378 Dejavu ja muutamalla eurolla onnea

25.3.2019

Heippa maanantai ja uusi viikko!

Kerroinkin eilen, että kävin viikonloppuna kirppiksellä ja mukaan tarttu muutama kiva löytö. Niitä siis tänään. Tammikuussa kirjoitin enemmän kirppisfilosofiastani  ja ajatuksistani vanhan tavaran suhteen. Postauksen voit lukea tästä linkistä, ja se selittää ehkä enemmän myös tämän viikonlopun toimintaani.

Koska pääsääntöisesti siis ostan kirpputorilta vain halvalla ja yleensä alle vitosen löytöjä (osa harrastuksen viehätystä on etsiä ne edulliset yksilöt), jätin lauantaina valkoisen tuolin ostamatta, maksoihan se sentään kokonaista kahdeksan euroa. No, yön yli nukuttuani ja asiaa harkittuani päätin heti aamu kuudelta (tai ehkä jo herättyäni keskellä yötä), että mikäli tuoli on edelleen paikallaan, kun kirppis sunnuntaina kymmeneltä avautuu, on kohtalo tarkoittanut, että tuoli kuuluu minulle. Ja niinpä jätin lapset siivoamaan aamupalapöytää ja hurautin kirppikselle, jonka parkkipaikalla tajusin, että lompakkoni onkin kotona. Mietin, että käyn kysymässä, voinko jättää tuolin siihen kassalle varaukseen kunnes haen lompsani, mutta koska kirppistelyn jännitys piilee kuitenkin siinä, että asiat eivät saa olla liian helposti saatavilla, hurautin kotiin hakemaan pussini ja taas takaisin kirpputorille. Myönnetäköön, että autosta ampaisin jo aika vauhdilla ulos, ja kirppiksen käytävillä laitoin tossua toisen eteen niin että jopa Sari Essayah olisi todennäköisesti jäänyt toiseksi. Onhan sunnuntai aamu aika suosittua ja ruuhkaista aikaa kirpputoreilla, ja päässäni takoi, että ihan varmasti joku muukin on bongannut tuolikaunottaren. Mutta siellä se oli. Valkoinen Dejavu 378 – kahdeksalla eurolla!
K a h d e k s a l l a   e u r o l l a !

Löysin myös ihanat vanhat Arabian kukkalautaset ja tarjoiluvadin. Kallein oli suuri Kesäkukka -sarjan lautanen, se maksoi kokonaista kolme euroa. Hyvä löytö, koska muutaman pöydän päässä joku pyysi saman sarjan keittolautasesta 35 euroa.

Tietynlaiset kukat vaativat tietynlaisen maljakon, mutta toisaalta tietty maljakko voi olla kuin tehty tietynlaisia kukkia ajatellen. Äidilläni on pieni kristallimaljakko, johon on aina laitettu valkovuokot. Jos kotonani joku viittaa valkovuokkomaljakkoon, kaikki perheenjäsenet tietävät mistä vaasista on kyse. Itsellänikin on jo valkovuokkomaljakko (tänä keväänä itse asiassa vasta hankittu), mutta kirppikseltä löysin nyt myös kivat pikkumaljakot, joiden varsinainen käyttötarkoitus oli selvä heti ne nähdessäni.  Pieni metallimaljakko on nimittäin kuin tehty juhannusruusun oksalle ja ”kristallivaasi” tulevan kesän daalioille.

Rouva Anna Stenfors on saanut onnitteluja, ja postimerkin kaksipäisestä kotkasta ja postileimasta päätellen, tuolloin elettiin vielä visusti Venäjän vallan alla. Millaista lie ollut Annan ja Selman elämä tuolloin.  Söpö vanha postikortti maksoi 50 senttiä.

Tuolin vanerisen istuinosan maali on pikkuisen krakeloitunut, mutta hinnan huomioon ottaen ei ollenkaan liian pahasti.

Me saatiin tänään iskä taas kotiin, joten illalla nautitaan siitä, että koko perhe on taas kasassa. Lähinnä se on jotain vähän parempaa iltapalaa, koska nämä viikon ensimmäiset on melko harrastusten täyteisiä.

Aurinkoista maanantain jatkoa teillekin!


Ah, aurinkoa!

24.3.2019

Ihana viikonloppu!
Ollaan oikeastaan lasten kanssa oltu tekemättä juuri mitään. Aikainen aurinko herätti eilen seitsemältä ja tänään jo kuudelta. Pääsin eilen käymään kirppikselläkin, kun reipas esikoinen totesi, että kyllä me äiti täällä pärjätään, mene vain. Ja minähän menin. Ja nukuin yön yli ja kävin tänään vielä pikaisesti uudestaan.

Jos pyykinpesua ja nopeaa siistimistä ei lasketa, viikonloppu on otettu äärimmäisen rennosti. Ruokaakin tehty helpoimman mukaan ja toipilaan toiveita kuunnellen. Aikaisin nukkumaan ja hyvin nukuttuja öitä. Akkujen lataamista. . 

Tänäänkin annoin lasten nukkua rauhassa ja menin heti aamulla siivoamaan kasvihuonetta. Kannoin vintiltä pari lisätuolia ja Ikeasta hankitut pari hyllyä. Niihin on tuollaiset muovihuput, joten jotain pientä voi nostaa vaikka kylmän suojaan. Ulkona vihmoi kylmä tuuli, mutta kasvihuoneessa oli ihanan lämmin puuhailla.

Aika ihana ajatella, että kohta noista ikkunoista saa ihailla vihreyttä ja kasvihuoneen hyllyilläkin on toivottavasti jotakin muuta kuin tyhjiä ruukkuja. Kuten näette, lumet ovat täällä vähissä jo, joten usko kevään tulemiseen vahvistuu koko ajan. Eilinen aamupäivän vesisade laittoi projektiin vain lisää vauhtia. Tänään piti ottaa jo allergialääkkeetkin esiin. Varma kevään merkki sekin vaiva.

Nyt on kasvihuone siinä kunnossa, että kelpaa kahvitella ja nautiskella. Vielä kun saa ne vähän kauniimmat maisemat ympärille ja viimeiset silaukset muurille ja kasvarille, niin johan elämä hymyilee!

Leppoisaa sunnuntaita! ♡

 

kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa


kevät tuli makuuhuoneeseen

22.3.2019

Perjantaita!

Huhheijaa. Onpas ollut vauhdikkaat pari päivää pikkupotilaani kanssa. Eilen illalla vielä syöksyin ämpärin kanssa siihen malliin, että onnistuin polttamaan polveni villamattoon jopa housujen läpi. No mutta hei, se villamatto säästyi! Parille muulle matolle ei ole käynyt yhtä onnekkaasti. Ja jos on kärsinyt kuivista käsistä ja halkeilevista sormenpäistä koko talven, niin tämän raivokkaan käsienpesun ansiosta olen saanut sormeni jo verille asti. Eipä silti, parempi tämä kuin esikoisen taannoinen oksennustauti automatkalla Vaasasta Ouluun. No mutta ei mennä siihen!

Tässä kun on sivutuotteena tullut pestyä melkoisesti pyykkiä, päätin makuuhuoneen lakanoiden vaihdon yhteydessä freesata vähän koko huonetta. Jotenkin koko makkari tuntui kauhean tunkkaiselta. Osasyynä tietenkin pakottava puhdistamisen tarve ja osasyynä makkariin paistava aamuaurinko, niin tai näin, tuli ihan hirveä tarve karsia ja vaalentaa. Olen jo pitkään miettinyt ottavani pois Love Warriorsin julisteen ja nyt vihdoin sain aikaiseksi. Mutta homma ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Nimittäin juliste oli ollut paikallaan sen verran pitkään, että seinään oli jo ehtinyt syntyä vaaleampi alue julisteen alle. Ja alakulmistaan kuva oli kiinni seinässä maalarinteipillä, jonka liimaan oli tarttunut sen verran pölyä, ettei seinä näyttänyt kovinkaan freesiltä. Kun potilas vihdoin eilen iltapäivällä nukahti, juoksin kellariin ja pengoin esiin pensselin ja ämpärin jossa oli tuon kalkkimaalin rippeet. Uhrasin projektiin vispilän jolla sain paksuksi kuivuneen kalkkimaalin taas ohennettua maalauskelpoiseksi. Ja siitä se idea sitten lähti. Tuli maalattua makkari.

Eilen illalla olikin sitten aika ihanaa nukahtaa puhtaan vaaleassa makkarissa, eikä aamun herääminenkään huono ollut, kun auringon ensimmäiset säteet tunkivat ikkunoista jo sisään.

Tämä on oikeastaan aika ruhtinaallisen kokoinen huone, eikä tila tuntuisi täydeltä, vaikka sisään kantaisi toisenkin 180 senttiä leveän sängyn. Toisaalta kauhean turhaa tilaa, koska eipä täällä juuri muuten vietetä aikaa kuin nukkumalla. Lisäksi kalustamista hankaloittaa sisäikkuna yläkerran aulaan, josta sitten taas pääsee päivänvaloa Klaaran huoneeseen. Toki kiinteät komerotkin jonkin verran vaikuttavat kalusteiden järjestykseen, mutta kuten ikkuna, myös ne on sen verran tarpeelliset, että haluttiin molemmat remontissa säilyttää.

Pikafreesauksen hinnaksi tuli yksi vispilä. Uuden valaisimen vielä haluaisin, mutta ehkä teen jonkin kivan löydön joskus kirppiksellä. Sitä odotellessa mennään näin. Pari valokuvaa ajattelin vielä laittaa seinään, mutta sekin saa odottaa uutta inspiraation puuskaa. Viikonlopun ohjelmassa on myös alakerran kaaoksen selätys. Sitä siis seuraavaksi.

Ihanaa ja aurinkoista viikonlopun aloitusta teillekin! ♡