{ nude }

08.2.2012

Nude sävyiset kynsilakat jakavat mielipiteitä. Kuulun itse siihen ryhmään, joka kokee ne kauniina. Olen nude-tyyppi – vuodesta toiseen.

Kyselin teiltä keväällä vinkkejä kynsien vahvistamiseksi. Monta erilaista kovettajaa ym. tuli testattua, mutta ehdottomasti parhaaksi vinkiksi osoittautui kynsien säännöllinen öljyäminen. Niinpä mulla on nykyään keittiössä aina oliiviöljyä pienessä lasissa, ja tilaisuuden tullen hieron sitä kynsiini ja kynsinauhoihin.
Ikävä totuus on kuitenkin se, että oikeita pitkiä ja paksuja kynsiä en taida koskaan saada. Öljyäminen on antanut kynsille pari ylimääräistä milliä, ja kädet ovat pysyneet siistin näköisinä. Yleensä pakkanen saa kuivat käteni haavoille asti, mutta tämän talven olen säästynyt tuoltakin vaivalta. Siihen sen ihmeitä tekevä vaikutus kuitenkin jää.
Käytän erittäin harvoin kynsilakkaa, vaikka sorrun usein ostamaan uuden, mielestäni herkullisen, sävyn. Nuden sävyjä ja hentoa pinkkiä löytyykin putelli kaupalla. Viime viikkoina olen taas alkanut pohtia kynsien geelaamista. Josko jälleen ihan pienet tipit kynnen kärkiin, siitä kun tulee niin supernaisellinen olo. Mutta: Geelauksesta tulee taas kuitenkin kierre, ja sama lyhytkyntisyys on edessä taas jossain vaiheessa. Todennäköisesti kaikki öljyämisellä saavutettu hyöty myös katoaisi geelausten mukana.
Tätä hurjan kimuranttia ongelmaa pohtiessani ajattelin aloittaa kuitenkin niiden vessan kaapista löytyvien kynsilakkojen käyttämisen.
Niinpä sipaisin pari kerrosta uusimmasta pullostani, ja loin tyytyväisen silmäyksen sormenpäihini. Tällä mennään nyt ainakin hetken aikaa!
Aurinkoa päiväänne!
***

>{ mielessä kevät }

07.2.2012

>

Varmasti monella muullakin! Nyt kuitenkin lähinnä kevättakin muodossa.
Käväisin nimittäin eilen pitkästä aikaa Turussa, ja mukaan lähti pari heräteostosta.
En itse asiassa olekaan pahemmin käynyt kaupoilla sitten black magic woman – episodin jälkeen.
Anyway, jälleen jäi löytämättä se, mitä etsin, mutta Zarassa en voinut vastustaa beigeä trenssiä. Varsinkaan sen jälkeen, kun oli Stockalla kuolannut unelma trenssini, ja todennut, ettei pelimerkit nyt millään riitä. Tästä Zaran versiosta nimittäin puuttui se nolla sieltä hinnan perästä 🙂
Takeilla on tietysti eroa muutenkin kuin yöllä ja päivällä, ei se siihen nollaan jää.
Ehdottomasti suurta plussaa takki saa pitkistä hioistaan. Kiva kun saa istuvan takin täyspitkillä hioilla!
Kultaiset metalliosat hiukan mietitytti, mutta toisaalta ne korvaa mun muuten aika korutonta lookkia.
Vinkkinä siis muillekin pienemmillä pelimerkeillä pelaaville!
Oikein kelpo takki tähän hätään paikkaamaan sitä klassisen Burberryn aukkoa. Beige trenssi kun nyt oleellisesti kuuluu siihen ”edustuspuvustoon”, ainakin mulla.
Nyt odotan vain kevättä ja trenssikelejä!
Mies muuten tokaisi, että hyvä, kun hankin kevättakin jo nyt. Hänellä on kuulemma yksi murhe vähemmän tälle keväälle. 🙂
Ja kyllä, olen tietoinen juurikasvustani, ja aion mennä kampaajalle, kunhan saan päätettyä, että mitä tuolle piiskalle tehdään….
***

>{ huutoa }

07.2.2012

>

Tulin vain huikkaamaan, että lisäilen taas tavaraa huutikseen.
Mollya ainakin olen jo tuikannut myyntiin.
Joitakin kohteita myös sulkeutuu ihan kohta, eli kurkkikaapa, jos on jotain teille tarpeellista!
Tässä suora linkki kohteisiin:
***