>Hiukan piti söpistellä ja nakata viimiset ryhmäruusun kukat kannuun. Aika suloisia. Hassua mutta kestävät nyt paremmin kuin kesällä. Kuumuus oli kai ruusuillekin jo liikaa.
Ollaan nautiskeltu mahtavasta säästä. Käytiin järvellä ihmettelemässä, miten maisemat onkaan muuttunut sitten elokuun. Ei kiljuvia muksuja hyppimässä veteen, eikä soutelijoita. Vain tyyni ja hiljainen järvi. Niilo tosin ei voinut millään käsittää, että uimaan ei voida tällä kertaa mennä, ja hiljaisuus rikkoutui hetkeksi.
Haravoitiin pikkuisia lehtikasoja, ihmeteltiin sieniä ja maisteltiin viimeiset mustikatkin mättäiltä. Hiukan vetisiä olivat jo. +10 astetta tuntuu viileältä, mitenköhän sitä pärjää taas talven tuiskuissa ja myräköissä? Toisaalta en kyllä vaihtaisi näitä neljää vuodenaikaa mihinkään. Mukavaa, että maisemat vaihtuvat matkustamatta mihinkään.
Kollaasi projekti on yhä kesken. Into taisi taas lopahtaa. Jatkan sitten vaikka ensi viikolla!

Meillä vallitsee iloinen kaaos. Muutama projekti on taas kesken, matot (jälleen vastapestyinä) makaa rullattuina pöydillä, vasarat ja ruuvarit lojuu sikinsokin. Ei siis mitään laajempaa kuvaa tälläkään kertaa.
Viikko on ollut aika mahtava. Erilainen, kuin pitkiin aikoihin. Tekemistä ja menemistä. Tykkään oikeestaan tosi paljon.
Kiitos mielekkään seuran ja ajanvieton, on kotiasiakin alkanut helpottaa.
Katson uusin silmin. Etsin asiaoita, joista pidän. Eteisen kiviseinä, jättimäinen pannuhuoneen ovi ja 60-luvun pilkkulasi väliovessa. Kaikki on oikestaan aika kauniita. Tai jollakin ihmeen tavalla ne on muuttunut silmissäni esteettisemmiksi!
Neljä uutta, tai oikeastaan tosi vanhaa, virkattua päiväpeitettä ihmettelee kohtaloaan. Olen hypistellyt ja pyöritellyt niitä. Vetänyt hartioille ja ihastellut. Joku on ollut ihan mielettömän taitava! Näille olisi tiedossa myös jonkinmoisia värikkäitä seuralaisia. Tulkoon vain vuosisatojen kylmin talvi. Meillä kääriydytään peittoihin.
Mieheni (joka saa tästä lähtien olla täällä blogin puolella T) setä kiikutti ovellemme eilen jättimäisen pussin tyrnin marjoja. Yön yli komeilivat tuossa vanhassa kulhossa uiden c-vitamiinissaan. Tänään pitäisi keksiä puristaako ne mehuksi vai pakastaa pikku annoksina sellaisenaan.
Vanhat ruokapöydäntuolit lähtivät eilen uuteen kotiin. Nyt tässä talossa ei ole syöttötuolia lukuunottamatta yhtään ”uutta” tuolia. Vain vanhoja ja kuluneita. Tykkään, vaikkakin eräs uusi, mutta pitkäaikainen
tuolihaave olkaa olla lähellä toteutumistaan. Nyt nautiskelen siitä, että olohuoneeseen mahtuu taas imurin kanssa.
Illalla olisi ohjelmassa kollaasin kokoamista seinälle. Mitenkähän siitäkin onnistuu saamaan mieleisensä? Työnjako menee varmaan tuttuun tapaan; T naputtaa (sekä vasaralla, että suullaan), minä yritän määrätä taulunpaikan, ja ihmettelen, että eikö ukko voisi joskus innostua näistä jutuista.

Tänään on muuten viimeiset mahdollisuudet osallistua arvontaan.

>