Heipsan!
Muistatte ehkä, kuinka silloin kuopusta odottaessani nimesin yläkerran aulan nurkkauksen cozy corneriksi. No, sittemmin tuo aula on muuttunut moneen kertaan (ennen, jälkeen ja nyt -postaus), ja tänään ajattelin myös nimetä nurkkauksen ajan trendin mukaan hyggenurkaksi. 🙂
Aurinko jaksaa välillä vilahdella pilvien lomasta, mutta siitä huolimatta marraskuun pimeys tuntuu tänään älyttömän raskaalta. Tai oikeastaan se on tuntunut siltä jo tovin. Jotta nyt ei ihan kauheaan synkkyyteen tekisi mieli vaipua, ammennan kaikesta lukemastani hyggeopista energiaa ja yritän pitää mieleni valoisana. Koska pienillä jutuilla on joskus suurikin merkitys, kannoin myös kuistilta kuusentaimen yläkerran aulaa piristämään. Tuli ihan joulufiilis, mutta onkos tuon nyt väljä jos kuusesta on apua kaamossynkkyyteen. Nakkaan kyllä kaapin päälle tontutkin, jos tarve vaatii. 🙂


Hyggenurkassa voikin sitten istuskella mukavasti kirjan kanssa ja siemailla kuumaa glögiä. Voi olla, että kyseessä ei ole ne kotimme tehokkaimmat neliöt, mutta näitäkin nurkkia totisesti tarvitaan!
Mukavaa torstain jatkoa sinnekin!















