Maanantaita ja marraskuuta!

Viikonloppu vierähti tosiaan Helsingissä, ja mukaan mahtui blogipäivää ja -juhlia, leffareissua ja vaikka mitä. Mulla on joitakin kuviakin lauantailta, mutta just nyt ihan pienetkin jutut kotona näyttävät niin kauniilta, että halusin kuvailla niitä. Suokaa siis anteeksi, laitan niitä muita kuvia myöhemmin!

Älkää ymmärtäkö väärin, musta on kiva käydä jossain, ja olen kiitollinen kun arkeen mahtuu myös irtiottoja, mutta juuri nyt oma koti tuntuu taas maailman parhaalta paikalta, ja ruokaakin laitan taas ilolla! Niin kiva kuin välillä onkin syödä ulkona, ei yhteiset ateriat keittiön pöydän vieressä ole hassumpia nekään.

Vuosi vuodelta tulen herkemmäksi kaupungin hälinälle, ihmisvilinälle, melulle ja likaisuudelle. Ja, niin tylsää kuin elämä täällä välillä onkin, huomaan, että ei mua ole tarkoitettu kaupunkien vilinään. Kaipaan rauhaa, hiljaisuutta, ja ihan oikeasti myös yksin olemista. Lauantaina mieheni olisi kovasti halunnut lähteä syömään ennen iltajuhlia, mutta blogipäivän jälkeen kaipasin itse rauhallista hetkeä hotellihuoneessa. Sitä, että kaikki ylimääräinen melu oli hetkeksi suljettu ulkopuolelle, ja verenpaineeni sai laskea. Olen ehkä vähän herkkä, mutta kun aamupalasta lähtien korviin soitetaan jonkinlaista taustamusiikkia, ja ympärillä pyörii jatkuvasti ihmisiä saman verran kuin näen täällä koko viikon aikana, huomaan kaipaavani myös hiljaisuutta.

Tämä kuulostaa ehkä vähän ristiriitaiselta, mutta viikonlopun ehdottomasti paras puoli oli tavata bloggaaja kollegoita, ja saada jälleen kasvoja nimimerkeille. Itselleni ei ole niinkään tärkeintä nuo juhlat ja juhlimiset, vaan se, että saa ihan oikeasti vaihtaa sanan oikeiden ihmisten kanssa, sen sijaan, että aina ajatuksia vaihdetaan blogien ja muun sosiaalisen median välityksellä. Siitä kiitos jälleen toimiston väelle, että jaksavat tällaisia tilaisuuksia järjestää. Mikään some-kanava ei nimittäin korvaa kahden (tai useamman) ihmisen aitoa kohtaamista, ja se kannattaakin muistaa ihan ystävyyssuhteissakin; Vaikka ystävälle voi lähettää ääni- ja kuvaviestejä, kannattaa silti koittaa raivata tilaa myös niille kasvotusten käytäville keskusteluille. Istua hetkeksi yhdessä alas ja nauttia keskustelusta kaikilla aisteilla. Kirjoitettu viesti, nauhoitettu puhe, tai videonpätkäkään ei korvaa välitöntä läsnäoloa ja yhdessä vietettyä aikaa.

Olen koko ikäni ajatellut olevani epäsosiaalinen ja jollakin tapaa myös itseäni siitä sättinyt. Alan kuitenkin vihdoin oppia, ettei kyse ole sosiaalisuudesta tai sen puutteesta, vaan jostakin ihan muusta. Nautin seurasta ja haluan tutustua uusiin ihmisiin, mutta en vain ole luotu jatkuvan hälinän keskelle. Kenties asian oivaltaminen, ja itsensä tunteminen, myös auttavat tulevaisuudessa: Kun tietää heikkoutensa, on niiden kanssa eläminen varmasti paljon helpompaa.

Me jätimme lauantaina iltajuhlat taaksemme jo yhdeksän aikaan, mutta emme ”hälinäherkkyyteni” vuoksi, vaan ihan siitä syystä, että vuodet ovat vieneet suurimman yöelämisen innon meiltä molemmilta. (Vuosi vuodelta sitä on oppinut arvostamaan myös yöuniaan ihan uudella tavalla.) Ravintolan kautta (vatsa täysinäisenä) nukkumaan ja sunnuntaina olikin jo aivan kauhea koti-ikävä. Ja, niin hyvä kuin vanhempien onkin välillä ottaa sitä lapsivapaata ja viettää aikaa yhdessä, lasten luokse on aina ihana palata. Halaavat kädet, rutistukset ja pusut. Ne elämän arvokkaimmat asiat.

Eilinen menikin pyykkikonetta pyöritellessä, laukkuja purkaessa ja kotia lämmittäessä. Ilta vietettiin jalkapallokauden päätöstilaisuudessa ja palkintojenjaossa, joten se kunnon ”kotoilu” jäi vielä kokematta. Tänään on kuitenkin aikaa sytytellä kynttilät ja istua kaikessa rauhassa yhteiseen ruokapöytään. Nauttia siitä, että ollaan yhdessä ja maailman parhaassa paikassa, eli kotona.

Tuntuu muuten tuon lauantaisen nukkemeikin jälkeen tällainen kevyt arkiehostuskin ihanan hengittävältä! Ja Vitalis huulissa ihan älyttömän mukavalta! 😉

Älyttömän hyvää maanantaita ja marraskuun alkua.
Vuoden pimein pätkä olisi edessä, mutta koitetaan taistella sen läpi mukavalla tunnelmalla ja oikealla asenteella!
PUS!

Joka vuosi jossain käydään keskustelua ja kiistelyä erilaisista ”lisävalosarjoista”. Että onko ne jouluvaloja, vai tunnelmavaloja, missä kohtaa vuotta on soveliasta viritellä valoja kotiin, saati ulos, missä ne näkyvät kaikille.

Mulle itselleni tunnelmavalojen ja jouluvalojen raja on melko selkeä. Jouluvaloiksi miellän sähkökyntteliköt, ikkunatähdet, ulos kuuseen viritetyt valot ja tietysti kaikki jouluiset valohahmot lumiukosta porovaljakkoon. Tunnelmavaloja taasen ovat erilaiset pallovalot ja pallovalosarjat, kesällä puunoksille viritetyt tunnelman lisääjät ja sitten nämä ihan tavalliset valosarjat kun ne eivät ole yhdistettynä mihinkään muuten jouluiseen, kuten vaikka havupalloon.

Musta se on aika hassua, että juuri täällä meillä Suomessa, kaikki valosarjat jakavat niin jyrkästi mielipiteitä jouluisuutensa vuoksi. Kun jos nyt mietitään vaikkapa hiukan eteläisempiä kohteita, joissa illat pimenevät kesälläkin aikaisin, on erilaiset koristevalot ihan arkipäiväinen juttu. Niillä luodaan tunnelmaa liikkeiden, ravintoloiden ja koko kaupunkien ilmeeseen. Kuinka ihanalle oikeasti näyttää huvipuistot ja tivolit pimeässä! Harmi, että meillä se tarkoittaa yleensä joko koleaa syyssäätä tai myöhäistä iltaa. Tai no, harmi ja harmi. Olen toki iloinen, että talven lyhyet päivät kompensoituvat kesäpuoliskon pitkillä valoisilla päivillä. Mistä päästäänkin kysymykseen, eikö pimeää vuodenaikaa juuri kannattaisi koristaa erilaisilla valoilla? Ottaa kaikki ilo irti asiasta, johon täällä pohjoisessa ei kuitenkaan voida vaikuttaa. Annan täydet pisteet erilaisille valoviikoille ja muille tapahtumille, joilla kaupungit koristellaan taistelemaan pimeyttä vastaan. Enkä tarkoita, että pitäisi kilpailla Las Vegasin kanssa, mutta kuitenkin hyödyntää se pimeyden ja valon kaunis kontrasti.

Näin täysikuun aikaan, meilläkin näkee suunnistaa pimeässä, mutta muuten, täällä katuvalojen ulottumattomissa, yöllinen vessareissu vaatii jonkinlaisen keinovalaistuksen. Niinpä viritin vanhaan lasipurkkiin tunnelmavalot ja nostin sen vanhan kaapin päälle. Piristää kummasti myös muuten harmaata ja synkkää päivää.

Mulle tunnelmavalot, jollekulle jouluvalot.

Kivaa tiistaita!

En tiedä mikä ihmeen raivausinnostus eilen illalla iski, mutta jostain kumman syystä istuttiin sunnuntai-iltaa lattialla ja lajiteltiin vaatteita jääviin ja lähteviin. Tänään kierrätyskeskukselle meni lasti lastenvaatteita, sukasta sydvestiin. Kurahousuja, saappaita toppavaatteita jne. Jollain tapaa innostus kai lähti siitä tosiseikasta, että eteinen on jälleen joutunut ns. kahden kauden väliin, ja pursuaa kengistä, takeista, haalareista ja rukkasista.

Ei varmaankaan olla ainoa lapsiperhe, jossa toimiva eteinen tuottaa välillä päänvaivaa. Vaatteille ja kengille pitäisi olla tilaa, säilytyskalusteiden sellaisia, että isommat lapset voivat itse niitä käyttää, ja kiva tietenkin olisi, että tilaa olisi myös pienempien lasten pukemiseen. Kaiken tämän mahduttaminen kohtalaisen pieneen tilaan, ja siten, että vieraita tervehtisi siisti ja viihtyisä eteinen? Jep, onhan siinä haasteensa.

Meillä arkieteinen, eli tila johon tullaan heti kuistin jälkeen, ei ole välttämättä pienimmästä päästä, mutta 2mx3m kokoisessa huoneessa ongelmaksi tulee kolmella seinällä komeileva oviaukko. Vielä kun kaksi ovista aukeaa eteiseen, ehjää seinätilaa säilytyskalusteille on äärimmäisen vähän. Toki jonkinlaisten (mittatilauksena teetettyjen) liukuovikaapistojen avulla säilytysmahdollisuudet paranisivat, mutta samaan aikaan tahtoisin säilyttää sisustuksen linjan ja ”talon hengen” eteistä myöden. Niinpä eteisessä on päädytty avonaulakko/hattuhylly ratkaisuun, korkeaan senkkiin, pystynaulakkoon ja kenkäpenkkiin, joka tarjoaa myös istumatilaa.

Vaikka kalusteet ovatkin ”vain” Ikeaa, pidän niistä kovasti, enkä tahtoisi niistä aivan heti luopua. Silti kaikenlaiset avoratkaisut ovat vähän riskialttiita, sillä helposti eteinen päätyy näyttämään täyteen lastatulta ja sekaiselta. Vain neljänkin ihmisen takit ja ulkoilukamat muodostavat aikamoiset röykkiöt. Niinpä ongelmalle piti tehdä jotakin, ja vaatesäilytys järjestää niin, että itse eteisessä on vain kulloinkin päivittäisessä käytössä olevia vaatteita ja kaikki muu, kengistä takkeihin, säilytetään lähellä, mutta siististi ovien takana piilossa.

Kotimme toinen eteinen toimii lähinnä läpikulkutilana, mutta valkoinen antiikkikaappi on aikoinaan hankittu juuri ulkovaatteiden säilytykseen. Koska se ei enää toimi varsinaisesti eteisen kaappina, on sen uumeniin tullut jemmattua kaikkea mahdollista koiranhihnoista, monoihin, kypäriin  ja pieniin nappiksiin. Nyt kuitenkin kävin säilytystilojen kimppuun yläkerrasta asti siten, että valkoinen kaappi sulkee sisäänsä takkiarsenaalin, jota ei tarvita ihan päivittäin, ja työhuoneen (tila kahden eteisen välissä) komeroon sain mahdutettua kenkävalikoiman, josta voi tarpeen tullen vaihtaa popoja eteisen kenkäpenkkiin.

Raivaamisen ja järjestelyn tuloksena sain arkieteisen mielestäni viihtyisään ja rauhalliseen kuntoon. Senkin vetolaatikoihin jäi mukavasti tilaa, ja lasten on helppo ottaa niistä vaatteitaan, ja toivottavasti myös helppo laittaa tavaroitaan niihin takaisin. Koska avonaulakossa säilytetään vain takkeja, sen päälle ja hyllyille sain säilytykseen lasten kenkiä ja yhdet omat nilkkurini. Omat huivini säilytän korikasseissa, jotka samalla pehmittävät eteisen tunnelmaa. Tilaa jäi hyvin myös kynttilöille, ja lopputulokseen olen todella tyytyväinen.

Nyt kun makuuhuoneen komeroista on poistettu vauvahaalarit ja toppatöppöset, yläkertaan muodostui hyvä säilytystila kausivaatteille, joita ei alakerrassa tarvita ollenkaan. Aikamoinen homma, mutta kylläpä teki hyvää! Tuntuu melkein, kuin olisi saanut kotiinsa lisää neliöitä! 🙂

Juuri nyt eteinen onkin varmaan talomme siistein huone. Pikkuisen vaiheessa tuo karsinta ja lajittelu vielä, mutta eiköhän se tuosta illan aikana oikene.

Toivottelen oikein mukavaa uutta viikkoa!

Tallenna

Tallenna