>{kaikki jotain toivoo}

23.11.2011

>

Sitä rauhaa ja rakkautta tietysti, mutta ehkä jotain muutakin. Pientä piristystä ja hemmottelua ainakin moni toivoo joulupukin tuovan. 
Alma raukka on joutunut kestämään Niilon vanhoja keltaisia rakettikalsareita juoksunsa vuoksi, ja olen lähes varma, että koira haaveilee jostakin hiukan fiinimmästä lookista.
Joulutoiveita selaillessa, eteeni osui mitä suloisempi koirannuttu.
Rauhaa ja rakkautta tavallaan tämäkin:
Stripy Peace & Love Dog Jumber from Mulberry
EDIT: Ei hajuakaan mitä FB:lle tapahtui….. 
***

>{blogiaikaa}

22.11.2011

>

Siinä missä työ saattaa haitata harrastuksia, nappaa tuo oikeakin elämä välillä palan blogiajasta. No, tätähän se elämä vaan oikeasti on, ja blogia päivitetään kun muulta elämiseltä jää siihen aikaa.
Joulun suhteen olen muutaman päivän sisällä tullut jonkinlaiseen umpikujaan. Ei jouluta, ei sitten ollenkaan. Ja, kun huomaat epäröiväsi Sylvian joululaulun sanoissa, ymmärrät, että joulufiilis on ihan oikeasti jossain tosi kaukana. Mitään jouluvastaisuutta ei ole ilmassa, mutta juuri nyt kammoksun kaikkea sitä hössötystä ja odotuksia, aikataulutusta sekä kiirettä. Hetken jo ajattelin varaavani jouluksi lentoliput jonnekin lämpimään, mutta tajusin, että niin villi en taida sentään olla. Tämä vuosi mennään tällä fiiliksellä – ilman sen suurempaa nissepolkkaa. Joka tapauksessa, kun se joulu ei kuitenkaan ole siinä hössötyksessä ja stressissä, vaan ihan kaikessa muussa.
Kun on näpertänyt aikansa kaikkea värikästä lasten joulupaketteihin, alkaa kaipaamaan ympärilleen selkeyttä ja seesteisyyttä. Tänä vuonna koristelut jää varmasti muutenkin melko yksinkertaisiksi ja selkeiksi. Ulos kaipaan kuitenkin yhä sitä lunta. Tai ainakin sitä kaunista kuuraa, joka oli parina aamuna kuorruttanut maiseman kauniisti. 
Arvaatteko, mitkä kaksi sanaa puiset Scrabble-nappulat muodostavat? Sain ne lahjaksi ihanalta ystävältä, johon olen blogin kautta saanut tutustua.
Uusi Tarinoita Vancouverista – blogi 
kertoo elämästä Kanadassa ystäväni silmin. 
Juurikin sieltä, minne meidän lumet on vahingossa sataneet! 
***

>{kurkistus}

16.11.2011

>

Askarteluni on vallannut kaiken tilan olohuoneesta. Paperia, kankaita, lankoja, naruja ja muuta pikkusälää. Jouluinen fiilis vielä puuttuu, mutta se tulee kun on tullakseen. Värikkäistä materiaaleista on ilo näpertää.

Näpertelin eilen puoliyöhön, ja jatkoin aamulla siitä, mihin jäin. Koukuttavaa….
Mukavaa keskiviikkoa!
***