Kiitos viimepäivien upeiden syyssäiden, tuntuu, että olen vihdoin saanut tavoitettua sen oikeanlaisen syystunnelman, ehkä jopa talvea ja jossain määrin jouluakin enteilevän fiiliksen. Tuntuu oikeastaan ihan mukavalta kun saa taas vaihteeksi kääriä itsensä villaan ja kerroksiin ja poltella kynttilöitä vähän siellä ja täällä. Hassua myös seurata, miten kodin fiilis muuttuu vuodenaikojen ja valon mukaan, vaikka ei päivittäisi ainoatakaan sohvatyynyä. Syksy ikään kuin hiipii sisälle ja ikkunat toimittavat vaihtuvien maisemataulujen virkaa. Ja vaikka kynttilät on toki ihania ympäri vuoden, niin onhan niiden tuike tällaisina hämärinä päivinä ihan omaa luokkaansa.

Viritin pianohuoneen kirjakaapin päälle pienet valot lasipulloon, ja ne onkin just tarpeeksi pienet toimimaan öisin kulkuvalona rappusissa. Ja vaikka olen vähän ollut viime vuosina allerginen kaikille valosarjoille, huomaan taas lämpeneväni niillekin eri tavalla. Samoin kuin ruusuille. Itse asiassa tässä mietinkin, että 10 vuoden varrelta blogissa on kai aika selkeästi nähtävissä jonkinlaisia syklejä. Toisaalta mietin sitäkin, että siinä missä blogini ehkä joskus oli ”sisustusblogi” nykyään se tuskin vastaa tuon kategorian kuvausta. Päinvastoin, olen tuskin koskaan sisustanut niin vähän kuin esimerkiksi viimeisen vuoden aikana, ja mitään uutta ja inspiroivaa ei juuri ole tullut kuvattua, saati hankittua jos kasvihuonetta ja puutarhajuttuja ei lasketa. Se on ehkä sellainen asia, jonka kanssa joutuu ihan tekemään ajatustyötä. Kun toisaalta en haluaisi olla ajamassa sellaista kulutushysteriaa, jossa ostetaan kotiin jatkuvasti jotakin uutta ja sisustustyynyt ovat kertakäyttötavaraa, mutta en myöskään ole mikään intohimoinen tuunailija. Niinpä asiat eivät juuri muutu, ja vaikka syysfiilis kotona ehkä tuntuukin, se tuskin niinkään välittyy kuvissa eteenpäin. Lopputuloksena pahimmassa tapauksessa vain muuttumaton ja itseään toistava. Mutta minkäs teet.

Kohta niitä kellojakin taas siirretään ja sitten illat ovat ihan oikeasti täynnä pimeyttä. En ole oikein koskaan osannut kyseenalaistaa tätä kellojen siirtämistä, se kun on aina ollut ja jotenkin kuulunut vuoden kiertoon. Mutta nyt kun asia on ollut paljon pöydällä, väittäisin, että jos jotakin mieltä pitää olla, niin kyllä tuo kesäaika vaan on paljon parempi. Ainakin näin syksyllä tuntuu ihanalle, kun pimeä ei tule heti alkuillasta ja harrastamaankin pääsee lähtemään vielä päivänvalolla. Toki kevät ja valoisat aamutkin on kivoja. No, poltellaan sitten syysiltoina kynttilöitä vielä vähän enemmän, jos talviaika joskus todella tulee jäädäkseen.
Mutta jos nyt unohdetaan nuo kellojen siirtelyyn sidotut aikamääreet, väittäisin, että meillä on jo siirrytty vahvasti talviaikaan. On kynttilät, tunnelmavalot ja joulukin jo jossain takaraivon perukoilla. Myös lämmityskausi on aloitettu kevyen maltillisesti, joten eipä kai tässä voi enää muuta kuin odottaa talvea.

 

Huhhuh. Syyskuun vikaa viedään, enkä millään tahtoisi uskoa. Siis siitäkään huolimatta, että ulkona leiskuu syksyn sävyt ja ensimmäiset kynnetyt pellot huutavat jo synkkyyttään. Olen aina sanonut, että itselleni syksyssä pahin vaihe on se kyntöjen ja lumentulon välinen aika. Se, kun kaikki muuttuu mustaksi ja pimeäksi. No, nyt ollaan valumassa siihen laatuun, mutta ei pidä heti lannistua, onneksi on vielä noita värejäkin näytillä.

Kirjoitin viime viikolla itselleni jonkinlaisen puutarhan to do -listan syyskuun lopulle. No kuten näkyy, nurmikko on vielä leikkaamatta ja puutarhakalusteetkin on yhä ulkona, mutta kyllä sieltä listasta sentään osa tuli valmiiksi. Daalioiden nostaminen oli tarkoitus tehdä jo viikolla, mutta koska mies oli työreissussa ja mulla oli kaikenlaista harrastuskuljetuksista vanhempainiltaan, mies lupasi, että kyllä hän ne sitten perjantaina kaivaa ylös kun on taas kotona. Vaan niin meni se perjantaikin ja sen sijaan, että oltais jätetty iskä kaivamaan daalioita, kun lähdin viemään lapsia mummulaan, ajeltiin koko perhe ja nautittiin jonkinlaisesta yhteisestä ajasta. Selasin säätiedotuksia ja pelkäsin pakkasia, mutta niin vain pysyi lukemat vielä viikonlopunkin plussan puolella ja kun daaliat vihdoin eilen saatiin kaivettua ylös, niissä oli havaittavissa jopa vielä uutta kasvuakin. Mutta nyt juurakot on siis nostettu ylös, eikä ainakaan tarvitse pelätä isompia pakkasia.

Ne daalian mukulat, jotka keväällä esikasvatin ruukuissa olivat nyt syksyn tullen jotakin ihan totaalisen erilaista ja tuntui kuin olisi kaivanut maasta jättikurpitsoja. Yritettiin ravistella niistä multaa pois, mutta lopulta päädyttiin kantamaan ne kellarin lämpimämmälle puolelle kuivahtamaan ja koitetaan sitten, josko niistä saisi vielä kopsuteltua vähän multaa pois kun ovat ensin kuivuneet. Nuo kukkavarretkin napsin vielä lyhemmiksi, nyt ne oli vain niin näppärä ravistella ja kantaa noista varsistaan. Ja hei, kaikissa on jopa lajikelappu vielä tallessa! Pahoittelen noiden kellarikuvien laatua, siellä ei kauheasti ole luonnonvaloa saatavilla ja valaistus on muutenkin vähän heikohko, mutta lienee käyvän selväksi, että juurakot on nyt laatikoissa kuivumassa. 🙂

Kasvihuoneesta kannoin kaikki pelargoniat sisälle. Ennen olen talvettanut vain mårbackat, mutta nyt ajattelin koittaa parin muunkin kanssa onneani. Ennen en ole jaksanut, kun olen ajatellut, että vievät vain tilaa ikkunoilta, mutta kaipa siihen nyt pari ylimääräistäkin ruukkua mahtuu. Kasvarista lähti kaikki muukin kesäinen aina chilien rangoista kuihtuneisiin kukkiin ja ruukut tuli harjattua puhtaiksi.  Muratit jätin, koska ne saavat palvella vielä callunoiden seuralaisina. Tuntuu ihan hassulta alkaa laittamaan kasvaria talvikuntoon. Viime syksynä oikeastaan aloitin kasvihuone-elämäni tästä vaiheesta, mutta nyt olen saanut nauttia myös yhdestä kesästä kasvarissani. Mutta siis tarkoitus on laittaa paljon callunoita ruukkuihin, vähän havuja ja sitten tietenkin lyhtyjä ja kynttilöitä. Osan istutuksista sainkin jo valmiiksi, mutta niitä sitten toisella kertaa. Daaliapenkkiin on tarkoitus kaivaa sipuleita. Mulla olis erilaisia tulppaaneja, narsisseja, lumikelloja, helmililjoja ja muuta mukavaa. Toivotaan, että niistä jokin ilahduttaisi ensi keväänä.

Nuo isot korit, jotka ostin keväällä kasvihuoneen ovien molemmin puolin, eivät oikeastaan olleet ihan tarkoitettuja ulkokäyttöön ja niiden kanssa mietin, että olisko parempi kantaa ne vain sisälle talveksi, vai mahtavatkohan ne kestää kasvarissa yhtä hyvin kuin korituolitkin. No, se ei nyt ole tämän päivän juttu, niitä ehtii siirrellä ennen talvea moneen kertaan. Mutta siis tässäpä puutarhan siirtyminen syyskuulta lokakuulle. Tavallaan ihan kamalan surullista ja haikeaa, mutta toisaalta kevät ei ehkä tuntuisi keväältä, jos välissä ei olisi syksyä ja talveakin. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, mä olen tässä viime päivinä ihan pikkuisen vilkuillut jo kaikkea jouluinspistäkin. Eihän tätä oikein muuten jaksa! 😀

 

Ihanaa syyskuun viimeistä iltaa. Nyt jos koskaan on aika hyggeillä! ♡

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

No moikka! Eikö olekin vähän hassu otsikko ollakseen blogissa? Mutta joo, näissä ajatuksissa mieleni on viime päivinä viipynyt. Siinä, miten jokin niin informatiivinen, tärkeä ja viihdyttävä voi yhtä aikaa olla ahdistavaa ja tosi nujertavaa.

Viimeksi eilen klikkasin itseni pois eräästä ”positiivisesta” Facebook-ryhmästä, koska en yksinkertaisesti jaksa sitä, että joudun päivä toisensa jälkeen näkemään ihmisten riitelyä ja kinastelua. Kuulun harvoihin tuollaisiin ryhmiin, ja olen liittynyt niihin oikeastaan vain ja ainoastaan joko tiedonjanostani tai jonkinlaisesta vertaistuen tarpeesta. Olen se, joka ei koskaan kommentoi, tykkää ehkä ja seuraa kaikkea taustalla. Mutta välillä tuntuu, että maailmassa ei yksinkertaisesti ole aihetta, joka ei nostattaisi vihaa, tunteenpurkauksia ja negatiivista panettelua. Toki monesti varmaan takana on ongelmia ihan vain jo ilmaisun tai ymmärryksen kanssa, netin välityksellä kun joskus mennään metsään. Mutta aika paljon sitä joutuu nykyään näkemään ihan oikeaa pahansuopuutta. Ja no joo, eihän tuo nyt millään tavalla yllätä, onhan tässä itsellekin tullut vuosien saatossa yksi jos toinenkin annos sitä itseään suoraan niskaan. Mutta joka kerta tällaiseen törmätessä mietin, että esimerkiksi koulukiusaamista ei koskaan saada kitkettyä, jos aikuisetkaan eivät pysty olemaan tieten tahtoen loukkaamatta muita. 🤯

Viikko sitten tulin äärimmäisen surulliseksi erään iltapäivälehden videon myötä. En yksinkertaisesti pystynyt ymmärtämään sitä, että kahdesti päivässä vaa’alla käyvästä naisesta tehtiin jonkinlainen sankari ja esikuva. Jos minä kertoisin julkisesti käyväni aamuin illoin vaa’assa ja suhteuttavani sitten päivän ruokailua ja liikuntaa laitteen näyttämään lukuun, olisin sairas. Ihan jokaisella mittapuulla katsottuna ja ulostuloni olisi varmaankin jonkinlainen hätähuuto. On jotenkin todella surullista, että meidän yhteiskuntamme ihannoi tällaisia roolimalleja. Ja samaan aikaan ollaan muka huolestuneita ulkonäköpaineista ja syömishäiriöiden yleistymisestä. 😢

Samaan aikaan olen miettinyt, miten oikeasti voi olla niin, että elämme maailmassa jossa monen (aikuisen!!!) mielestä on ihan OK lynkata 16-vuotias ilmastoaktivisti täysin aiheeseen kuulumattomin argumentein. Hirveää vihapuhetta ja täysin asiaankuulumatonta arvostelua. Välillä tekisi mieli repiä hiukset päästään, kun silmien eteen nousee jatkuvasti ihan älytöntä sontaa. 😡

Mutta tiedättekö, mikä hieno puoli sosiaalisessa mediassa kuitenkin on?! No se, että jotakuinkin voimme ja pystymme valitsemaan sen, mitä silmillemme saamme. Kun uutiset lukee suoraan lehden sivulta, eikä edes kurkkaa asian yhteyteen netissä kerääntynyttä kommenttivuorta, säästyy oikeasti aika paljolta moskalta. Ja sivustot ja mediat, jotka lähinnä ahdistavat ja ärsyttävät voi helposti karsia pois seurannasta. Ja mä ajattelin, että nyt kun päivät lyhenevät ja syksy käy päälle, alan yhä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, millaisia juttuja haluan nähdä ja lukea. Jätän tietoisesti seurannasta sivustot, jotka tuottavat lähinnä vain ahdistusta ja pahaa oloa. Jätän lukematta vihamieliset kommentit uutisotsikoiden alta ja säästän omaa päätäni ja sieluani ihmisten tunteenpurkauksilta. Ihan yhtälailla kuin välttelen energiasyöppöjä negistelijöitä elämässäni, voin vaikuttaa negatiivisuuden määrään myös ruutuajallani. Miksi täyttää mieli negatiivisella ja pahantahtoisella, kun elämässä on kaikista (oikeista) huonoista uutisista huolimatta kuitenkin paljon hyvää ja kaunista. Yksi syy siihen, että aikoinaan ihastuin blogeihin ja bloggaamiseen oli juurikin se hyvä mieli ja kauniit ja kivat jutut. Maailman menossa on ihan tarpeeksi kaameutta, eikä sitä ahdistusta tarvitse lisätä kiusaamalla itseään täysin asiaankuulumattomalla sonnalla. Uutiset pitää tietenkin lukea, eikä maailman menolta voi silmiään sulkea. Sen lisäksi aikansa voi käyttää somessa kivojen asioiden parissa. On se sitten blogien, instan tai kissavideoiden selailua. Itse valitsen mieluummin asioita, jotka verenpaineen nostattamisen sijaan rentouttavat ja virkistävät myönteisyydellään. ❤️👍🏻

Viimeisetkin chilit on nyt kuivattu ja purkitettu. Näillä maustaa taas kivasti kaikkea ensi kesään saakka. Ja hei, itse tehty chilisuklaa, voihan nam! Mieheni teki tuota sormisuolalla ja chilillä maustettua suklaata ja voi että mutta se on hyvää. Niin ihanan polttavaa, että koko ajan tekee mieli ottaa lisää ja antaa uuden suklaapalan taittaa pahinta poltetta. Kaupan vastaavissa chiliä on yleensä hienostunut annos suklaan makua vahvistamaan, mutta tämä on kyllä tosi ihanaa. Mietin jo, että tässä on yksi hyvä joululahjaidea!(Joulu mainittu!)

Mutta hei, se on perjantai. Viime viikonloppu meni totaalirentoillen, joten on oikeastaan ihan hauskaa, että tälle viikonlopulle on taas jo ohjelmaa. Meillä aikuisilla aikuistenohjelmaa ja pikkuväellä mummulareissu. Mutta tänään ihan vain koti-ilta. Kynttilöitä, kirja ja mukava asento. Ja muutama pala suklaata tietysti!

Ihanaa viikonloppua! ♡