Kun niitä balleriinakelejä vielä joutuu hetken odottelemaan, ja talvikengät alkavat tympimään oikein kunnolla, löytyy helpotus nilkkureista. Koska valtaosa housuistani kuitenkin on sen verran lyhyitä, että ne soveltuvat vain ballerinojen seuraksi tai saapikkailla peitetyiksi, vaatii nilkkurit seurakseen hameen. Paksut sukkahousut, hame ja nilkkurit ovatkin osoittautuneet kivaksi semikeväiseksi asuksi. Tavaroita pakkaillessa nappasin mukaan yhdet lyhytvartiset kengät, ja parhaiten yhdisteltävimmiksi osoittautuivat vanhat Tiger of Swedenin mokkanilkkurit. Toimivat reippaan kauluspaidankin kanssa, mutta sopivat myös silkin ja muiden laskeutuvien materiaalien kaveriksi.
Syy, miksi valitsin Neverfullin monogram kuosilla, oli sekin yhdisteltävyydessä. Kuosi ei ole liian tumma eikä vaalea, ja toimii monen asun kanssa ja ympäri vuoden. Damier Ebene on makuuni aika synkkä, ja punainen sisävuoraus saa silmäni yksinkertaisesti näkemään punaista. Oi, jospa vuoraus vain olisi eri värinen, niin olisin varmaan kiikuttanut tumman laukun kotiin. Se nimittäin oli se mieheni valinta. Azur on ehkä väriyhdistelmänä eniten makuuni, mutta suuri laukku näyttää vaaleana helposti kesäkassilta Suomen talvioloissa. Mutta ensi kerralla sitten jokin toinen sävy, näin olen päättänyt. Ja suljetussa mallissahan vuorin väri ei ole niin isossa osassa.
H&M:n perus kynähame on helposti muunneltavissa sekin asuun kuin asuun. Omalla ruskealla vyöllään himpun arkisempi, mutta lakeerivyöllä ja laskeutuvalla yläosalla hamoseen saa lisää luonnetta. Edullinen perushame, joka sopii moneen asuun.
Paita Hugo Boss, kello MK ja sukkikset Falke. Ja siinäpä se asu sitten olikin. Taustalla äidin astiakaappi. Enempää ei irtoa, ja tämäkin kokonaisuus oli eiliseltä. Huomenna otan kevättakin käyttöön, ihan sama vaika heittäisi pieniä mummoja niskaan! Huomasin muuten surffailevani H&M Home:n mallistoa. Kai sitä pitää pikkuisen väliaikaisasuntoakin piristää….
***
























