Kuten jo kerroin, meillä oli tiedossa viikonloppu täynnä mukavia asioita.

Lauantan sain aloittaa menemällä yksin rompetori kierrokselle. Lauantai jatkui kummityttömme syntymäpäivillä, jonne meillä passikuvauksen aikaa istuskellut pupujussikin matkusti.

Sunnuntain ohjelmaan kuului matka pääkaupunkiseudulle uusia pikkusukulaisia katsomaan. Tarkoituksena oli yhdistää matkaan Loviisan vanhat talot -tapahtuma, mutta koska matkassamme oli pieni nuhanenä, päädyimme jättämään talot tältäkin vuodelta väliin. Mennään vaikka sitten ensi vuonna ihan vain aikuisten kesken.

Yhdenlainen deadline lähestyy uhkaavasti. Kaikki stressi ja kiire on puskenut tänään ulos.

Mielialat heittelee, ja olo on väsynyt.

Päätä särkee jo kolmatta tuntia, ja inhottava elohiiri on siirtynyt muutaman päivän silmässäni majailtuaan nyt koko kroppani kiusaksi. Nyt aion levätä.

Uuden tutkimuksen mukaan tunteet ohjaavat ihmisen syömistä. (Siis nyt se on ihan tieteellisesti todettu.)

Minun tunteeni ohjaavat pitsaan. Eikä edelleenkään ovelle tuotuun, vaan itse tehtyyn.

Pitkästä aikaa tiedossa on ihana viikonloppu täynnä mukavaa tekemistä.

Tämä tulee todella tarpeeseen!

Meillä alkoi netti vasta toimia. Koko päivä pimennossa. Ärsyttävä ”puhuva pää” operaattorin asiakaspalvelussa. Missä on oikeat ihmiset?! Vielä kamalampaa on huomata, kuinka nettiriippuvaiseksi sitä on tullut.

Pienen tauon jälkeen tuo uusi bannerikin näyttää ihan kamalan siirappiselta. Laitan kohta uuden. Jotain vähemmän siirappista.

Niilon muskari alkoi taas kesän tauon jälkeen. Miten vaikeaa onkaan saada itsensä ja tuo pikkumies johonkin tiettyyn aikaan liikkeelle. Heti päikkäreiden jälkeen vielä. Inhoan myöhästelyä.

Enkä ole sellainen muskareissa viihtyvä äitikään, joten pieni totuttelu jälleen tässäkin. Täytyy tietysti muistaa, että lapsen sosiaalinen elämä menee edelle. Paljon muuta kun meillä ei täällä ole, ja kyllä lapsi tarvitsee muidenkin lasten seuraa.

Olin katsonut vaatteetkin valmiiksi, ja aikataulun piti olla pettämätön. Sitten tulee kuitenkin se kiire. Onneksi mies oli tällä kertaa auttamassa. Vanhasta tottumuksesta käännyin vielä viimeisestä risteyksestä työpaikalleni, enkä sinne hemmetin muskariin. Mutta ei oltu viimeisiä!  Se on tärkeintä! 🙂 Mies tallensi kameralla tuon hiukan likaiseksi menneen lähdön. Mutta lopulta oli kivaa, ja sehän on kuitenkin kaikkein tärkeintä!

Vielä joitakin kauheuksia mainitakseni;

Uusi BB-kausi – ihan yhtä kauhea kuin joka vuosi!

Tuolla ulkonakin on ihan kauhean kylmä! Tätä se kauan toivomani syksy sitten on. Ikinä ei taida olla hyvä. Olen aina miettinyt sitä, miten Gilmoren Tytöissä ihailtiin ensilunta avokaulaisissa puseroissa ja takki auki. Eihän se oikesti ihan niin mene.

Ihan kauhean päivän jalkeen on kuitenkin ihan tavallinen ja mukava ilta tiedossa. Tekisi mieli kaatua vain sohvalle ja rentouttaa joka ainoa solu. Tilata vaikka pitsaa. Tosin täällä maalla ei ole mitään pitsan kuljetusta, joten menee sekin noihin ”tv:ssä nähtyä” asioihin. Se onko pitsattomuus ihan kauheaa, onkin sitten jo ihan toinen juttu, ja mietin sitä myöhemmin!