{ eiliseltä }

27.3.2012

 

Vietin tosiaan eilen kivan päivän Helsingissä erilaisten blogiyhteistöiden parissa. Kun matka on näinkin pitkä, yritän sopia juttuja mahdollisimman paljon samalle päivälle, ja eilinen täyttyi kyllä tosi mukavasti. Aamu viideltä ylös ja matkaan, ja vasta seuraavan vuorokauden puollella palasin ”majapaikkaamme” ja nopeasti tosi väsyneenä kaaduin sänkyyn. Mutta enpä valita, oikein ihana päivä tuli vietettyä!
Päivän loppuhuipentuma oli ehdottomasti me&i:n järjestämä blogitapaaminen Helsinki Day Spassa. Hemmotteluilta äideille oli samaan aikaan sekä rentouttava, että herskyvä. Koolla oli kiva joukko elämäniloisia bloggareita, ja nauru täytti tilan nopeasti. Suuri kiitos siis jälleen meandin tytöille, Annalle ja Venlalle. Oikein ihana tilaisuus jälleen! Ja kiitos ihanat bloginaiset, oli ilo tavata teitä!
Illan ohjelmaan kuului superhyvät syötävät ja juotavat, rentouttavaa hemmottelua, ja tietysti: Tutustuminen me&i:n uuteen, huomenna ilmestyvään mallistoon, kauden muihin suosikkeihin, ja saimmepa hiukan kuulla myös tulevasta syksystä.
Kuvaamisen kannalta tunnelmavalaistu tilamme ei ollut paras mahdollinen, mutta kuten tähänkin asti, näitä vaatteita vilahtelee blogissa jatkossakin. Ja tosiaan kannattaa heti huomenna kurkata malliston suloiset uutuudet!
Päivän muuta antia tulee esiin blogissa varmasti kevään mittaan. Aurinkoa teille!  Täällä ainakin paistaa oikein kunnolla!
***

{ sama hame }

26.3.2012

 

Kun nyt menin kehaisemaan nilkkureissa -postauksessa tuota H&M:n hametta, niin laitetaan näytille sama hame hiukan eri fiiliksissä. Seurana samat sukkikset, ja ne mukaan valitut nilkkurit. Fiinimpi kokonaisuus syntyy kiiltävällä mustalla vyöllä, jossa on pieni pyöreä kultasolki (H&M:n sekin), sekä Zaran läpikuultavalla paidalla, jossa on kauniit pienet kultanapit.
Vyö on muuten hurjan kiva, löytyy nudenkin sävyssä, ja hintaa taisi olla vitosen verran. Sellainen pieni ja yksinkertainen. Paita tarttui mukaan jo trenssiä ostaessani, mutta vasta viime aikoina olen ottanut sen kääyttöön. Kiitos lämpenevien säiden. Kuvat on viikonlopulta ja postaus ajastettu. Parhaillaan olen Helsingissä, ja toivottavasti tuon tuliaisiksi jotain kivaa juttua teillekin. Kamera ainakin on pakattuna. Mukavaa maanantaita teille!

***


{ paistetta }

25.3.2012

 

Täällä on saatu taas nauttia ihanasta keväisestä sunnuntaista. Ulkoilua auringonpaisteessa ja pitkät päiväunet. Mahtava sunnuntai. Keräiltiin leskenlehtiä ja ihmeteltiin aikaista kevättä. Harmi kun ei tullut kamera mukaan kävelylle. Perjantaina nappasin kuitenkin kuvan äidin krookuksista. Ja Ikeasta oli pakko kantaa mukaan myös hyasintit, jotka ovat ehdottomasti narsissien rinnalla todellisia kevääntekijöitä. Olkoon nämä vaikka onnittelukukat Anniidalle, jonka kommentin arvoin voittajaksi Taitaentehdyn sponssaamassa arvonnassa. Onnitteluni!
Otathan Anniida yhteyttä; uudenkuunemilia(at)gmail.com, jotta saan lähettää yhteystietosi eteenpäin! Auringonpaistetta teille kaikille alkavaan viikkoon. Myös sinne, missä kevään tulo otti hiukan takapakkia. Kyllä se tästä!
***