{ se on täällä – joulu }

29.10.2012

Lumivalkean viikonlopun jälkeen joulu ei tunnu lainkaan niin kaukaiselta, miltä se muuten lokakuun lopussa saattaisi tuntua. Kivan yhteistyökuvion merkeissä olen itse saanut fiilistellä joulua jo jonkin aikaa – itse asiassa ensikosketus tuli palmupuiden katveessa!

Meni jonkin aikaa, että Hobby Hall oli ainakin itselleni vieras ja kaukainenkin yritys. Alkusyksystä tupsahti postilaatikkoomme pitkästä aikaa Hobbarin kuvasto, ja hetken selailtuani yllätyin positiivisesti. Vaikutuksen tekivät industrial -tyyliset huonekalut ja kattava valikoima erilaisia valaisimia. Kun hieman myöhemmin minulta tiedusteltiin halukkuutta blogiyhteistyöhön, vastasin välittömästi myöntävästi. Oma näkemykseni on, että Hobby Hall on kokenut melkoisen nuorennusleikkauksen viimeisen vuoden aikana!

Sain luvan vilauttaa teillekin huomenna myyntiin tulevaa jouluteemaa. Ensimmäinen tuolikuva kolahti ainakin minun makuuni ihan täysillä!


Siinä, missä joululehtien sekaan on säilötty muutama Stockankin jouluinen kuvasto, jäävät myös nämä fiiliskuvat arkistoihini.

Lumen puhtaus ja valkeus taitavat olla ainakin osa meidän kodin jouluteemaa. Valkoisen ei tarvitse olla romanttista ja röyhelöillä höystettyä, vaan se saa näkyä yksinkertaisissa ja pelkistetyissä elementeissä.
Pidän myös perinteisen koritavaran päivittämisestä enemmän skandityyliin sopivaksi. Liian söpöt punoskorit korvataan säänpieksemillä tuohikoreilla, ja seinälle nostetaan valkea särvipää. Yksinkertaista ja vähäeleistä koristetta, mustavalkoista yksityiskohtaa – niistä syntyy rauhallinen ja harmoninen joulutunnelma.

Rohkeimmat tietenkin pukevat koko kodin punaiseksi. Hobby Hall ei unohda pienintäkään yksityiskohtaa, vaan joulu näkyy verhojen ja mattojen lisäksi kynttilöissä ja muissa koristeissa.
Mikäli koko kodin koristelu punaisella värillä tuntuu kaukaiselta ajatukselta, hillitympi versio on luottaa luonnon punaposkisiin omenoihin, marjaisiin oksiin ja Suomi -klassikoihin punaisessa arvovärissään.


Mutta mikä iskee parhaiten teihin?
Lämmin country-joulu, vähäeleinen ja viileän valkoinen skandinaavisuus vai lämmin ja runsas punainen? Joulun tunnelmista saa kertoa myös Hobby Hallin Facebook-sivulla.

Huomenna näette, miten joulu alkaa astua pienin askelin uuteen kotiimme. Näiden kuvien myötä ainakin se lastenhuoneen tapettivalinta vahvistui, ja yhden joulukuusen korvaa tänä vuonna pikkuinen mänty. Kenties omasta pihasta kaadettu!

Kuvat Hobby Hall 


{ muuton lomasta }

28.10.2012

Nopea tervehdys täältä muuton lomasta. Työntäyteinen viikonloppu, ei voi muuta sanoa!
Tänään oli pakko tarttua hetkeksi kameraan (vanhaan), sillä valkoinen lumi ulkona, ja valkoinen lattia sisällä tekivät auringonsäteistä maksimaalisen ihania.

Pari huonetta on nyt asuttavassa kunnossa, mitään valmista ei ole vielä pitkiin aikoihin. Tavaroita on yhä kolmessa paikassa, ja välillä kaikki tuntuu niin kovin hankalalta.

Yksi yö uudessa kodissa takana, monta vielä edessä. Tästä tulee hieno – aikaa se vain vaatii. Mutta pikkuhiljaa, pienin askelin….

Tunnelmallista sunnuntai iltaa teille. Minä taidan sytytellä parit kynttilät muuttostressiä lievittämään.

 


{ yksi toteutunut haave }

26.10.2012

Mukavaa perjantai iltaa toivottelee bloggari, joka gaalajuhlallisuuksien, pikkumustan ja korkkareiden sijaan viettää yksinäistä iltaa kotipöksyissään muuttolaatikoita pakkaillen. Pikkuisen katkera? Ehkä vähän, mutta mä luulen, että tämä päätös on tässä vaiheessa kuitenkin se järkevin. Me muutetaan viikonloppuan uuteen kotiin, ja se jos mikä on haaveen toteutumista!

Toinen toteutunut haave: Uusi kamera!
Hitsi tämän asian kanssa olen sitten soutanut ja huovannut. En olisi varmaan ikinä saanut ostopäätöstä tehtyä, ellei mies lopulta olisi hieman potkaissut vauhtia projektiin. Siinä se nyt on, Canonin 5D. Mun uusi kulta, rakas ja vaikka mitä!
Tässä blogissa on viime aikoina ollut niin ala-arvoista kuvamateriaalia omasta takaa, että lainakuviin on pitänyt turvautua useammin, kuin olisin halunnut. Vanha neljäviiskymppinen astuu lähiaikoina viettämään eläkepäiviään, mutta hyvin ansaittuja sellaisia. Keskimäärin varmaan 50-100 kuvaa päivässä, melkein kolmen vuoden ajan. Meille muodostui kyllä ihmeellinen tunneside, sikäli kun nyt kamera mitään voi tuntea.
Mulberryn hyllyyn jäi Oversized Alexa, kaikkea kun ei voi saada. Mutta hei, pikku uhraus parempien blogikuvien puolesta. Joo, hiukan katkera taas… Mutta ah, silti niin onnellinen!

Tangoon tarvitaan kuitenkin kaksi. Kuvalaatu ei parane heti, ensin pitää saada sormet tanssimaan valssia (tai tässä tapauksessa tangoa) uuden kameran rungolla. Ottaa aikansa, että meistä tulee pari. Kahden käden säädöt jo sinällään vaativat takaraivolta uutta kapasiteettia.
Ensi viikolla konkurssi täydentyy vielä uudella objektiivilla, joten moni muukin juttu jää hyllyyn, ja Joulupukille en viitsi edes vaivautua kirjoittamaan. Nyt just tuntuu kuitenkin hyvältä. Tosi hyvältä! Vastaa varmaan sitä fiilistä, jonka miehet saavat päästessään jonkun ökyauton puikkoihin. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan…?

Jeps heps, ja niin kiva kuin olisikin ilta leikkiä uudella lelullaan, ne muuttolaatikot kutsuvat tavaraa sisälleen. Naapuri oli kuulemma hakenut systeemistä pullon kossua. Oliskohan ne sitten läksiäiset tänään!? Toisenlaisissa olosuhteissa saattaisin ottaa sen kunniaksi tömpsyt itsekin. Katkera jälleen? En sitten pätkääkään!

Lumista viikonloppua tytöt! Ja pojat!