Hiphei, ja mukavaa perjantaita!

Esikoinen täytti eilen 9 vuotta, ja tänään järjestelläänkin sitten viikonlopun syntymäpäiväjuhlia. Pikkuisen tippa linssissä tietenkin, koska satun olemaan sitä herkkää lajia, joka tirauttelee vähän pienemmistäkin jutuista johtuen kyyneleen aina silloin tällöin. Ja vaikka joskus oma herkkyys vähän harmittaakin, tunnen oikeastaan ihan ylpeyttä siitä, että luonteenlaadustani on riittänyt osaksi myös lapseni persoonaa. Herkkyys kun tuskin tässä maailmassa on lainkaan pahasta – päinvastoin. ”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.” Tuon viisauden kun saisi pysymään lastensa elämässä.

Hetken aikaa koin eilen olevani vähän natsimutsi, kun komensin lapset avukseni lastenhuoneen komeronsiivoukseen. Lopulta kirjapinojen ja muistolaatikoiden penkomisesta tuli ihan hyvää ajanvietettä. Sieltä löytyi pieni vaaleansininen tutti, se yksi ainoa, jota ei aikanaan ”annettu vauvatontuille”, uniriepuja ja ensimmäiset juhlakengät. Lisäksi laatikollinen jos jonkinlaista esitettä, mitä kohta kymmenen vuotta sitten neuvolassa odottavalle äidille jaettiin. Siinä tuntui, kuin vuodet olisivat solahtaneet pikakelauksella silmien ohi.

En ole koskaan ajatellut, että olisin tullut kovin nuorena äidiksi, mutta toki ajatus on aina välillä viime vuosien aikana pujahtanut mieleeni. Osittain juuri siitä syystä, että monet ystävät elävät vauva-arkea vasta nyt. Samalla olen tullut miettineeksi, kuinka erilaisissa olosuhteissa silloin 9 vuotta sitten elettiin. Nykyisin sosiaalinen media ruotii äitiyttä kovin julmalla tavalla, ja vaikka toki nettiaikaa tuolloinkin elettiin, tuntuu kuin tuokin aihe olisi räjähtänyt käsiin. Kuten kaikkea muutakin, myös äitiyttä ruoditaan ja naisia parjataan kovin avoimesti, ja tuntuu välillä siltä, että mikään ei ole enää pyhää ihmisten nettiraivon alttarilla. Samaan aikaan pyörittelen vähän päätäni suuren lastenvaatebuumin edessä. Paput ja vimmat olivat nimittäin vasta tulevaisuutta siinä vaiheessa kun itse tulin äidiksi. Maalle muoti tietenkin tuli vielä hitaammin, ja kunnolla vasta nettikauppojen myötä. Legginsit olivat tuolloin pojilla varsin harvinaisia. Reiman haalaritkin olivat kovin tylsiä, jos vertaa nykyiseen lastenvaatemuotiin. Oli vaihtuvat erivärileikkaukset haalarin yläosassa, ja siinäpä se! Onneksi kuomat sentään ovat pysyneet samana. 🙂 Välillä olen miettinyt, miksen osaa solahtaa nykyiseen trikoomuotiin edes kuopuksen kohdalla, mutta olen ajatellut sen johtuvan juurikin siitä, että tulin äidiksi ennen kuin lettikuvio oli ajanut kansan hypetykseen.

Vajaa kymmenen vuotta tuntuu pieneltä ajanjaksolta, mutta siinä ajassa maailma on muuttunut valtavasti muutenkin, kuin vain lastenvaatemuodin kohdalla. 9-vuotiaan seurassa tunnen välillä itseni dinosaurukseksi ja löydän itseni tilanteista, jossa huomaan kuulostavani omalta isältäni, jolla on aina ollut tapa kauhistella uutta ja erilaista. Olen siis oppinut paljon itsestäni vuosien varrella. Ja samalla opin jatkuvasti paljon muutakin. Lapset opettavat, elämä opettaa. Ennen kaikkea äitiys opettaa!

The most precious jewels you’ll ever have around your neck are the arms of your children.

Yhdeksän vuotta äitiyttä on enemmän, kuin uskoin elämän koskaan antavan. Niin paljon enemmän, kuin lopulta osasin edes toivoa.

Mutta nyt suklaakakkua leipomaan. Ihanaa iltaa myös teille! ♡

 

Tallenna

Heipsan, ja tunnelmallista itsenäisyyspäivän aattoiltaa!

Täällä valmistaudutaan, paitsi tietenkin itsenäisyyspäivään, myös Niilon nimi- ja syntymäpäivään, joiden jalkoihin muuten tuo edellä mainittu usein meillä jää. Tänä vuonna itsenäisyyspäivä osuu onneksi ihan keskelle viikkoa, ja pojan varsinaiset juhlat taasen on siirretty viikonlopulle, joten teemat erottuvat selkeämmin toisistaan, ja jospa itsekin pääsisin nauttimaan huomenna linnan juhlien seuraamisesta. Se on ollut jo useana vuotena vakaa aikomukseni, mutta useimmiten olen joko ollut liian kiinni taikinassa ja muussa valmistelussa, tai sitten vain liian väsynyt seuratakseni kättelyä. Niin tai näin, huomisesta starttaa juhlaputki, joka päättyy vasta tammikuulla, kun juhlitaan kuopuksen syntymää. Ja vaikka itsenäisyyspäivä arvokas juhla onkin, vietämme sen varsin rennoissa merkeissä ja arkivapaasta nauttien. Ruokaa pitkän kaavan mukaan, ja toivottavasti myös pitkä kävelylenkki aurinkoisessa talvi-ilmassa. Täällä on nimittäin satanut lunta ja huomiseksi luvataan aurinkoa. Ei lainkaan hullumpaa!

Vakaa aikomukseni oli käyttää ilta tehokkaaseen siivoukseen, mutta löysinkin itseni istuttamasta hyasintteja ja sytyttelemästä kynttilöitä. Koska huomenna on vapaapäivä, eikä kellokaan kilkata niin mahdottoman aikaisin, otan tämän tiistai-illan jonkinlaisena ylimääräisenä perjantai-iltana. Enkä laittaisi lainkaan pahitteeksi, vaikka jatkossakin arkipäivät tulisivat korkeintaan kahden sarjoissa. Ideana niin hyvä, että olen saattanut ansaita myös lasillisen punaviiniä!

Nappasin aamupäivällä kuvan olohuoneesta. Mitään erityistä siinä ei ole, mutta koska ulkona hipsutti pieniä lumihiutaleita päätin ikuistaa talvisemman valon ja näkymän, jossa ei ole mustaa maisemaa.

Rentoa ja rentouttavaa iltaa myös teille! ♡

 

Tallenna

Hei ihanat!

Jouluttelun sijaan tänään ihan muita juttuja, mutta pysytään sisustuksen puolella kuitenkin.
Kuten tiedätte, kaiken harmaan ja valkoisen lisäksi olen erityisen mieltynyt erilaisiin luonnonsävyihin, ja meiltä löytyykin paljon koritavaraa, saviruukkuja, pellavaa, paperisäkkejä jne. Ei niinkään koriste-esineitä, vaan ihan käytössä olevia juttuja, joilla on ainakin jonkinlainen asumiseen liittyvä funktio. Toisilla vähän suurempi, kuin toisilla, mutta kuitenkin. 🙂 Tajusin tässä jokin aika sitten, että olen myös kehittänyt itselleni jonkinlaisen fiksaation eräitä koristeellisia käyttöesineitä kohtaan, ja jo tuon ensimmäisen kuvan myötä saatatte arvata, mitä esineitä tarkoitan.

Viimeisen parin vuoden aikana meidän keittiössä tuo luonnonsävyjen määrä on kasvanut yhä enemmän. Puiset leikkuulaudat ovat nimittäin yksi hurahduksistani. Ensin tuli yksi, sitten toinen, ja pikkuhiljaa leikkuulautoja on kerääntynyt enemmänkin, molemmista päistä keittiöstä löytyykin pino leikkuulautoja erilaisissa sävyissä ja muodoissa. Seinännojalle nostetut leikkuulaudat ovat muuten äärimmäisen helppo tapa lämmittää keittiön tunnelmaa täyttämättä kuitenkaan työtasoja millään turhalla. Ja vaikka oma keittiömme vähän hempukka onkin, saa noilla puunsävyillä varmasti lämmitettyä graafisempaakin tunnelmaa.

Tuikkasin illalla kaikki joulukukat kuistille säilytykseen, jotta saan venytettyä niiden elämää taas vähän pidemmälle.  Huomasin, että samalla katosi 80 prosenttia meidän kodin joulusta! 😀 Onneksi keittiössä roikkuu kuitenkin lasten Nisse-kalenterit, ettei ihan vallan joulunaika pääse unohtumaan. Ja mitä tulee kasveihin, niitä löytyy keittiöstä aina. Ikkunalla talvehtivien mårbackojen lisäksi keittiössä on aina myös yrttejä. Rungollinen rosmariini on jo useamman vuoden vanha, mutta basilikaa joutuu näin loppuvuodesta ostamaan useammin, kunnes taas keväällä ruukutan kaikki kaupasta kannetut taimet, ja niiden sadolla eletäänkin koko kesä.
Koska basilika ei ole vain kylmänarka, vaan myös viileänarka, nuo talvella kaupasta ostetut ruukkubasilikat harvemmin jaksavat pysyä kotona hengissä. Vaikka ne pakkaisikin kassalla huolella, niin melko varmasti ne ovat saaneet kylmää jo jossakin vaiheessa matkallaan kaupan hyllyyn. Piccolobasilikan nappasin pari viikkoa sitten kaupasta mukaani, ja se on kuitenkin pysynyt oikein terhakkana, eikä lehdissä näy mitään jälkeä kylmettymisestä. Liekö lajike tavallista kestävämpi, tai sitten matalampi lehdistö ja sen väliin jäävä ilma ja korkeammalle ylettyvä pakkausmuovi vain suojaavat kasvia paremmin kylmältä. Oli miten oli, piccolo on kuin viherkasvi keittiön pöydällä, ja helpottaa päivittäistä basilikariippuvuuttani.

Jos sitten taas keväällä kaivetaan siniset tyynynpääliset kaapista ja sisustetaan vähän värikkäämmin, mutta tässä kohtaa vuotta tämä varsin neutraali väriskaala miellyttää kuitenkin eniten.

Oikein mukavaa ja pirteää uutta viikkoa. Täällä ainakin paistaa aurinko, joten maanantai tuntuu varsin miellyttävältä! 🙂

Tallenna