>{tammi-helmikuu 2011}

02.1.2012

>

Kuvia viime vuoden parilta ensimmäiseltä kuukaudelta. Ulkona oli paljon lunta ja valon määrä lisääntyi.
Lumileikit ja rattikelkkalenkit, ne ovat jääneet mieleeni. Sisällä otettiin rennosti ja nautiskeltiin.
Pinnaa ei kiristellyt uuden vuoden lupaukset, vaan pulla maistui ja kaakao upposi. Piru vie, nyt menin pitkästä aikaa lupaamaan moniakin asioita. Oikein kirjallisesti vielä, joten lirissä ollaan!
Vaalea tukka sai alkuvuodesta uuden, hiukan tummemman ja lämpimämmän, sävyn. Se kulkikin matkassa koko menneen vuoden, eikä ehkä ihan heti ole vaihtumassakaan.
Aika kultaa muistoja, tiedän, mutta taisi se silti olla ihanaa aikaa tuo vuosi sitten eletty. Se on ainakin varmaa, että takaisin tuota aikaa ei saa. Onneksi tässä jokainen on oman onnensa seppänä, eli ei kun takomaan!
Samanlaista valoa ja eloa toivon seuraavalta parilta kuukaudelta.

***

>{vuosi alkaa arvonnalla}

01.1.2012

>

Kiva tapa aloittaa uusi vuosi blogissa!
Tällä kertaa yhteistyössä kanssani upouusi nettikauppa
Niittylä Home tarjoaa palkinnoksi Mailegin suloisen pikkupupun ja silityslautasetin.
Eli, mikäli pukinkontista puuttui hurmaavat lelut, tulevan vuoden lahjapulmat vaivaavat tai muuten vain leikityttää, osallistu ihmeessä arvontaan! 🙂
Arvonnan säännöt:
Osallistu kertomalla kommentissasi lempi tuotteesi puodin hyllyiltä.
Palkinnon tarjoajan pyynnöstä tällä kertaa 1 arpa kaikille, ja 2 arvonnan linkittäville. Mainitse kuitenkin linkityksestä kommentissasi!
Osallistumisaika alkaa nyt, ja päättyy ensi lauantaina 7.1.2012
Tasapuolisesti arpaonnea kaikille!
Mitä muuta?
Tammikuussa Uudessa Kuussa muistellaan hiukan vanhoja, kurkitaan tulevaan ja lupaillaan turhia 🙂
Ihanaa tätä vuotta kaikille!


***

{ tervetuloa vuosi 2012 }

31.12.2011
Taas yksi vuosi loppumassa, uusi alkamassa. Tämä pian jo päättyvä oli erilainen, antelias, herättävä ja tavallaan raskaskin. Löysin palan kadonnutta itseäni, sain elämästä jälleen uudenlaista otetta. Moni asia sai ratkaisunsa ja uusia suuria kysymyksiä heräsi eloon. Elämää.
Blogi muovautui taas johonkin suuntaan, innosti ja ärsytti. Kiitos teille!
 Tähän olisi kai hyvä lopettaa, mutta tästä tuntuu myös hyvältä jatkaa. Kohti uutta vuotta ja uusia tuulia.
Toivon, että olette seuranani jatkossakin!
Toivotan teille kaikille oikein ihanaa vuoden vaihdetta, ja kaikkea hyvää alkavalle vuodelle! Haasteita, haaveita, uskoa, toivoa ja rakkautta!
Kiitän yhteistyökumppaneita ja jokaista lukijaani.
Ei suuria juhlallisuuksia, vain leffareissu aikuisten kesken. Iltapalaksi tehdään pitsaa, ja korkataan pullo hyvää viiniä. Juuri sitä, mistä pidän.
Pää pystyssä, ja selkä suorassa, kohti uutta vuotta.
Tervetuloa vuosi 2012!
pictures from we♥it