Moikkelis ihan keskeltä viikkoa! Viimeinen viikko on mennyt vähän muiden töiden parissa ja blogi on jäänyt enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan. Mutta toivottavasti taas ehtisin olla aktiivisempi bloginkin kanssa. Syksy lyö kovasti päälle, ja kun päivät pitkät istuu tietokoneen edessä tässä talon kylmimmässä huoneessa, eli työhuoneessani, päivien viilenemistä on vaikea olla huomaamatta. Syksyn hankintalistalla on sähkölämmitin ja matto työpöydän alle. Muuten onneksi aurinko vielä aika ihanasti lämmittää sisällekin asti ja jos ei tarvitse ihan paikallaan istua, villasukatkin saavat vielä ainakin osan päivää levätä. Mutta kyllä tässä jo on tullut kirottua ja manattua koleat ja sateiset päivät. Niin kovasti kuin yritänkin asennoitua oikein, tämä syksyn tulo ei vaan ole mun juttu. Piste.

Yritän imeä itseeni virtaa jokaisesta liikenevästä auringonsäteestä, ja tietty edellen daalioista. Hahaa, vieläkin mä pommitan teitä niillä. Mutta kun ei voi muutakaan, ne vaan on nyt se juttu. Toinen iloa tuova asia on täyspitkät farkut. Mulla on todella vähän farkkuja, joiden lahkeet on ”talvipituisia”, eli sellaisia, jotka peittää sukanvarren. Yksi syy, miksi inhoan kylmeneviä kelejä onkin se, että se rajoittaa aina pukeutumista niin kauheasti. Mutta näissä riittää lahjetta sukkaa peittämään ja nautin kun saan vähän jopa kääräistä puntteja paljaiden nilkkojen kanssa.

Keskiviikko on Klaaran tanssipäivä, joten tämä ilta meni sen harrastuksen parissa. Loppuviikolle olen suunnitellut vähän vähemmän koneella istumista ja enemmän jotain mukavaa. Perjantaina ajattelin jopa pitää oikein perinteisen siivouspäivän, kun koti on joutunut kokemaan vähän saman kohtalon kuin blogikin. Tänään kuitenkin jo heräsin mustiin kissankarvoihin, joiden peitossa meidän sohvat oli. Vinkkivitosena Sinituotteen mattoteippiharja! Pieni sipaisu ja kissankarvat ja irtohiukset on poissa, eikä tarvitse kaivaa imuria joka kerta esiin. Mulla on kuitenkin sellainen visio, että kunhan saan oiottua kodin kuntoon ja nurkat siisteiksi, mä aloitan sellaisen syyshyggeilyn ja kaivan kaikki mahdolliset kynttilät ja lyhdyt esiin ja virittelen tunnelmavalot sun muut systeemit. Leivon jotain hyvää omenasta tai puolukoista tai mistä tahansa, ja saatan jopa viikonloppuna avata punaviinipullon. Pitää ehkä alkaa ampumaan kovilla toiseenkin suuntaan.

Mutta nyt yöpuulle! Kivaa iltaa ja kauniita unia!

Viime vuonna syyskuun 15. päivä oli lauantai. Vaikka aamulla ei vielä satanutkaan, sää alkoi heti ennen puolta päivää muistuttamaan paljon sitä, mitä tuolla ulkona tänään on ollut. Taisi olla kuuden aikaan aamulla kun mieheni aloitti remppareiskan kanssa kasvihuoneen kehikon kasaamisen. Minä lähdin aamupäivällä ystävien kanssajuoksutapahtumaan ja kun iltapäivällä sukulaiseni ajelivat tästä meidän ohi määränpäänä sukusyömiset, mieheni killui vielä tikapuilla ja itse yritin parhaani mukaan muuttaa sateen pieksemää ulkomuotoani vähän juhlavampaan kuntoon. Tuo päivä on jäänyt jotenkin kuin valokuvan lailla muistiini. Ja ihan kiva. Jonkinlainen osoitus siitä, että syksyssä on myös niitä arvokkaita päiviä.

Vuosipäivän kunniaksi ajattelin hiukan kasata kuvia ja ajatuksia vuoden ajalta. Paitsi siksi, että kokonainen vuosi kasvihuonetta on muistelemisen arvoinen juttu, myös siksi, että haluan nimenomaan tällaisena sadepäivänä muistuttaa itseäni vuoden ja vuodenaikojen kulumisesta, ja siitä, että ennen pitkään kevät ja kesä jälleen saapuvat. Nimittäin nyt jos koskaan tämä syksyn tuleminen tekee olon tahmeaksi ja vesisade ja koleus vetävät mielialaa ikävästi alaspäin. Niin ja mikäs siinä jos syyskuun puoliväliin lanseeraisi tällaisen kasvarin juhla- tai vuosipäivän! 😀

Kun kehikko oli viimein vuosi sitten sunnuntaina pystyssä, aloitimme mieheni kanssa kasvihuoneen lasien asentamisen. Vieläkin muljaa hiukan vatsanpohjasta miettiessäni sitä tunnetta tikkailla kun imukupista piti päästää irti. Nuo kattolasien laittamiset oli mun hermoille jotenkin liikaa. Pelkäsin joka kerta, että lasi särähtää maahan, mutta onneksi mieheni teki kaiken luottavaisin mielin ja yritin itsekin tsempata itseäni sillä, että ainakin toinen meistä tietää mitä tekee. Mieleen on painunut myös keltaiset koivunlehdet, joita satoi kasvihuoneen lattialle, ja joita yritin jatkuvasti lakaista kasaan. Kevät, saati kesä, tuntui jotenkin todella kaukaiselta. Vaikka mielessä olikin visio lämpimästä kesäkeitaasta, noita mielikuvia oli melko vaikea pitää yllä palellessa.

Alla kuvia vuoden ajalta, juttu jatkuu taas niiden jälkeen!

Tuntuu aika uskomattomalta, että tuosta kuravellin keskeltä kohoavasta kehikosta ja kivijalasta syntyi vuodessa  meidän pihan paras paikka. Ja tuntuu oikeastaan ihan hassulta ajatella, että kasvari on ollut siinä vasta vuoden, yhden kesän. Se nimittäin sopii paikalleen niin hyvin ja vastasi meidän tarpeisiin niin täydellisesti, että se olisi oikeastaan voinut olla siinä jo kaikki seitsemän vuotta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Joku tässä kesällä jo ehti kysyäkin, että eikö siellä sitten kasvateta mitään. No tämä vuosi meni siten, että kasvihuoneen oli tarkoituskin toimia ikään kuin terassin korvikkeena ja huvimajana. Toki siellä tuli keväällä esikasvatettua daaliat, kesäkurpitsat, lehtikaalit, chilit ja montaa muuta lajia. Kasvatin kyllä kasvihuonekurkunkin taimia, mutta lopulta annoin ne pois. Ehkä jos nyt jotain saisin muuttaa, niin pohjalaattaan olisin jättänyt aukon viiniköynnökselle. Se kun olisi aika ihana tuolla, mutta vaatisi kyllä melkein saada juurensa visusti maahan. Ensi kesällekään mulla ei ole mitään isoja suunnitelmia. Ehkä vähän tomaattia, ja ehkä se kurkku. Chilejä tietenkin edelleen. Mutta muuten kasvihuoneen ei ole tarkoituskaan olla ennen kaikkea viljelytila, vaan ehdottomasti enemmän sitä huvimajaa. Paikka jossa voi istua ja kahvitella. Tältä kesältä säästyi kaikki hankkimani roseviinipullotkin, mutta ehkä ensi kesänä nekin tulee korkattua. 🙂

Vaikka vuosi on pitkä aika ja siihen on mahtunut paljon muutosta tuon alapihan osalta, itse kasvarin kokoaminen ei tosiaan vienyt kuin sen pari päivää ja vähän yli, kun ei ihan kokonaisia päiviä saatu kasaan. Toki pohjan ja muurin valaminen on ihan oma juttunsa, mutta noin jos miettii pelkkää kasvihuonetta, niin ei se sen ihmeellisempää ole kuin vaikka keittiön tekeminen. Aika nopeasti tuo homma hoituu, kun malttaa lukea ohjeet kunnolla. Meidän kasvari on siis tämä, mutta vastaavia löytyy ilman muuriakin. Meillä tuo maisemointi otti tietenkin oman aikansa, kun vasta talvella päätettiin, että ympärille tehdään sora-alue ja sitten halusin tuon kukkamaan. Mutta toisaalta olen iloinen, että asioita tuli mietittyä pitkään, sillä monesti liian hätäisesti tulee tehtyä päätöksiä, joita myöhemmin katuu. Esimerkiksi olin ajatellut, että kasvihuoneen muurikin olisi valkoinen, mutta nyt kesällä tajusin, että betonilattiaa jäljittelevä sävy onkin parempi. Vähän sama on kaiken kasvattamisen kanssa. Haluan ensin rauhassa haistella ja fiilistellä. Kyllä ne oikeat valinnat sitten syntyvät, kun ei liian nopeasti yritä tehdä päätöksiä.

Myönnetääköön, että vuosi sujahtaa tällä tavalla kuvia selaillessa melko nopeasti, mutta toisaalta on aika ihana katsella näitä ja miettiä, että toisaalta tuo joulukin oli ihan vasta just. Joten eiköhän se uusi kevätkin sieltä melko nopeasti taas saavu. Ja sitä ennen on onneksi syksy ja talvi. Nyt pitäisikin kai viettää kasvarissa jonkinlaiset kesän läksiäiset ja viritellä syysfiilistä esiin. Ehkä pelargoniatkin voisi jo siirtää sisälle odottamaan kevättä ja uutta kesää. Ja hei, tuo uusi kukkamaa on vielä onneksi ihanasti daalioiden peitossa. Kun siihen nyt syksyllä iskee vähän kevätkukkien sipuleita, niin on mukava odotella kevättä ja uutta kasvarikautta.

Vaikka on aina jälkeenpäin kiva katsella, kuinka paljon on saatu aikaan, mistä on lähdetty ja mihin on päädytty, niin kyllä ensi kesänä nautitaan ihan vaan siitä, että nyt ne isoimmat työt on tehty.

Taidanpa hipsiä hakemaan taas uuden daaliapuskan, jotta maanantaina on mukavampi herätä uuteen viikkoon. Ihanaa sunnuntai-iltaa! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kesällä tuli aika laiskasti pedattua sänkyä, tuntui jotenkin kivalta, että hikisten öiden välillä ilmavirta pääsi vällyjen väliin. Ilmojen viiletessä ja arjen alkaessa siisti makuuhuone on mulle jotenkin tosi tärkeä juttu, ja mikäs sen nopeampi keino pikafreesaukseen kuin vuoteen sijaaminen. Onhan se sänky huomattavasti kutsuvampi pedattuna, ja muutenkin siisti fiilis kutsuu paremmin höyhensaarille. En tosin edelleenkään sijaa vuodetta heti herättyäni, vaan ensin avaan ikkunan ja anna makkarin tuulettua. Saatan toimia näin jopa talvella, rakastan sitä raikasta ilmaa, joka pakkasella tunkee ikkunasta sisään. Meillä kun ei ole kierto aina päällä talvellakaan, joten siinä mielessä lämpöä ei kauheasti karkaa harakoille.

Siinä, että makuuhuoneet sijaitsevat yläkerrassa on hyvät ja huonot puolensa. Aikoinaan ajattelin, että näin sen pitää olla, jotta sijaamaton vuode ei ainakaan heti iske vieraiden silmille. Nykyisin olen huomannut, että asialla on kaksi puolta. Nimittäin makuuhuone muuttuu helposti varastoksi, jossa lojuu vähän kaikkea, mille ei juuri nyt ole käyttöä tai paikkaa. Tai sitten se vuode jää vain tekemättä ja illalla harmittaa kömpiä epäsiistiin vuoteeseen. Toki meillä aika paljon vaikuttaa myös se, että käytetään tuon vieruskaverin kanssa sänkyä vähän vuorotellen ja minun heräämiseni voi ajoittua siihen toisen kotiinpaluuseen. Silloin koen, että sänky saa kyllä olla sijaamatta kunnes taas kohta kömmin sinne itse. Mutta kyllä minä nautin siististä makuuhuoneesta, ja aina kun mahdollista haluan saada iltaani sen sijattuun vuoteeseen pujahtamisen.

Eikä makuuhuoneen sisustus nyt juuri vuodenaikojenkaan mukaan vaihdu. Melko samanlaista on kesät talvet. En ole sellainen sisustaja, joka kaipaisi aina uutta. Yksi uusi juttu kesän aikana tosin tuli, ja se on tuo naulakko. Vannoin keväällä, että alan hoitamaan ja rasvaamaan jalkojani ahkerammin ja kun sain paikan sekä jalkavoiteelle, että muutamalle puhtaalle sukkaparille ihan sänkyni viereen, on lupausta ollut helpompi lunastaa.

Oli kesä tai talvi, tykkään joka tapauksessa, että makkarin fiilis on kevyt ja rauhallinen. Iltaani kuuluu aina se hetki lukulampun valossa, ja silloin en haluaisi sivusilmälläkään nähdä mitään stressaava tai liian päälle hyökyvää. Vaikka maailma on täynnä kauniita tapetteja ja aina välillä tekee montaakin mieli, en ehkä ihan ekana menisi makuuhuonetta tapiseeraamaan.

Tummempi päiväpeitto saa vielä hetken odotella korissa vuoroaan. Sen aika on vasta kun pääsen ihan kunnolla syysmoodiin. 🙂

 

Kivaa maanantai-iltaa ja ihanaa uutta viikkoa! ♡