Laitoin tuossa viime viikolla Instagramiin kesäisen kuvan ja kerroin ikävästäni vihreää ja vehreää sekä aurinkoa ja lämpöä kohtaan. Lohdutukseksi sain huomata, että en ole ikäväni kanssa yksin. Ja kuten itsellänikin, se suurin ikävä johtuu monella tästä loputtomasta marraskuusta. Kun ei ole ollut valkoisia hankia ja kaunista talvea, sitä kaipaa kauneutta sitten jollakin muulla tavoin. Henkilökohtaisesti olen luopunut talven suhteen toivosta. Ei tullut lunta, eikä tullut talvea, ja noin niin kuin tieteellisestikin me täällä lounaassa eletään yhä syksyä ja se ottaa kieltämättä vähän koville tällaiselle ei niin kovin syysfanille.  Ja nyt kun ensimmiäset silmut ovat auenneet ja osa linnuista palannut Suomeen talvilomaltaan, talvi ja pakkaset saisivat jäädäkin tulematta. Olkoonkin, että se petivaatteiden pakkastuuletus jäi tekemättä ja pakastin sulattamatta.

Jännä nähdä minkälainen tuleva kevät tulee olemaan, kun maa ei ole roudassa ja keväänmerkit näkyvät jo helmikuussa. Mutta edellisten perusteella mun lempparikuukausi on ehdottomasti toukokuu. Olen aina sanonut, että toukokuu on ikään kuin kesän perjantai. Toukokuussa luonto räjähtää loistoonsa ja jokainen päivä on vihreämpi ja värikkäämpi. Aurinko todenteolla lämmittää päivisin ja vaikka yöt ovatkin vielä arvaamattomia kesän tulo edistyy koko ajan. Odotan ihan mielettömästi sitä, että saan daaliat ja kesäkukat kasvihuoneeseen totuttelemaan ja pääsen odottamaan niiden istuttamista ulos. Ja että saan sormet multaan ja vaatteet likaiseksi.

Toukokuussa myös maljakot täyttyvät jo omavaraisesti. On purppuraomenapuu, marjaomenapensas, kuolanpioni ja syreenit. Ja tietenkin kiurunkannukset, lemmikki, tulppaanit, laukat, vuohenjuuri ja orvokit. Kasvihuonekahvit ja raparperipiirakka.

Ja just tänään kun sade piiskaa ikkunoita ja tuuli humisee talon rakenteissa, pienikin piipahdus toukokuun muistoissa tekee hyvää. Luo toivoa ja valaa uskoa. Kyllä se tästä!

Ihanaa viikonloppua!

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Se en siis ole minä, vaan hän tuolla seinällä. Rouvan oli tarkoitus istua pianohuoneessa ja minun oli tarkoitus purkaa seinän taulukollaasi, maalata seinä ja asetellä taulut uudelleen, mutta kas, löytyikin helpompi vaihtoehto ja tartuin siihen. Ehkä sitten keväällä. Tai ensi syksynä. Tai sitten kun inspiraatio iskee. Tuo on joka tapauksessa niin kaunis, että se sopii minne vain. Jos uisin rahassa, voisin jopa haluta alkuperäisen, mutta koska se ei ole myynnissä ja minä en ui rahassa, tällainen julistetaulu on mitä parhain ratkaisu!

Sain kyselyjä voileipäkakun reseptistä, ja miksi en sitä jakanut. Syy on yksinkertainen, reseptiä ei vielä ole. Tein kakun omasta päästä, ja koska mulla oli tuorejuustoa pariltakin eri firmalta ja leipänä käytin kahta laatua, pitää ensin tarkistaa, että minkä kokoisista määristä puhutaan. Muistan vain että purkki tuota ja pari noita. Mutta siis se oli hyvää ja ihan itseänikin ajatellen ajattelin raapustaa määrät ylös tulevaisuutta varalle. Palaamme tähän kyllä!

Katsoin sunnuntaina pari jaksoa The Crownia (siskon suositus tällaiselle vähän monarkiaan vinksallaan olevalle) ja voi että kun ihastuinkin. Taas tuli sellainen olo, että miksi en katso enempää telkkaria, mennyt ihan ohi, että tällainenkin sarja on olemassa. No, onneksi sitä näyttäisi olevan jokunen jakso ja tuotantokausikin, joten ei hätää, vaikka Midsomerin murhat jäivät taas tauolle.

Lunta ei näillä tienoin ole näkyvillä, mutta aurinko ja pakanen riittää mulle jo oikein hyvin. Ihana valo ja ihan pieni talventapainen fiilis. Tykkään!

Joka syksy kun hankin kasan kukkasipuleita, jää niistä vähintäänkin puolet kaivamatta maahan. Yritän aina venyttää toimenpidettä jotta maa ehtisi viiletä ja sitten tulee pimeää, märkää ja kylmää. Ja joka kevät kaivan sipuleita maahan päättäen, että nämä olivat ne viimeiset talvetetut. Ei sillä, ihan hyvin nuo keväälläkin maahan laitetut sipulit ovat kasvaneet. Vähän myöhässä kukkivat ensimmäisenä vuonna, mutta sitten ihan normaalisti. Mutta koskaan ennen ei ole ollut mahdollista kaivaa kukkasipuleita maahan tammikuussa, joten pakkohan tuokin ihmeellisyys oli kokea.

Kylmä, märkä ja pimeä ovat myös syyt siihen, että meillä ei juuri harrasteta syysharavointia. Keväällä kun lehdet ovat niin paljon kevyempiä ja työ muutenkin mielekkäämpää. Ja koskaan ennen en ole tammikuussa tarttunut haravaan, mutta nyt sain kokea senkin ihanuuden. Ja tuntuihan se hyvältä. Aurinko poskilla ja raikas tuuli hiuksia hulmuttamassa. Levitin myös kompostia ja nautin vuoden ensimmäiset kasvihuonekahvit (vai voiko sanoa kevään ensimmäiset!?).

Käsitän toki, että eletään sydäntalvea ja kuukauden päästä voi maassa olla metri lunta, mutta pieni puutarhaterapia pimeän ja pitkän syksyn jälkeen teki hyvää. On kuin olisi päässyt hetkeksi kylään huhtikuulle. Ja kyllä, lisäsi se tietenkin myös keväänkaipuuta.

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.