Tiedättekö kun välillä iskee se tunne, että olen ansainnut kukkia? On vain sellainen fiilis, että jonkinlainen materiapalkinto on ajankohtainen. Mulla oli aamulla just se fiilis. Ei mikään erityinen aamu, eikä mikään erityinen olo tai tarve itsensä piristämiseen, vaan ihan puhtaasti halu antaa vain itselleen pieni palkinto keskellä viikkoa. Viiden euron kukkakimppu, ja heti tuli ihan lahjottu olo. Siitäkin huolimatta, että joutui kaivamaan omaan kuvettaan.

Yksi syy kukkien ostoon oli toki sekin, että huomaan mielialani siirtyvän syysmoodiin. Kylmä ja kolea hiipii sisälle, ja ulkona on keskellä päivääkin jo tylsän hämärää. Vaikka toitotan täälläkin siitä, miten hieno on syksyllä käpertyä kotiin ja nauttia siitä lämmöstä ja tunnelmasta, jota kynttilöin valaistuissa illoissa on, myönnän, että syksy saa mut edelleen käpertymään vähän liikaakin itseeni. Syksyn tullen sisälläni asuva pieni erakko tahtoo ottaa vallan, ja vetää jonnekin hiljaisuuden ja epäsosiaalisuuden rajamaille. Eikä siihen tietty kukkakimppu auta (jollei nyt harrasta syvällisempää suhdetta kukkiensa kanssa), mutta jos ostaa torimyyjältä kimpun ”kesäkukkia”, niin eikös se ole aika selvä merkki siitä, että syksy on vielä tulematta. Kukkakimppu keittiön pöydällä ei siis viittaa pahaan syyskäpertymiseen ja liialliseen pesänrakennukseen, vaan itse asiassa muistuttaa enemmänkin ihan vain kesästä. Niin tai näin, pystyn aina loistavasti perustelemaan kukkakimpun tarpeen! 😉

Meillä alkaa viikonloppu tänään vähän etuajassa, sillä koululainen lähtee iltapäivällä mummolareissuun. Ohjelmassa yökyläilyn lisäksi jokavuotinen sirkuskäynti. Koska meillä on tänään siis periaatteessa perjantai, laitoin myös paikkoja viikonloppukuntoon vähän normaaliaikataulua aikaisemmin.

Mutta nyt on vielä hetken ihan hiljaista, ennen kuin isompi tupsahtaa koulusta, joten siirryn nauttimaan kukistani ja kupillisesta kahvia.

Toivottelen mukavat torstait teille kaikille!

Siitä tulee nyt syksyllä tosiaan vasta vuosi, kun keittiön astiakaappi, a.k.a. Vanha Herra, pääsi tänne uuteen kotiin. Kaappihan oli meillä vanhassa kodissa työhuoneen (romu)kaappina, ja sen jälkeen se vietti pitkän pätkän varastoituna. Ensin vuokratussa varastossa väliaikaisasumisemme ajan, jonka jälkeen se pääsi tänne nykyiseen osoitteeseen mutta vain autotalliin asti. Projekti: astiakaappi -postauksessa kerroin, kuinka vanhasta talonpoikaisvaatekaapista tehdään hyllyjen avulla keittiömme keskipiste, ja tuolloin multa pyydeltiinkin kuvaa kaapista ihan astioineen päivineen. No, tajusin vasta, etten niitä koskaan teille laittanut. Kuvasin kyllä keittiön toista astiakaappia, mutta tämä herra jäi niine hyvineen, ja onkin esiintynyt vain ovet suljettuina.

Korjataan tilanne, eli tänään on avoimet ovet meidän astiakaappeihin!

Kun aikoinaan kerroin, että meille tulee keittiöön avohyllyt, moni päivitteli, mihin saan kaikki astiat mahtumaan. Tähän asti kaikelle on kuitenkin riittänyt tilaa niin kaapeissa kuin avohyllyilläkin. Meillä on toki käyty astiat läpi ja se osa niistä, mille ei ollut käyttöä, joutui pois pelistä. En tykkää yleensäkään säilöä mitään turhaa, haluan, että keittiössäni on astioita, joita tykkään käyttää. Oli sitten arki tai pyhä. En ole mikään erityinen Tupperwaren fani, ja se mitä nyt muovirasioita tarvitaan, saadaan yleensä ihan hyödyntämällä esimerkiksi jäätelörasioita ym. myyntipakkauksia. Mielestäni muoviastiat eivät kuulu pöytään, ja leipoessakin käytän mieluummin kunnon tukevia kulhoja muovikippojen ja kuppien sijaan. No, nämä ovat makuasioita, ja jokainen tekee tyylillään!

Kaapissa on lähinnä sellaisia joka päivä tarvittavia juttuja, ja lisäksi vateja ja muita tarjoiluastioita, jotka eivät pienempään kaappiin mahtuisi. Tällä hetkellä kaapista vie ison osan paitsi pöytähopealaatikkoni, myös viinipulloteline. Meillä ei ole mitään hienoa viinikaappia, enkä myöskään tykkää pitää pulloja näkyvillä, niinpä niitä säilytetään astiakaapissa, ja siirretään sieltä, tarpeen niin vaatiessa, jääkaappiin viilentymään. Kaapin alaosassa on hyvä säilyttää raskaammat astiat, kuten suuret uunipadat ja tietysti tilaa vievät jutut, kuten erilaiset kakkukuvut ja isot kannut sekä korkeat lasipurkit.

Astiakaappi on tosiaankin keittiön keskipiste, sillä se sijaitsee aivan huoneen keskellä kahden ikkunan välissä. Huone on kymmenen metriä pitkä, ja kaapin toisella puolella on vanha puusohva ja lasten lelukorit, ja toisella puolella ikkunan edessä on pieni pöytä, jossa viihtyy niin yrtit kuin keittiön läppärikin. Puusohvan puoli on sitä ”keittiöpäätyä” ja pöydän puoli sitten keittiön ”olohuonepäätyä”.

Tästä toisesta astiakaapista jo laitoinkin aikoinaan ovet auki -kuvaa, kun sen astiakaappikäyttöön täällä vihimme. Tämäkin oli jo aikoinaan vanhassa kodissa samanlaisesti senkin päälle nostettuna. Nyt kaappiyhdistelmä on keittiön ”olohuonepäädyssä” vastakkaisella seinällä vanhasta herrasta katsottuna. Se mahtuu hyvin olemaan tuolla bambukalusteiden takana ja leveydeltään se sopii mahtavasti muurin ja seinän väliin. Tässä kaapissa pidetään astioita, joita tarvitaan vähemmän. Kahvikuppeja ja pikkulautasia, erilaisia laseja, sekä maljakoita, kynttilänjalkoja, kynttilöitä ja servettejä.

Kuten näette, astioiden suhteen me ollaan melko tavallinen suomalainen perhe. Löytyy Ikeaa, Arabiaa, Iittalaa jne. Lapsille on Muumi-mukeja, Angry Birds -mukeja ja Rörstrandin Peppiä ja Eemeliä. Väreissä suosin yleisesti vaalea, ja esimerkiksi joskus aikoinaan saatu/hankittu Gantin luonnonvalkoinen astiasto kahden kokoisineen ruokalautasineen ja keittolautasineen toimii niin arkena, kuin juhlassakin. Kun astiat on neutraaleja, voi kattauksessa leikkiä muuten, ja pienillä väripilkuilla saa uutta fiilistä.

Palataan tuon ”turmiollisen” kuvan jälkeen takaisin arkeen. Tänään hyvin kotivoittoiseen sellaiseen, sillä meillä on nyt syksyn ensimmäinen flunssa kylässä. Esikoiselle määräsin aamulla huilipäivän kotona, pienempi vähän lämpöileekin, mutta toivottavasti kysessä nyt on vain tuo ikävä flunssapöpö, joka lähti kiertämään koulujen alettua.

Räpsäisin muutaman kuvan olkkarista, kun lapset antoivat sohvien hetken levätä ja siirtyivät sängylle köllöttelemään. Jostain syystä muuten olkkaria tulee nykyään kuvattua koko ajan vähemmän. Liekö tuossa keittiössä se viehätys, että siellä ollaan jatkuvasti, ja olkkarissa lähinnä jos katsotaan telkkaria. Omalla kohdallani se on yleensä sitten illalla viimeiseksi, kun lapset on saatu höyhensaarille.

Meillä kaksi tuollaista kolmen istuttavaa Ikean sohvaa, joihin rojahdamme mieheni kanssa usein päivän päätteeksi. Molemmille oma, jossa raajat saa suoristaa ja kroppa sekä päänuppi rentoutuvat. Jakson verran jotakin kivaa sarjaa Netflixiltä, ja arkipäivän ajatusvirta katkeaa hetkeksi.

Vaikka molemmille on oma sohvansa, niin jonkinlainen pieni peittokiista syntyi aikoinaan juuri näille vuorokauden viimeisille tunneille. Nimittäin viime syksynä, blogiyhteistyön kautta Homenordilta, saamani Design By:n peitto on molempien mielestä ollut se paras mahdollinen peitto telkkuhetken lämmikkeeksi. (Sopivan ohut, lämmittää, muttei tee oloa tukahduttavan kuumaksi.) Niinpä tuossa viileän kesän iltoina, kun tämä kiista parhaasta peitosta vain jatkui, päätin tilata samasta paikasta toisen saman valmistajan peiton. Tämä uusi on tietty mulle, ja mies saa nyt sitten ihan vapaasti käyttää vanhempaa peittoa. 😉

Tuo uusi peitto on nyt vähän tummempi fiilikseltään, ja tykkään siitä jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Tilasin silloin samalla myös noita Tine K:n tyynypäälisiä ja keittiön lisäksi sellainen sopi mielestäni hyvin myös olohuoneen puolelle. Muuten vaalea olohuone sai kivasti ryhtiä tummemmista kuvioista.

Nyt kun molemmilla on omat peittonsa, sujuu Netflix-hetkikin sopuisasti. Näin iltojen pimetessä, ja ilmojen viiletessä, tuonne peiton alle on ihana kääriytyä, nauttia kynttilöiden tuomasta tunnelmasta ja illan rauhallisuudesta. Niin, ja peittelinpä tänään aamullakin lapsoset noiden peittojen alle. Molemmille oma sohva ja oma peitto. Siellä ne nuhanenät pötköttelivät sopuisasti.

Aamun kosteus ja viileys on vaihtunut iltapäivän aurinkoon. Kunpa syksy jaksaisi jatkua näin!

Leppoisaa uutta viikkoa!