{ laukkuhaaveiluja }

09.11.2012

Uuden kameran hankinta karsi suunnitelmista parinkin laukkuhaaveen toteuttamisen, mutta synnytti tilalle uuden tarpeen. Ja todellakin tarpeen, sillä tottakai kunnon kamera vaatii kunnon laukun. Eikö? Lisäksi vielä se totuus, että uusi runko ei millään mahdu vanhaaan Canonin laukkuun, puhumattakaan parin objektiivin kuljettamisesta. Kyse ei siis ole turhamaisesta käsilaukkuhaaveilusta ollenkaan, noupnoup!
Jonkin aikaa kameralaukkuja googletettuani löysin pari tosi varteenotettavaa vaihtoehtoa – ruskeaa nahkaa tietysti.
Ensimmäinen (ja mun makuun ehdottomasti kaunein nahkainen kameralaukku jonka tiedän) löytyi täältä.


Ei sillä, tämän toisenkin vaihtoehdon kelpuuttaisin enemmän kuin mielelläni. Laukku nro 2 löytyi täältä.

Kiltti kiltti rakas Joulupukki; Ole olemassa, ja kuule toiveeni…!

Mahtavaa viikonloppua teillekin!

 

Kuvat lainattu valmistajilta

 


{ se blogi! }

08.11.2012

Melkein pystyn ajoittain jopa unohtamaan tämän blogin olemassaolon. Tai en ehkä täysin unohtamaan, mutta siirtämään jonnekin tietoisuuden rajamaille kuitenkin.
Vuorokaudessa on edelleen liian vähän tunteja, minulla liian vähän käsiä ja voimia. Jos osaisin, kloonaisin itseäni ainakin kolmin kappalein. Näillä kuitenkin mennään; Kahdella kädellä, kahdella jalalla ja yksillä hermoilla.
Remontissa on sellainen mikään ei etene -vaihe. Vaikka toki moni asia etenee, ja paljon tulee tehtyäkin, niin ne jutut on sellaisia ei niin näkyviä. Kaikkea pientä ja aikaavievää – niinkin turhaa kuin sähköt, lämmitys jne… No, mutta tiedätte, mitä tarkoitan? Ei siis mitään wow, valmis huone -fiiliksiä vähään aikaan.

Pari räpsyä, ettei noi mainokset ihan koko tekstiä imaise mukaansa. Nyt yhden pikkupotilaan viihdyttäjäksi.

Moi, ja kivaa torstai päivää teille!

 


{ voittaja }

01.11.2012

Talven taikaa -kirja-arvonta on nyt suoritettu, ja hurjasta osallistujamäärästä onnekkain oli tällä kertaa Mirka. Laitan voittajalle meiliä, jotta kirja saadaan nopeasti kulkemaan eteenpäin.
Mielelläni olisin kyllä jakanut kirjan vaikka kaikille teille. Aikamoisia talven ja joulun fiilistelijöitä kommenttien perusteella olette!
Täällä remppa etenee nyt aika hitaasti – tavallisen arjen ehdoilla ja aikataululla. Eipä tuota iltaa ja vapaa-aikaa montaa tuntia päivään jää, mutta josko viikonloppuna sitten taas isommalla kädellä. Itse olen myös ottanut viimeiset pari päivää lähinnä levon kannalta, pitää näköjään himmata hiukan omaakin tahtiaan ja kuunnella kroppaansa.
Tänään saatiin kamina jo kotiin. Asentaja vielä, niin päästään fiilistelemään sitäkin ihanuutta! Niin ja saadaan lisälämpöä, joka vissiin on se perimmäinen tarkoitus…

Tunnelmallista ja kaunista iltapäivää ja iltaa. Marraskuun ensimmäistä.