Kylmä ja kolea. Sellainen halusi olla äitienpäivä vuonna 2019. Mutta sää onkin vähintään yhtä arvaamatonta kuin elämä. Sen olen kymmenenteen äitienpäivään mennessä oppinut. Elämä ei ole koskaan valmis, koskaan ei tule se oikeampi hetki, minä en ole koskaan valmis ja juuri näin sen kuuluukin olla. Nuorempana joskus luulin, että asioille pitäisi olla oikea aika. Että tietyt jutut olisi ehkä pitänyt tehdä ”oikeassa järjestyksessä”. Mutta se on myytti. Jokainen päivä on aina uusi ja erilainen. Huominen on aina tuntematon, arvaamaton ja ennen kaikkea epävarma. Elää täytyy nyt eikä huomenna, silti pitää haaveilla. Minä kasvan ja kehityn, opin ja elän. Suurin kiitos tästä lapsille –  tai äitiydelle.

Tänään on käyty onnittelemassa mummut. Mitään suuria juhlallisuuksia ei ole ollut ja näin on hyvä. Sain kukkia ja lahjoja, aamukahvin ja onnittelulaulunkin. Suukot ja halaukset. Ne kaikkein tärkeimmät. Pienet ympärille rutistuvat kädet, lahjoista suurimmat. Koko perhe kasassa, kaikki saman ruokapöydän ympärillä. Koko viikonlopun. Se tuntuu väliltä juhlalta.

Vaikkei strobovalojen ja savukoneen seurassa jumppaaminen ehkä kuitenkaan ole se mun juttu, tuntui kivalta viettää lauantai tyttöporukassa. Ja tulla kotiin ihailemaan kasvihuoneen edustaa, joka sai sekin viikonlopun aikana kyytiä. Eilen istuttiin ystävien kanssa iltaa kasvihuoneessa ja ihailtiin kevätsateen ropinaa. Kasvarissa oli lämmin viettää iltaa ja haaveilin kaikista niistä siellä vietetyistä kesäilloista, jotka ovat vasta edessäpäin. Ilosta, naurusta, elämästä ja ystävistä.

Puutarhassa kukkii, mutta niin paljon olisi tehtävää. Välillä tuskastun, että miten aika riittää kaikkeen. Välillä ymmärrän, että ei se riitäkään, ja juuri niin sen kuuluu ollakin.

Lempeää äitienpäivän iltaa kaikille äideille, isoäideille, tulevaisuuden äideille, varaäidelle, äitihahmoille, äidiksi kaipaaville, sydämeltään äideille ja äitiä ikävöiville. ♡

Keskiviikon pikamoikat!

Edelleen sama ongelma kuin maanantaina. Kaupan tulppaanit ei enää kiinnosta ja omia ei raaski katkoa maljakkoon. Hain pika-apua puutarhaosastolta ja nakkasin olohuoneen pöydälle ruukkueucalyptuksen. Hittihän tämä oli jo syksyllä tai edellisenä, mutta itse en ole tohtinut ennen hankkia, kun olen ajatellut pimeän talvikodin kasvin viholliseksi. Mutta ehkä kesä antaa armoa. Vielä en tosin kasvia tällänyt multaan asti, kunhan laitoin ruman muoviruukun piiloon. Mutta hei, heti tuli skarpimman näköistä. Vielä kun joku ehtisi siivota, tuo ryhdikkyys ulottuisi olkkarin pöytää pidemmällekin.

Hittihän tämä oli jo syksyllä tai edellisenä, mutta itse en ole tohtinut ennen hankkia, kun olen ajatellut pimeän talvikodin kasvin viholliseksi. Mutta ehkä kesä antaa armoa. Vielä en tosin kasvia tällänyt multaan asti, kunhan laitoin ruman muoviruukun piiloon. Mutta hei, heti tuli skarpimman näköistä. Vielä kun joku ehtisi siivota, tuo ryhdikkyys ulottuisi olkkarin pöytää pidemmällekin.

 Jätin keittiön pöydälle ruokakaupasta nappaamani lehden. Siis sen aukeaman, jossa oli vinkkejä äitienpäiväkakkuihin. Mielenkiinnolla seuraan, onko asialla vaikutusta. Mutta nyt vielä nopeasti pienemmän kanssa askartelemaan. Kivaa iltaa!

 

PS. Syy siihen puutarhamyymälässä käyntiin oli muuten kesäkurpitsoissa. Käytiin hakemassa lisää multaa ja pari pussia kesäkurpitsan siemeniä. Kaikki hyvin, olen pääsemässä asian yli! ♡

Heipsan!

Maanantaiaamu löi tänään melko karskisti vasten kasvoja, mikä johtunee täysin kovin lyhyeksi jääneistä yöunista. Ei minulla arkea vastaan mitään ole, siihen pitää vain sisällyttää riittävä yöunet. Miniloma vapun perään teki kuitenkin hyvää ja kotiin oli taas kiva palata.

Kevät on ottanut hiukan takapakkia, tai ainakin mitä tulee lämpötiloihin. Nyt elellään sitä malttamattomalle sisustajalle pahinta aikakautta. Sitä, kun kaupan leikkokukat ei enää juuri  jaksa kiinnostaa, mutta vielä ei ole kauheasti maljakon täytettä ulkoakaan poimittavaksi. Tai no, tulppaaneja olisi, ja kevätkaihonkukkaa. Valkovuokotkin saivat lisäaikaa ja idänsinililjat. Mutta kevään ensimmäisten kukkijoiden (joita ei millään edes tohtisi poimia) lisäksi odotan ainakin itse jo ihan valtavasti syreeniä, juhannusruusua, pioneita ja niitä daalioita. Edes marjaomenapensaan oksia! Ah, sitä onnenaikaa kun pöydälle voi nostaa maljakon täydeltä kukkia. Ihan ilmaiseksi (tai ainakin melkein ilmaiseksi) omasta pihasta napsimalla. Tuoreita kukkia keittiössä, olkkarissa, makuuhuoneessa ja jopa veskissä ja eteisessä. En sitten millään malttaisi odottaa!

Tänään olen yrittänyt elvyttää kesäkurpitsan taimia. Olen puristellut muoviruukkuja, tunkenut tamponeja multaan (joo, hätä keinot keksii) ja posotellut hiustenkuivaajalla. Antamani kasteluohjeet eivät sisältäneet sitä pientä yksityiskohtaa, että valmiiksi märkiä kasveja ei tarvitse kastella. No, katsotaan miten käy. Jos edes yksi taimi säästyisi. Ja onneksi uusia taimia voi ostaa! Maailma ei siis kaadu, vaikka taimet eivät tästä juopottelusta tokenisikaan. Toki silti itse kasvatettu on aina itse kasvatettu.

Ystävät aloittelevat parhaillaan keittiöremppaa, ja vaikka sisustellaankin ihan täysin eri tyylillä, on kaikkien ihanien keittiökuvien katseleminen tuonut tullessaan sellaisen pienen himotuksen laittaa omakin köökki uusiksi. Tänään kuitenkin totesin, että tykkään sittenkin tästä ihan just näin. Toki on miljoona pientä juttua, joita miettii joka päivä, mutta noin yleisesti ottaen näin on hyvä. Kun vain saan niitä kukkia pöydälle!

Kuten näkyy, keittiön ovikin on taas paikallaan. Kiitokset Helakaupalle, josta tilasin uudet saranat näppärästi vain lähettämällä kuvat vanhoista. Ei taida olla vipstaakia, jota heiltä ei löytyisi. Samasta paikasta on siis myös nuo meidän vetimet, joita usein kysellään.

 

Mutta nyt vielä hetkeksi taimia kuivaamaan. Ihanaa maanantai-iltaa!