Inspiraatiota kevääseen (sis. alennuskoodin)

14.4.2016


Älkää peljätkö, ihan täysin pelkäksi puutarhablogiksi tämäkään sivu ei ole muuttumassa, mutta mässätään nyt kuitenkin aiheella vielä Kevätmessujen verran.
Kuten tosiaan jo kirjoittelinkin, me saimme Marian kanssa Kiramilta kutsun messuille osana Indiedaysin ja Kiramin yhteistyötä.

Viime viikonloppuna messukeskus täyttyi oikein kunnolla keväästä, puutarhasta ja kaikesta niihin liittyvästä ja minä yritin parhaani mukaan poimia sieltä teille niitä kauniita paloja. Kamerassani oli tosin päivältä yli 400 kuvaa, joten jonkinlainen karsinta oli tehtävä. Toivottavasti nämä fiilikset kuitenkin vievät myös teitä hiukan lähemmäksi tulevaa kesää ja ulkoilmaelämää!

messuilla 4 messuilla 1 messuilla 2 messuilla 5 messuilla 6 messuilla 7

Kuten huomaatte, otin kuvien kanssa vähän ”naisellisemman” linjan ja jätin tietoisesti koneet ja laitteet vähemmälle huomiolle. Sitä enemmän itse inspiroiduin kukista, kasvihuoneista, somistuksesta jne. Joitakin huomioita kuitenkin kokosin itselleni, ja tässäpä muutama listattuna:

  • ulkokalusteissa myötäillään pitkälti huonekalujen linjaa. Puutarhan ruokailuryhmät näyttävät yhä enemmän keittiön kalusteilta. Samoin ulkokäyttöön suunnitellut säkkituolit ovat vahvasti nousussa
  • toisaalta kori ja rottinki olivat vahvasti esillä. Samoin rouhea tyyli, vanha tai viimeistelemätön puu yhdistettynä luonnonmateriaaleihin, kuten taljoihin ja pellavaan
  •  ulkoporealtaat ja kylpytynnyrit tuovat luksusta suomalaisten kesäpihaan
  • kukissa ja kasveissa näkyy runsaus ja värikylläisyys pitkään jatkuneen pikkuhavukauden jälkeen
  • kasvihuoneet ovat kesähuoneita. Kurkku- ja tomaattipenkkien sijaan on ihan OK kalustaa ne ruokailuryhmällä ja pitää kasvit ruukuissaan
  • nurmikko ei enää ole puutarhan käyntikortti, vaan sammaloitunut piha on jopa muodikas, samoin kuntta (metsäpohja) on kovassa nousussa
  • erilaiset ulkotulet ja terassitulet ovat supermuodikkaita
  • vesiaiheita oli yllättävän vähän ja perinteisiä suihkulähteitä ei tainnut näkyä ollenkaan
  • luonnonkivet ovat kovasti IN, ja betonissa haetaan sitä rustiikkia vanhan kiven fiilistä
  • lavakauluksista tai vastaavista valmiselementeistä kootut istutuslaatikot jatkavat voittokulkuaan, ja pienimuotoinenkin viljely on edelleen kovassa huudossa

messuilla 8 messuilla 9Kirami

Ennen kaikkea messuilla tuli sellainen olo, että oli tila (piha tai parveke) pieni tai iso, sen somistukseen on valtavasti vaihtoehtoja ja ideoita. Myös yrttiviljely tai vaikka kirsikkatomaatit ruukuissaan sopivat myös pienelle parvekkeelle. Isojen pihojen ja mökkipihojen laittoon ideoita on vaikka kuinka, eikä mikään oikeastaan ole kiellettyä. Nyt saa siis rauhassa olla luova ja päästää sisäisen puutarhurinsa valloilleen. Vain taivas on rajana, ja toki myös se kukkaron tilanne.
Siitä tulikin mieleen, että Kirami tarjoaa nyt teille, blogini lukijoille, kivan 10% alennuksen kertaostosten loppusummasta. Alennuskoodi UusiKuu on voimassa verkkokaupassa 31.5.2016 asti. Kylpytynnyreiden lisäksi Kiramin valikoimista löytyy myös puutarhan tai mökkipihan tunnelmantekijöitä. Ulkotulia, ja esimerkiksi metallisia kolmiokehikkoja, joita voi hyödyntää istutusaltaina tai niistä voi rakentaa vaikka hauskan muurin polttopuiden avulla.


Alapihan kevät

12.4.2016

Hep! Eli nyt olisi tiedossa vähän pihajuttuja!

Koska asiaa ja kuvattavaa on paljon, ajattelin nyt heti alkuun tehdä jonkinlaisen kartoituksen siitä, millainen piha meillä oikein on, ja selvyyden vuoksi jaan sen heti kahtia. Tonttimme on oikeasti kahden tilan yhdistelmä, ja me puhumme itse alapihasta ja pihasta. Alapiha käsittää tuon aikanaan isompaan tonttiin liitetyn Ljungberg -nimisen tilan, joka on kooltaan noin parituhatta neliötä. Tällä tontilla ei ole mitään rakennuksia, eli se on ihan täysin puutarhaa, niin paljon kuin sitä nyt voi puutarhaksi kutsua.

uusi-kuu-puutarha8

Alapiha on meillä sellainen toiminnallinen tila, johon heti laitettiinkin hiekkalaatikko. Itse viihdyn myös tällä varjoisalla pihanpuoliskolla paremmin kuin polttavassa kuumuudessa.  Pitkä piha-alue jatkuu piharakennuksesta eteenpäin vähemmän käytettynä tilana. Ensin tilan ottavat marjapensaat ja nuoret tammet, ja niiden jälkeen piha loppuu metsään, joka tosin kaadettiin melko pian muuttomme jälkeen. Tuolla pihan perällä on kuitenkin mahtavat valkovuokkoapajat aina keväisin, ja tammien lomassa mahtuu kyllä niin pelaamaan kuin leikkimäänkin.

Nyt kun puissa ei vielä ole lehtiä, voi pihastamme nähdä myös nuo talot tuolta vähän tiiviimmin asutetulta tienpätkältä, mutta kesän tullen autiotalo (vanha terveyssisaren asunto ja vastaanotto) sekä naapurin suulit ja kanala ovat oikeastaan ainoat näkyvät rakennukset. Sen verran kaukana tuo muu asutus kuitenkin on, että pimeään aikaan meille ei kajasta valoa mistään, ja kun on pimeää on oikeasti säkkipimeää ja postilaatikko pitää etsiä taskulampun kanssa.

Selvyyden vuoksi laadin jonkinlaisen pohjakuvan pihapiiristämme Maanmittauslaitoksen karttakuvien avulla. Kuvassa on numeroituna tontit, joista numero yksi tarkoittaa juuri tuota pienempää alaa ja vastaavasti kakkonen sitä meidän ”päätonttia”. Musta laatikko kuvaa itse kotiamme ja punainen piharakennusta. Pieni sininen laatikko on pihavaja, joka sekin on vilahtanut aika monessa postauksessa. Harmaa-alue kuvaa pihan soraosuutta, ajorataa ja ”parkkipaikkaa”.Mutta nyt siis käsittelyssä tuo vihreällä ympäröity ala pihastamme, eli ”alapiha”

Kuten ylemmästä kuvasta näkyy, meillä on oksasakset ja sahat laulaneet nyt kevään aikana, ja risukasa odottaa poisvientiä. Nuo kuvan etualalla olevat koivut ovat siis alapihan toisesta päästä (kartassa alareuna) ja heti niiden takana kulkee maantie, jolla jouduin kamerani kanssa seisomaan. Karsintaan joutuivat vanhat kanukat, jotka kasvoivat noiden koivujen edessä, sekä autiotalotontin rajassa (karttakuvan vasen laita). Myös pari vanhaa unkarin syreeniä laitettiin matalaksi ja nekin saavat kyllä kasvaa takaisin. Matalaksi meni myös laikkuköynnös, joka kasvoi ajoradan vieressä. Sen hahmottaa varmasti parhaiten heti toisesta kuvaparista.

huhtikuu 1huhtikuu 9 huhtikuu 2 huhtikuu 3 huhtikuu 4 huhtikuu 5huhtikuu 66 huhtikuu 8

Kuvapareissa on tilannetta tältä päivältä ja vertailun vuoksi kuvia myös viime kesältä. Toki tosi paljon on asiat muuttunet nyt niistäkin, joten ehkä sitten tulevana kesänä tulee taas ihan erilaisia kuvia.

Alla kuva alapihasta metsikön suunnasta katsottuna. Eli ensin tammet ja toisessa päässä rajana maantie.

Kovin lohduttoman näköistä ja ruskeavoittoista on siis pihassa vielä, mutta eiköhän se kohta siitä ala maisemakin taas muuttua!

Mahtavaa tiistaita!


Mainio maanantai

11.4.2016

Oletteko koskaan miettineet, mikä teillä on se juttu, joka tekee päivästä hyvän? Onko se täysin putkeen mennyt 12 tuntia, jonka jälkeen voi illalla todeta, että olipa hyvä päivä? Vai voiko kenties päivä olla hyvä jo heti aamusta alkaen, ja mikä silloin tekee päivästä hyvän? Onko se odotettavissa olevia kivoja juttuja, auringonpaiste vai mitä?

Oma kelloni pirisi aamulla jo viideltä, sillä muutama rästihomma piti saattaa loppuun. Siinä ihanassa aamun hiljaisuudessa oli mukava istua keittiön sohvalla läppäri kädessä (kuten teen joka ikinen päivä), ja nauttia samalla päivän ensimmäisestä kahviannoksesta. Mutta oikeastaan jo ennen ensimmäistä hörppyä kahvista totesin mielessäni, että onpas oikeesti ihana päivä!

mainio maanantai 1

Itse huomaan, että omiin päiviini ja niiden paremmuuteen vaikuttaa hurjasti eilinen. Ja eilinenhän oli mitä upein sunnuntai. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja koko päivä kului puutarhatöissä. Toki välillä käytiin lämmittämässä bataattivuokaa mikrossa, mutta muuten pihatöissä meni ihan aamusta iltaan. Paljon saatiin aikaiseksi, vaikka toisaalta eihän me saatu puoliakaan edes alapihasta kuntoon. Mutta silti; Kun näkee silmiensä edessä vastaharavoidun nurmen, ja vertaa sitä siihen pihan osaan joka on ihan täysin syksyn ja talven jäljiltä, ero on valtava. Joten, vaikka aamuaikaisella ei vielä ikkunasta pystynytkään ihailemaan eilisen tuotoksia, se onnistumisen ja hyvän tuloksen fiilis oli tuolla takaraivossa. Ja se eilinen päivä oli muistissa myös lihaksissa. Nimittäin käsivarret, olkapäät, kyljet ja selkälihakset ovat nyt aivan kosketusarat! Puutarhanhoito on siis hyötyliikuntaa mitä parhaimmasta päästä ja antaa kropalle ihan erilaista treeniä kuin esimerkiksi salilla käyminen.

mainio maanantai 4

Mutta jos se eilinen vaikuttaa positiivisesti niin, että hyvän päivän jälkeen seuraa uusi hyvä päivä, niin entäs jos elämä meneekin ihan metsään? Onko huonon päivän jälkeen tiedossa huono päivä, ja miten jatkumo katkaistaan. Pohdin siis tätäkin, ja tulin siihen tulokseen, että huonon päivän jälkeen tulee myös hyviä päiviä, mutta silloin kyse on selkeästi enemmän omasta positiivisesta ajattelutavasta. Kun kaikki on oikeasti mennyt niin mäkeen ja pyllylleen, että takana on Huono Päivä isoilla alkukirjaimilla, tulee seuraavana aamuna (tai oikeastaan jo illalla) se fiilis, että tästä ei ole suuntaa kuin ylöspäin. Niinpä huonon päivän jälkeen oma mieli lähtee automaattisesti tekemään seuraavasta päivästä miellyttävämpää ja parempaa. Toki aina siinä ei onnistu vaikka kuinka yrittäisi. Lähimuistissani on nytkin päiviä, jotka toisensa jälkeen tuntuivat menevän pyllylleen, mutta lopulta merkittävää oli kuitenkin se, että niitä tietoisesti kuitenkin yritti parantaa.

mainio maanantai 8

Niinpä joka kerta kun elämä potkii päähän, ja kaikki kaatuu aamukahvista alkaen, pitäisi muistaa, että loppupeleissä sillä on iso merkitys, että väliin tulee myös niitä huonoja päiviä. Sillä eipä olisi tämäkään maanantai niin kauhean mainio, jos piha olisi kuukaudet läpeensä niin hyvin hoidetun näköinen, että näitä onnistumisen tunteita ei sitä kautta tulisi. Tai jos koskaan ei tulisi niitä huonoja päiviä, joihin parempia verrata, voisi elämä muuttua aika tasapaksuksi ja tylsäksi.

mainio maanantai 7

Tähän ikään mennessä olen oppinut elämässä pari aika suurta asiaa. Ensimmäinen on se, että lähestulkoon kaikella on tarkoituksensa, ja kun toinen ovi suljetaan, toinen yleensä myös avataan. Toki joskus hirveän kriisin keskellä on mahdotonta ajatella, että tästä koskaan seuraisi mitään hyvää, mutta elämä on opettanut, että moni asia olisi jäänyt tekemättä, näkemättä, kokematta tai oppimatta, jos silloin joskus ei olisi tapahtunut niitä pahojakin asioita.
Toinen asia, jonka elämä on myös opettanut on positiivisuus. Oman mielen voima on valtava ja sen avulla on lopulta mahdollista onnistua aika monessakin asiassa. Jos lähtökohtaisesti aloittaa aina kaiken ajatuksella ”ei tästä kuitenkaan mitään tule” tai ”en mä tässä millään onnistu”, niin lopputulos on jotakuinkin aivan varmasti myös tätä luokkaa. Sen sijaan kannattaakin lähteä liikkeelle ajatuksella ”kyllä mä tähän pystyn ja hitto teen sen vielä hyvin”, ja mitä todennäköisemmin myös tulos on sen mukainen.

Tämä maanantai on siis mainio kahdestakin syystä: Siitä että takana on loistava sunnuntai ja siitä, että mieleni on sitä mieltä, että tästä päivästä tulee myös todella hyvä.
Silti tämä on ihan tavallinen maanantai; koti-/kerhopäivä, siivouspäivä, makaronilaatikkopäivä ja pyykkipäivä. Ja oikeasti sen enempää en jaksa yhdeltä maanantailta edes odottaa!

mainio maanantai 9

Kevätmessuilta tarttui inspiraation lisäksi mukaan myös 50 tulppaania. Ei tosin kotimaisia, mutta pakko oli ostaa kun halvalla sai. Ja kyllä ne nyt ihan kivasti maanantaipäivää kaunistaa!

Mahtavaa hyvän viikon alkua kaikille!

Ps. Tuli tuosta puutarhasta mieleen, että kiinnostaisiko teitä jonkinlainen postaus sieltä, vaikka se ei nyt vielä kukkaan ole puhjennutkaan. Mietin myös jonkinlaista postaussarjaa siten, että ottaisin kuvat tietyistä paikoista tasaisin väliajoin, jolloin kuvista olisi helppo hahmottaa kesän kulku, kasvu ja muutos. Huudelkaa HEP, jos piha-/puutarhapostaukset kiinnostaa. Saa myös sanoa STOP, jos tuntuu, että niitä tulee eteen muutenkin ihan riittävästi. 🙂

Tallenna