitenkin tallentaa. Tähän päivään menessä puiden oksilta on jo karissut osa lumista, mutta edelleen on kauniin talvista.

Villasukkia, takkatulta ja mukavat vaatteet. Siinä toimivan sunnuntain resepti. Eilisen kasvissosekeiton jämät saavat korvata tuhdin sunnuntaiaterian ja jos siltä tuntuu, nukutaan ehkä myös pienet päikkärit. Ei stressiä, koska se ei kuulu viikonloppuun!

Rentouttavaa viikonlopun päätöstä myös teille. Nyt kaikki mahdolliset energian ja hyvän mielen lataukset ja uusi viikko menee taas mukavasti!

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.