{ viikonloppu kuluu }

22.9.2012

No ainakin ihan liian nopeasti. Anomus vuorokauden lisätunneista ja viikon lisäpäivistä on täten lähetetty. Aika ei nyt tunnu millään riittävän kaikkeen ja parikin projektia tuntuu syövän aikaa ihan kivasti.
Talolla on jatkettu purkutöitä ihan mukavin seurauksin. Kellastuneiden kattolevyjen (siis mitä ne pahvit on oikeelta nimeeltään?!) alta löytyi alkuperäiset puukatot helmipontein, ja samalla 10 senttiä lisää huonekorkeutta. Lastulevyjen alta puuseinää jne. Tuntuu vain, että sitä purkamista on vaikka kuinka. Tänään tuli taas hetkellisesti sellainen ”tässä menee ikuisuus -fiilis”. Mutta toisaalta, kiirekös meillä.
Itse olen hyödyntänyt paikalla oloni lattioiden rapsutuksella ja lakaisulla. Keräillyt nauloja ja ruuveja, ja toiminut sitten ihan vaan pizza-taxina. Olutkauppaan, ei kuitenkaan ole enää komennettu 😉

Remonttipölyn lisäksi olen pölyttänyt kylppärissä kuivaharjaillen sääriäni. Huh, pitäisi olla sellainen puukäsityöluokkien imuri tuolle irtoavalle iholle. Ja hengitysmaski tai jotain. Olen lätrännyt kuorinta-aineilla ja levittänyt kolmessa päivässä melkein pari purkillista kropparasvaa iholleni.
Tämä projekti numero 2 olisi toki ollut järkevää aloittaa jo aikoja sitten, tai huolehtia ihostaan ihan päivittäin, mutta minkäs teet. Jospa tänään illalla saisin levitettyä jo ensimmäisen satsin jotakin väriä sääriini, jottei tiistaina näyttäisi ihan kynityltä broilerilta bikineissään. Tai kalkkunalta ottaen huomioon tämänhetkisen ruumiinrakenteeni.

Mies oli varannut mulle ajan jalkahoitoon. Ehdinkin jo pelätä, että kuljen koko loman ajan sukat jalassa. Seuraavaksi pitäisi kai aloittaa pakkailujen miettiminen, nostaa sandaalit (ja ne bikinit) esiin, sekä hakea matkalaukut. Tuntuu, että hommaa on vaikka miten, mutta onneksi se on mielekästä sellaista!

Yritän ehtiä vielä huomenna tai maanantaina blogiin, mutta Fb:ssä sitten ainakin jotain pikaista päivitystä. Mukavaa viikonloppua kaikille!

 


{ projektina koti }

19.9.2012

Jos te odotitte jo jotakin lämminhenkisiä ja kodikkaita kuvia uudesta kodista, on tämä postaus karvas pettymys 🙂 Fakta on se, että niihin kuviin on vielä jonnin verran matkaa, ja siinä matkan varrella joudutte katselemaan aika paljon keskeneräisyyttä. Uutta pintaa aloitetaan tekemään vasta sitten ensi kuussa loman jälkeen, mutta ennen sitä, pitää tietysti purkaa se, mikä on tiellä.
Kuten fb:ssä jo hiukan raotinkin, oli eilisen prokkis kurkistaa lattiamateriaalien alle, ja kartoittaa tilanne. Joskus varmaan 60-luvulla laitettua muovimattoa, uutta laminaattia ja oikeastaan kaikkea siltä väliltä on uuden kodin lattioissa. Tai oli. Kurkistuksen sijaan innokkaat poistivat jo suurimman osan noista materiaaleista. Parista huoneesta tuli muovimaton alta vastaan lastulevy, mutta lopputulos on huomattavasti parempi, kuin mihin olimme varautuneet. Uusien puulattioiden tekijäkin on jo löydetty, joten en jaksa murehtia kahdestä välihuoneesta; Kokonaisuus ratkaisee!
Maton alta kuorittu portaikko kruunasi kuitenkin mielialan. Aika monta ”aah” jo ”voih” -ääntä taisi päästä suustani.
Voihkimisen lisäksi minun hommani oli lähinnä huoltopuolella. Sain tehtävän hakea miehille kaupasta oluet, ja kun nyt lähes ammattilaisena olin jo toistamiseen elämässäni olutkaupoilla, kiikutin iloisesti miesväelle huoneenlämpöiset alkoholittomat light-oluet. Taisin siis saada potkut myös huoltovastaavan duunistani.

Tokavikassa kuvassa yläkerran toisen makkarin lattia. Ainoa laatuaan, joka oli ilman mattoa tai laminaattia. Väri kuitenkin on luonnossa aivan liian tumma, joten maalattavaksi tuomittiin tämäkin. Taloa on myös joskus sisustettu kauttaaltaan tuolla viininpunaisella maalilla. Huoneet tuntuvat pimeiltä, ja kaipaavat ehdottomasti valkopesua piristyäkseen. Loppupäätelmä:
Maalin menekki: Säiliöautollinen.

Ps. Täällä on meneillään kiva Iittalan Sarjaton-arvonta!

 

 


{ aamuhämärän asukuvat }

19.9.2012

Heti alkuun pahoittelut kuvien laadusta. Aamulla(kin) oli ihan älyttömän pimeää, ja kamera oikutteli jälleen. Pirhana, kun sekin päättää lahota nyt!
Halusin kuitenkin ikuistaa juuri tämän aamun. Sen hetken, kun kaikki on vielä hyvin, mutta sydän takoo kaiken mahdollisen pahan vuoksi jo miljoonaa. Aamulla nimittäin oli aika ultraan.
Vaikka sinne on aina kiva mennä, odotan tapahtumaa kuitenkin hiukan kauhunsekavin tuntein. Muutama päivä on taas mennyt mielialalla ”entä jos”.
Kaikki kuitenkin hyvin. Sain ohjeen nauttia ja iloita, ja sitä todella yritän päivittäin itselleni muistutella.

Vaikka omaa äitiyttään tulee muutenkin mietittyä ihan joka päivä, herkistyy tähän aiheeseen välillä liiaksikin. Varsinkin juuri noina epätietoisuuden hetkinä alkaa helpommin pohtimaan asiaa.
Ensimmäinen raskaus oli ainakin itselleni hurja koettelemus. En ymmärtänyt hehkun ja onnen päälle mitään, pelkäsin ja itkin. Ajattelinkin jonkin aikaa, etten koskaan enää halua moista huolta sydämessäni kantaa. Vaan ajanmittaan ymmärsin, mikä tuo huoli ja pelko oli; Se oli kasvamista äidiksi – päivä kerrallaan. Se huoli ei koskaan katoa, pelko säilyy persuksissa jokainen päivä. Ei se katso ikää – ei äidin, eikä lapsen. Ei se ole siitä kiinni, onko lapsi jo syntynyt vai ei. Huoli on otettava osaksi elämää, se on kuitenkin pieni hinta monesta suuresta ilosta.
Yhtälailla tämä raskaus on sisälläni suurena pelkona. Välillä on todella vaikeaa iloita ja antaa asioiden vain levätä kohtalon harteilla. Osaan kuitenkin suhtautua asiaan eri tavalla kuin viimeksi. Haluan nauttia jokaisesta päivästä, sillä minulle tämä vauva on konkreettinen jo nyt, vaikka se muille onkin vasta tuleva ihminen vatsassani. Paperilla olen vielä pitkään yhden lapsen äiti, mutta sydämessäni äiti kahdelle. Siitä haluan ottaa ilon irti jokaisena päivänä, jona se on mahdollista. Huomisesta kun ei koskaan tiedä – ei tänään, eikä vuosienkaan päästä.

Ja, jottei menisi ihan liirumlaarumiksi, yritän tänään vielä tarttua tuohon blogin facebook -sivulla eilen avattuun aiheeseen. Mutta nyt pitää tehdä välillä hiukan muutakin.

Kivaa päivää!