Heti alkuun selväksi, että kyseesä on puuterinväriset Bridget Jonesit, eli postaus ei sisällä pitsiä, eikä paljasta pintaa.

Viimeinen hurahdukseni on nimittäin Spanxit. Ei mikään uusi juttu maailmalla, mutta rantautuivat vasta omaan vaatekaappiini.

Spanxit eivät toki ole ensimmäiset muotoilevat alushousuni, mutta maailmanlaajuinen hysteria, joka näiden ympärillä pyörii, pakotti perehtymään asiaan paremmin. Kaikillahan on nykyään Spanxit. Oprah Winfreyn ohjelmassa julkkisnaiset toisensa jälkeen kertovat luottavansa kutistaviin alusvaatteisiin ja varmasti ainoa syy, ettei Spanxeja nähty Oscar-gaalassa on se, että ne sulautuivat huomaamattomasti naisten iltapukujen alle. Itse allekirjoitan epäseksikkäiden pikkupöksyjen markkinat; Pukeutuminen alkaa alusvaatteista, ja niiden on tarkoitus olla huomaamattomat. Mikään iltapuku tai perusteeppari ei näytä hyvältä, jos se laskeutuu paksun pitsin ylle.

In-Power Line Super higher power -pöksyt lupaavat litistää jenkkakahvat ja vatsan, muotoilla takaliston ja tehdä kaiken tämän huomaamattomasti ilman lahkeista tursuavaa reisirasvaa ja näkyviä saumoja. Voiko nainen enempää toivoakaan!? Vaan miten on, täyttyykö lupaus.

Koska kokotaulukon mukaan sijoitun siihen kahden koon rajalle, noudatan ohjetta ja valitsen pienemmän koon. Pöksyt näyttävät lähinnä vauvanhousuilta, mutta pelostani huolimatta sujahtavat vaivatta jalkaan. Ensivaikutelma on oikeastaan pettymys; Missä on tiimalasivyötäroni?! Mieli kuitenkin muuttuu kun vetäisen farkut jalkaan. Hupsista, olen kutistunut! Lupaus lahkeiden joustavuudesta pitää sekin paikkaansa, reisissä ei näy rajoja Spanxeista. Pöksyt tuntuvat mukavilta, eivät purista, eivätkä kiristä. Plussaa myös ohuesta kankaasta. Vaikka ohutkin materiaali on varmasti liikaa helteisenä kesäpäivänä, on ero moneen kilpailijaan aika huomattava.

Spanxit eivät tee ihmeitä. Ainakaan itselleni. Tiedän että sama tulos on saavutettavissa parin kuukauden ahkeralla treenillä ja oikealla dieetillä. Olo näissä makkarankuorissa on kuitenkin sen verran ryhdikäs ja kapoinen, että alan väkisinkin suunnitella Spanx-perheeni kasvatusta. Ainakin alushame ja kokopuku pitää hankkia. Jokapäiväiseen käyttöön en näitä suostuisi ottamaan, enkä toisaalta ole kokenut tarvettakaan. On kuitenkin asuja ja tilanteita, joiden kanssa pieni mutkien silotus tekee hyvää.

Vaan mitä tapahtuu, kun pöksyt on riisuttu? Päätän tarkistaa ruokavalioni, vähentää herkuttelua ja lisätä treeniä.

Suosittelenko? No kyllä! Ei kuitenkaan luonnostaan kovin hentovartisille, en usko, että näillä olisi kovin suurta virkaa. Sanotaanko vaikka että, ruokavalio, liikunta, hyvä ryhti ja sitten Spanx.

Omani tilasin Shopbopilta, toki näitä jo saa Suomestakin. Loppuun vielä mielestäni loistava kuva, joka kiteyttää sen, että Spanxit ovat naisen keksimät!

Onko teillä muilla kokemuksia? Hyviä tai huonoja. Kertokaa ihmeessä ja antakaa vinkkiä.

Muutto, ja ennen kaikkea tämä pakkaaminen, alkavat kyllä ahdistamaan. Vaikka mikään ei ihan puskista tullutkaan, mulla on jotenkin ihan älyttömän stressaantunut olo. Olen sellainen järjestyksen rakastaja, pidän siitä, että asiat on hyvin suunniteltu ja sunnitelmaa noudatetaan orjallisesti. Yritän nyt kaiken tämän kaaoksen keskellä myös opppia jotain. Jos ei muuta, niin sellainen hetkessä elämisen taito voisi ainakin vahvistua.

Muutto on tosiaan ollut tiedossa jo pitkään, vaikkei sen tarkkaa ajankohtaa tietysti voinut ennustaa. Olen ennakoinut asiaa syksystä asti, enkä oikeastaan ole hankkinut kotiin mitään uutta. Okei, yksi vanha puusohva ja hiukan tekstiilejä, mutta jotakuinkin lähteneen tavaran määrä on hurjasti moninkertainen. Olen karsinut rikkinäisiä astioita, vuodevaatteita ja muita vähemmälle käytölle jääneitä juttuja. Yksinkertaisesti en ole viitsinyt ostaa Ikeasta edes uutta juomalasia rikkoutuneen tilalle, koska jokainen juomalasi vaatii pakkaamisensa, ja minä vihaan pakkaamista. Olen elämässäni muuttanut tarpeeksi tietääkseni muuttamisen rasittavuudesta ainakin jotain. Mitään aikaisempaa muuttoa kuitenkaan ei voi tähän verrata, sillä tilannehan on vajaassa kolmessa vuodessa räjähtänyt käsiin. Yksinkertaisesti tavaranpaljous tekee asian huomattavasti monimutkaisemmaksi.

Mutta jotain hyvääkin. Haistan nimittäin tilaisuuden muuttaa hiukan tätäkin asiaa. Julma käteni on heittänyt tavaraa menemään hurjalla vauhdilla. Ja jokainen säkki UFFelle, tai jätteeksi, tekee sielulleni hyvää. Anteeksi maapallo, olen ollut itsekäs maallisen omaisuuden haalija ja tuhlannut luonnonvaroja. Vaikka niin kai me kaikki. Askeettiseen elämiseen ekoyhteisössä minusta ei ole koskaan. Turha kuvitellakaan, aamuinen sähkökatkokin jo repi sieluani. Mutta ajatus siitä, että tuleva kotimme on järjestyksen ja selkeyden tyyssija antaa voimaa. Toiset puhuvat hyvien energioiden vapaasta virtaamisesta, minä puhun turvallisesta komeronoven avaamisesta.

Mutta mihinkäs seepra raidoistaan pääsisi. Aina tekee mieli myös jotain uutta. Mutta jospa antaa itselleen ehdot. Uutta sisään vasta, kun on oikeasti tilaa. Sitten kun mikään ei ole ylimääräistä ja kaikelle on jonkinlainen funktio. Ainakin melkein. Niin, ja sitten vasta kun se koti on löytynyt! Jees, näin sen täytyy olla. Julma käteni tulkoon yhä julmemmaksi. Kaikella ei voi oikeasti olla niin hirvittävää tunnearvoa. Eihän?

Taas meni muutama kolhiintunut murokulho ja sekalainen säkki askarteluroinaa. Ai että tekee hyvää! Ihan varmaan joku energiavirta…

Pieni ja näppärä kamera innosti tekemään postauksen meidän arjesta. Tässä siis kooste yhdestä hyvin tavallisesta päivästä.

Kello herätti tiistai aamuun 6.30. Koska pikkumies oli yöllä kömpinyt väliimme, yritin nousta mahdollisimman hiljaa. Nopeat heipat miehen kanssa, ja kahvinkeittimen lataus. Radio ja kirkasvalolamppu päälle. Aamun ensimmäinen tunti kuluu juomalla kolme suurta mukillista kahvia. Ensin nopea sähköpostejen tarkistu. Turhat pois, ja ne joihin pitää reagoida, merkitään tähdellä. Yhden nopean vastauksenkin kirjoitin. Kasvopesut, rasvat ja voiteet. Joka välissä hörppäys kahvimukista ja täydennystä keittimestä. Keittiön siistiminen ja vessan siivous. Pakkaan kerhoeväät reppuun, tossut löytyvät käsilaukustani. Tunti kuluu nopeasti ja Niilokin heräilee. Aamu alkaa yleensä illalla kesken jääneiden leikkien jatkamisesta. Peitän nopeasti pahimmat punoitukset naamasta, sipaisen valokynää ja hiukan ripsaria. Hiuksille riittää ponnari. Ihmettelen samalla, miten hienosti autot ajavat kilpaa. Martilla Salaman renkaat, Salamalla Klainarin jne. Seuraavaksi keitän Niilolle puuron. Yleensä skippaan itse aamiaisen, mutta tänään syön nopean rahka-aamupalan. Vitamiinit nassuun, ja aamu jatkuu pukemisella, hammaspesuilla ja leikillä. Yhdeksän jälkeen kaivetaan auto lumen alta ja riennetään puoli kymmeneksi kerhoon.

Koska viime viikko oli täällä hiihtoloma-aikaa, tuntuu kivalta kun arkea rytmittää taas tavalliset riennot. Mukava taas vaihtaa kuulumisia ystävien kanssa ja puhua hiukan ”aikuisten juttuja”. Ystäväni kertoo käyneensä hiihtämässä, ja pieni hiihtointo sisälläni kasvaa. Viime kerta kun oli koulun liikuntatunnilla. Sovitaan, että ensi viikosta alkaen poika aloittaa käymään kerran viikossa kerhossa myös ilman äitiä. Kiva, vaikka pidän kyllä näistä perhekerhoistakin.

Kaupan kautta kotiin ja seurravaksi vuorossa Alman pissatus. Kello näyttää puolta kahtatoista. Lykitään hiukan lunta oven edestä, ja jään suustani kiinni ohi kulkevan tuttavan kanssa. Puoli yhdeltä raahaudumme koko sakki lumisina sisään (=raahaan huutavan lapsen väkipakolla). Alman turkkiin on paakkuuntunut lunta, joten vie aikansa kuivailla ja harjailla koiraa, ja levitellä vaatteita kuivumaan. Nopeasti ruokkaa pöytään. Niilolle lämmin ateria eilisen jämistä, hiukan porkkana- ja kurkkutikkuja. Itselleni sorruin ostamaan kaupan tiskistä savulohisalaatin. Ei kovin yleistä, kokoan salaatin mieluummin itse, mutta tänään ajattelin oikaista.

Pojalle ei ruoka jaksa maistua, mutta ihmekkös tuo kerhoeväiden jälkeen. Yhdessä kömmimme sänkyyn, ja vartin päästä lapsi jo nukkuukin. Tässäkin lajissa menestystä on nykyisin kovin vaihtelevasti. Tänään onneksi näin. Viskaan kasan pyykkiä koneeseen, aloitan tämän sepustuksen kirjoittamisen, siivoilen leluja, lehtiä ja vaatteita omille paikoilleen. Kastelen kukkia, pyyhin pölyjä ja käyn sähköpostit läpi. Hoidan pari puhelua, ja sen jälkeen rentoudun suosikki blogieniseurassa. Käyn välillä ripustelemassa pyykkiä, ja heitän loput kuivuriin. Juon muutaman lasillisen vettä, koska tunnen itseni huonovointiseksi. Tarkistan, että päivällistarpeet ovat kasassa. Otan kalkkunan fileerullan huoneen lämpöön, ja pesen ja kuorin vihannekset. Niilo herää, ja kasaa hetken palapeliä keittiön pöydän vieressä. Ruoka uuniin, pieni välipala lapselle, ja puemme jälleen ulkovaattet päälle. Pihassa on niin paljon lunta, että lumitöiden teko käy urheilusuorituksesta. Kun suurimmat lapioinnit on tehty (1,5 tuntia!), Almakin pääsee ulos ja teemme kävelylenkin, Niilo istuu rattikelkan kyydissä.

Vihdoin sisälle (sama huuto, samat koirankuivaukset ja vaatteiden ripustelu), ja kuivaa päälle. Isi tulee neljän aikaan. Ihastellaan kerhossa tehtyä lumiukkoaskartelua, ja syödään. Käydään läpi illan ohjelmaa; Mitä pitää tehdä, mitä kukakin haluaa tehdä. Vuorossa lelujen siivoamista lattioilta, imurointi ja keittiön siivous. Puhtaat pyykit pitää viikata ja viedä kaappeihin. Ei välttämättä sitä, mitä haluan, mutta pakko kun on, niin tehdään. Hetki rauhaa minulle (kirjoittelen jälleen tätä), kun muu väki leikkii. Kutitusta, juoksua kirkumista jne… Tässä vaiheessa kello näyttää jo puolta kuutta. Puoli tuntia köllöttelyä sängyn päällä, päivän postin läpikäyminen (yksi ihana blogiyhteistyö, josta taitaa poikia myös arvonta) ja akkujen lataaminen. Pojat lähtevät kaupaan, minä teen pitsataikinan valmiiksi (kyllä jälleen!).