Moi, mun nimi on Emilia ja mä olen puutarhaholisti. Ja ei, mä en kaipaa asiaan muutosta, viihdyin näin oikein hyvin! Ja mikäs tässä viihtyessä, kun vihreää pukkaa. Uusi lumi oli todellakin vanhan surma ja nyt on varmasti jo kiritty ainakin osittain tuo takapakki taas kiinni. Sunnuntaina haravoitiin alapiha ja hiukan aloiteltiin tuon varsinaisen tontin puolella, mutta työtä riitttää yhä. Varsinkin kun jätin taas syksyllä kaikki niille sijoilleen. Ihan puhtaaksi meillä ei nurmikkoa nuolla keväälläkään, lähinnä ilmataan tuon lumen painama kerros ja kammataan isommat lehdet pois. Meidän ”tammilehdossa” on vielä sen verran nuoria puita, että osa pitää yhä lehdistään kiinni, mutta suurin osa kuitenkin saatiin haravoitua pois. Eikä mua itse asiassa edes haittaa, että ne tuolla pihan perällä happamoittavat maata, tykkään sammaleesta. Ja isot vanhat tammet pudottavatkin lehtensä alppiruusuille tuonne tontin rajaan, joten niille ei tehdä koskaan yhtään mitään. Helppoa!
Kukkamaita on tietenkin näin keväällä perattavaksi, ja alapihalla sain jo osittain tämänkin homman suoritettua, josko pääsiäisen aikana ehtisi sitten vaikka vähän jatkaa. Kasvihuoneessa mennään jo toista kierrosta, ja ensimmäiset sipulikukat piti laittaa jo pois. Helmilijat ja narsissit nakkasin kukkapenkkiin, jonne ne joko maatuvat tai sitten ne tuottavat iloa ensi keväänä. Joskus käy tuuri ja joskus ei, mutta tämäkään ei maksa kuin vaivan. Sormustinkukkien suurten lehtiruusukkeiden alla oli kivasti vapaata tilaa sipuleille.
Ja ruukkuihin sitten tilalle tietenkin orvokit. Voi että miten ihania nuo kevään ensimmäiset ovatkin. Ja ahkerasti kun nyppii, ne ilostuttavat vaikka koko kesän.
Nyt pitää vielä hetki nauttia tällaisesta kasvarin koristellummasta ilmeestä, sillä kohta meno muuttuu ja rosoisten saviruukkujen kaveriksi tulee muoviset taimiruukut. Voi olla, että pöytäkin pitäisi vaihtaa isompaan. Mutta ihan ykkösenä nyt pitäisi hommatta joku sääasema, joka tallentaisi ne kasvarin yölliset lämpötilat. En nimittäin osaa yhtään arvioida, mitenkä kylmäksi tuolla yön aikana vielä menee ja kuinka paljon kasvihuone antaa armoa. Maa kun vielä hohkaa kuitenkin todella kylmää alapuolelta.
Pian on jo purppuraomenapuu kukassa ja kaiken valtaa vehreys. Ei vain millään malttaisi odottaa, vaikka toisaalta se odotus taitaa olla osa tämän jutun viehätystä!
No nyt niitä Oslon juttuja. Ihan alkuun pahoittelut, kuvien laatu ei nimittäin ole mitään huippua. Matkattiin pelkillä käsimatkatavaroilla, ja mun kamerareppu on kokonaisen käsimatkatavaran kokoinen, joten nyt piti valita, joko vaihtovaatteet tai kamerareppu, ja valitsin sitten ne vaihtovaatteet. Mutta otetaan tämä sellaisena instant Oslo fiilistelynä. 😀
Kyseessä oli tosiaan Viaplayn järjestämä kaupallinen yhteistyömatka ja fokuksena Viaplayn uusi alkuperäissarja Wisting, jonka ensi-iltaan me Marian kanssa päästiin. Kyselin Instan Stooreissa, kuinka moni on lukenut Jørn Lier HorstinWisting -kirjoja ja vähän yllätyin vastauksista. Itse tykkään monistakin norjalaisista kirjailijoista ja siis juurikin tällaisesta pohjoismaalaisesta rikoskirjallisuudesta, jolle on nykyisin myös tuo ihana termi ”nordic noir”. En tiedä, ovatko esimerkiksi Samuel Bjørk tai Jo Nesbø teille tutumpia, mutta Horst kuuluu nimenomaan tähän kovien norjalaisten kastiin, ja Wisting on ikään kuin norjalainen versio Beckistä. Ja koska norjalaiset kirjat on mieleeni, ilmoitin tietenkin matkaseuralleni heti, että mun on sitten päästävä sinne Platalle! Ai miksikö? No kun siellä myydään niitä huumeita! Tässä kohtaa piti vähän selitellä, että Plata on tosiaan Osloon sijoittuvassa rikoskirjallisuudessa se pahan alkulähde ja sieltä löytyy myöskin ne poliisin tiedonantajat. Pakkohan tuo nähtävyys oli kokea, joskin en siellä Platalla ollessani kyllä tajunnut, missä sitten lopulta olinkaan. 😀
Tämä alustus ihan siitä syystä, että saisitte vähän käsitystä siitä, kuinka todella iso juttu mulle oli päästä näkemään juuri tämän sarjan ensi-ilta ja itse kirjailija (jonka norja oli tosin sen verran laulavampaa sorttia kuin muilla, että sieltä haastattelusta en montaakaan sanaa saanut kiinni). Luolamies on Horstin kirjoista ehdottomasti paras, joskaan ei muuten ensimmäinen Wisting -sarjassa, ja juuri tähän kyseiseen kirjaan pohjautuu koko Wistingin ensimmäinen kausi. Ihan näkemättäkin olisin voinut tätä TV-tärppiä suositella, mutta sanottakoon, että tuo ensi-illassa esitetty ykkösjakso ylitti kaikki odotukseni.
Koska olen maalainen, minun tulee äärimmäisen harvoin osallistuttua erilaisille kokkareille, joten Wisting tilaisuus oli siinäkin mielessä aika poikkeukselline. Lisäksi koko tilaisuutta tuli katseltua vähän ulkopuolisen silmin, koska eihän me suomalaiset tietenkään tiedetty, että ketkä siellä oli niitä julkkiksia ja ketkä eivät. Koska kyseessä oli Viaplayn oma produktio, paikalla oli tietenkin myös iso joukko sarjan tekemiseen osallistuneita ammattilaisia.
Mutta tilaisuuden järjestelyistä täytyy sanoa, että oli melkoisen hulppea ilta. Ihana Jazz trio ja näytöksen alkuun kuultu jousiorkesterin veto tunnarista olivat ainakin mulle itselleni ne parhaat kohdat. Oli toki Wisting -popparikärryt ja Wisting -oluet. Baarimikot oli vuokrattu FBI:n joukoista ja pikkusuolaisia tarjoilivat rikospaikkatutkijat. Kahvitauolla ja suuremmalla popparimäärällä olisin toki istunut ja katsonut koko sarjan enemmän kuin mielelläni, mutta meille tosiaan näytettiin vain tuo eka jakso, vaikka kuinka tinkasimmekin koko maratonia ja lupasimme täydellistä vaitioloa, jos vaikka saataisiinkin joku koodi, jolla kaikki jaksot voisi hotellilla katsella. Tuo sarjan aloitusjakso on nyt nähtävissä myös Viaplaylla. Tai siellä on itse asiassa nähtävissä jo kaksi jaksoa, jotka eilen katsottiinkin miehen kanssa. Näytöksen jälkeen jatkuivat bileet, mutta meidän drinkkiliput kyllä säästyivät ja painelimme väsyneinä takaisin hotellille.
Viaplaylla on ihan mielettömästi hyviä sarjoja, ja koska meillä ei ole antennia (johtoa ei käytetä) tai kaapelia, kaikki TV katsotaan nimenomaan suoratoistopalvelun kautta. Blindspot, The Enemy Within, Blacklist, Gone ja Bosch tulevat nyt ekana mieleen viimeksi katsotuista jenkkisarjoista. Nordic Noir kategoriasta Stella Blómkvist, Maria Wern, Modus, Dicte, Kylmäveriset tappajat, Arne Dahl ja ihanat Maria Lang filmatisoinnit. Tällä hetkellä katselussa on uutuuksista Kylmäveriset tappajat; Pimeys, joka on itsenäinen jatko-osa sarjalle ja tietty nyt tämä Wisting. Molemmat on muuten Viaplayn alkuperäissarjoja. Nyt tietenkin toivon, että Viaplay muutaisi kuvaksi myös muut norjalaiset kirjasuosikkini. 🙂
Nykyisin tuo antennijohto ei enää onneksi ole niin tärkeä ja telkkarin voi laittaa ihan minne tahansa, kunhan jostain saa sähkö. Viaplay TV on helppo ratkaisu, jonka saa 5€ lisämaksusta Viaplay -tilaukseen. Mukaan tulee 18 eri tv-kanavaa sisältäen uutiskanavia kuten YLEn ja CNN:n, dokumentit sekä lasten kanavat.
Mutta hei, nyt olisi mahdollisuus voittaa 2kk ilmaista Viaplay Leffat & Sarjat –paketin katseluaikaa.
Kerro kommenttiboksissa oma Nordic Noir -suosikkisarjasi, sarja jonka haluaisit Viaplaylta katsoa tai minkä pohjoismaisen dekkarikirjan itse haluaisit nähdä filmatisoituna ja osallistut arvontaan. Kaikkien vastanneiden joukosta Indieplace arpoo 3 voittajaa.
Osallistumisaikaa on ensi sunnuntaille 21.4. 2019 asti. Arvonnan säännöt löydät täältä.
Tuossa alla vielä tuo Wisting -traileri. Aika hyvältä vaikuttaa, eikö!?
Oi ihanuus, se on perjantai! Ja erityisen ihana siitäkin syystä, että kalenteri on ainakin melkein tyhjä. Tuntuu, että nyt on taas ollut niin paljon kaikkea, että ihan sellainen tavallinen viikonloppu tulee enemmän kuin tarpeeseen. Haluan siivota, nukkua päikkärit, katsoa telkkaria, lukea kirjoja, leipoa ja syödä hyvää ruokaa. Perjantain spinningiin en tosin ehtinyt, mutta otan tämänkin menetyksen jollakin tavalla takaisin. Ja joo, ei kaikkea kivaa ehdi yhdessä viikonlopussa, mutta kun on iso liuta ideoita, niin joitakin saa varmasti myös toteutettua, eikä tule aika pitkäksi! 😀
Lumesta huolimatta meillä on aika keväinen fiilis niin sisällä kuin ulkonakin. Kasvihuoneessa kukkii ja olkkarin pöydälle ostin ihanan vihman, joka saa nyt ilostuttaa viikonlopun ajan sisätiloissa. Itse asiassa meidän tokkiksella oli myös orvokkeja, ja ehkäpä niitäkin pitää jo joku uskaltaa kasvariin laittaa. Lisätään viikonlopun listaan!
Oli kuulkaas melkoista vemputusta se eilinen twerkkaus! Ja taas tuli löydettyä uusi laji, johon mulla ei ole niin minkäänlaista synnynnäistä lahjakkuutta. Mutta hauskaa oli sitten senkin edestä, ja lajina ehdottomasti sellainen, jota on kiva päästä kokeilemaan suljetuin ovin yhdessä ystävien kanssa. Minä onnistuin polttamaan jopa leukani lattiassa, kun yritin peppu pystyssä nousta päinmakuulta ylös. Ja välillä tuntui, että pakaran sijaan heilui ainostaan leuka tai silmä. Hirvittävän vaikeaa yrittää liikuttaa jotakin kehon osaa jännittämättä sitä. Mutta toisaalta vähän sellainen koukuttavakin laji, koska sitten kun sai jonkin pienenkin asian onnistumaan, niin tuli ihan mielettömän hyvä fiilis. On oikeastaan ollut aika ihana huomata, miten paljon helpompaa aikuisena on kokeilla uusia juttuja, vaikka äkkiä voisi luulla, että asia on juuri toisin päin. Itse ainakin koen, että nyt aikuisena olen itseäni kohtaan huomattavasti lempeämpi, ja hyväksyn sen, etten ole kaikessa hyvä, enkä monessa asiassa edes sinne päinkään. Lupa olla äärettömän huono ja taito myös nauraa sille tosiasialle. Siinä yhdenlaiset onnenavaimet.
Tuo vaaleanpunainen väri on jotenkin niin sulattanut sydämen ja tuntuu istuvan olkkariin ihan mielettömän hyvin. Samaan aikaan raikasta, mutta rauhoittavaa, eikä missään nimessä imelän söpö. Siis mun mielestä! 🙂 Ja niin kivasti kuin se istui talven kylmään valoon, se sopii myös tällaiseen keväisempään kotiin. Noista vaaleanpunaisista yksityiskohdista kirjoittelin enemmän täällä. Muuten olohuoneen tyyliä enemmän tässä postauksessa.
Mulla on teille viikonlopulle postausta valmiina, mutta nyt tältä erää moikat. Olen varannut itselleni yhden lämpimän kainalon, suuren kulhollisen poppareita ja illan telkkaria tuijotellen. Siivota ehtii sitten huomenna! 😉
