Lähestulkoon syksyisen koleat terveiset täältä. Muutaman päivän tietoinen blogibreikki ja keskittyminen ihan vain tavalliseen arkeen. Vähitellen elämä alkaa taas asettua uomiinsa, ja muutosta toipuminen on ainakin käsillä. Lapsi sopeutui noin kolmessa viikossa asunnottomuuteemme ja muiden nurkissa oleiluun, eli uskon helpotuksen tähänkin vaiheeseen saapuvan seuraavan viikon aikana. Näyttää jo lupaavalta.
Pieni irtiotto arjesta tuli torstaina Helsinkiin matkaamisen merkeissä. Tällä kertaa tuotekuvauskoulutusta Canonilla. Kouluttajana jälleen huikea Pekka Punkari ja seurana mukava joukko bloggareita. Päässä vilisee vinkit ja niksit, uusien temppujen opettelu ja uuden omaksuminen. Voi kun vain voisi osata!
Sen verran on muutenkin ollut syksyiset fiilikset, että olen palannut takaisin kynttiläkauteen. Blogin kautta saamani suuret lasiset kynttilälyhdyt nostin Ikean lipaston päälle, ja käväisin kynttiläkaupoilla. Kiitos Niittylä Home, lyhdyt on mahtavat! Ikean senkki pääsi muutettavien kalujen listalle yksinkertaisesti käytännöllisyytensä ansiosta. Nielee sisäänsä kaikki tarvittavat liinavaatteet lakanoista pyyhkeisiin. Pikkulaatikoissa säilyy sekalainen sälä, ja kuten sormenjäljet paljastavat, käsirasvakätköni on vasemman puoleisessa. Hmmm, rätti käteen asap!
Sitä luvattua lämpöaaltoa odotellessa, mukavaa ja tunnelmallista lauantai iltaa kaikille!
***


























