{ biscotit }

14.8.2012

Ihan joka päivä ei voi millään herkutella, mutta tänään tunsin anasainneeni iltapäivälaten seuraksi jotakin kastettavaa. Biscotit on helppoja ja vaivattomia pikkumakeita, joiden tekeminen onnistuu myös meiltä, joille lusikkaleivät ja kaksinkertaiset ovat ylempää leivontatiedettä.
Samalla yksinkertaisella ohjeella voi valmistaa erilaisia versioita biscoteista. Kanelin tilalle esimerkiksi appelsiinin kuorta, tai mantelit korvata suklaalla – taivas rajana. Tämä yhdistelmä onkuitenkin oma herkkuni, samoja pikkuleipiä näkyi blogissa myös viime syksynä 🙂

{ kanelimantelibiscotit }

2 1/2 dl sokeria
125 g huoneenlämpöistä voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 1/2 dl kuorittuja manteleita
1 kananmuna
1 keltuainen

Voiteluun kananmuna, päälle sokerikanelisekoitusta

 Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella. Sekoita keskenään jauhot, kardemumma, kaneli ja suola. Vatkaa rasva-sokeri -seoksen joukkoon kananmuna ja yksi keltuainen. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita kunnes taikina on paksua ja tasaista.
Muotoile taikinasta uunipellille, leivinpaperin päälle kaksi litteää, noin 4-5 cm levyistä tankoa. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle sokeri ja kaneli. Paista 160 asteessa uunin keskitasolla 35-40 minuuttia.
Anna tankojen jäähtyä pari minuuttia. Leikkaa molemmat tangot viistosti noin 10 osaan. Käytä sahanteräveistä. Sirottele leikkuupinnoille kanelisokeria ja nosta viipaleet kyljelleen uunipellille. Paista vielä n. 10 minuuttia, kunnes biscotit ovat varmasti rapeita.
Makeaa iltaa teille. Ja hei, muistattehan, että nyt on viimeiset tunnit osallistua lumoavaan arvontaan!

{ ta det lugnt }

14.8.2012

Mä olen nollaillut. Nyt on komerot ja vaatehuoneet siivottu, parittomat sukat paritettu uudelleen ja sekalainen roina lajiteltu asiaan kuuluvalla tavalla: Olen valmis syksyyn. Itse asiassa tänään olimme ensimmäisellä tutustumiskäynnillä päiväkodissa, ja muuttuva arki konkretisoitui oikein kunnolla tajuntaani. Hui! Vaan ehkäpä tästäkin selvitään.
Itse olen opetellut ottamaan taas rennommin. Pienet päikkärit tai mukavan jännä dekkari vie ajatukset kivasti arkihuolista pois. Olen vakaasti päättänyt uhrata suuremman osan arkeani kirjoille ja lukemiselle. Tuo aika kun maksaa itsensä niin monin verroin takaisin. Ja nyt kun telkkaria ei taloudessamme enää ole, jää lukemiselle luonnollisemmin oma aikansakin.


No, nyt on aika taas oikaista ja käydä yhden Läckbergin loppuratkaisun kimppuun. Koko asunnossa leijaillee suloinen kanelin tuoksu. Leivoin iltapäiväherkuksi kanelimantelibiscotteja. Nam!

 


{ aika rientää }

12.8.2012

Huihai! Onpas ollut vauhdikkaat muutama päivä. Blogikin on vallan jäänyt melkein oman onnensa nojaan menneellä viikolla. Kamera on kyllä kulkenut mukana, ja kuviakin räpsinyt, mutta blogiin asti en vain ole saanut juuri mitään. Tiedätte kai tunteen, kun myöhään illalla toteaa, ettei vuorokauden kaikki tunnit riitä millään.
Yleisen asioidenhoitamisen lisäksi olen saanut taas järjettömän organisointi ja järjestelypuuskan. Aloitin siivoukseni oman iPhoto-kirjastoni siirtämisellä suuremmalle koneelle, ja jatkoin kohti vaatehuonetta. Tietokone on taas tuhansia RAWi kuvia keveämpi ja kengät on kääritty huolella silkkipapereihin, ja sullottu omiin laatikoihinsa. Mikä tärkeintä; Konkreettinen järjestely selvittää myös päänsisäistä kaaosta. Mieli on keveä ja ajatukset hyvin jäsenneltyjä. Olen selvästi käytännön ihminen!

Joka tapauksessa, ajattelin vielä muistutella teitä lumoavasta arvonnasta. Osallistumisaikaa on vielä pari päivää, ja vaikka osallistujia jo paljon onkin, mahtuu mukaan vielä hurja määrä tunikan tavoittelijoita.

Näissä kuvissä päälläni on Lumoan Taika-mallinen tunikamekko. Sävy tässä mekossa on hiekka, ja arvontapostauksessa esiintynyt mekko taasen oli väriltään mokka. Joku kun sävyjä jo ehti kyselläkin.
Lempi-mekon arvontaan voitte osallistua jättämällä kommentinne ja vastauksenne arvontapostaukseen.

Minä aion vielä sunnuntai illan kunniaksi siivota siivouskaapin! Hauskaa iltaa teillekin 🙂