Syksyn tunnelmaa

25.9.2016

Syksy tarkoittaa värikkäitä lehtiä, kamiinassa rätisevää tulta, kuumaa teetä, villasukkia, kotiin käpertymistä ja tunnelmointia. Syksy on kiireettömiä sunnuntaiaamuja, ulkoillessa punastuneita poskia, hyviä kirjoja sekä arjen ja rentoutumisen tasapainoa. Näitä oman syksyni osasia näkyy myös tässä Iittala x Issey Miyake postauksessa, joka on toteutettu yhteistyössä  Iittalan ja Indiedaysin kanssa. Tämä onkin sarjan viides, ja samalla viimeinen osuus. Yhteistyön muut neljä postausta voit lukea täältä, täältä, täältä ja täältä.

Täällä satoi viime viikon aikana leiskuvan värisiä vaahteranlehtiä, ja ulkona alkaa muutenkin näkyä jo selkeästi ruskan merkkejä. Maassa lehtiä on kuitenkin sen verran vähän, että niiden värejä pysähtyy ihailemaan vielä ajattelematta sen suuremmin tulevaa haravointioperaatiota. Lapset ovatkin nyt keränneet kimppuja syksyn lehdistä kun kukkavalikoima alkaa olla hupenemaan päin. Ja mikäs siinä, kauniitahan nuo ovat sisälläkin. Jonkinlaisen kranssinkin voisi koittaa saada aikaiseksi.

Aamuisin täällä on jo kirpakat kelit, ja mieli jotenkin tyhjentyy kun tuolla auringonnousun ja sumun keskellä samoilee eteenpäin. Nyt neljän täällä asutun vuoden jälkeen, olen vasta kunnolla avannut silmäni ympäröivälle luonnolle, ja se saa miltei joka päivä huokaamaan onnesta.

ixi7

Meillä poltellaan jo kynttilöitä ihan kunnolla, mutta ehkä kaikkein paras tuli on kamiinan lämmittävät liekit, joiden viereen on kiva istahtaa ulkoilun jälkeen. Kuten kaikki vanhemmissa taloissa asuvat tietävät, kylmyys hiipii sisään kosteuden muodossa, ja tuntuukin jo kolealta näin vuosin. Sanoinpa juuri yhtenä iltana miehellenikin, että nyt taas muistan, mitä on talvi tässä talossa. Mutta en valita. Pidän enemmänkin tunnelmallisena sitä, että syksyn tullen saa (ja pitääkin) kääriytyä vällyjen lämpöön ja villasukkiin. Ja siihen kun lisää kupin kuumaa teetä, niitä kynttilöitä ja rakentaa itselleen suloiset oltavat kaikkia aisteja muistaen, löytyy syksyn harmoninen tunnelma aivan varmasti.

Iitta x Issey Miyake -malliston kantava teema on Pause for Harmony, ja mulle se harmony  syntyy ehkä kaikista vuodenajoista juuri parhaiten syksyllä.

ixi21ixi10ixi17ixi-bixi-aixi19ixi6ixi13ixi2ixi20ixi3ixi18ixi4ixi16ixi9ixi5

Me vietämme ensi viikolla Klaaran kanssa lomaviikkoa, ja näitä arjen harmonisia hetkiä sekä ulkoilun punaamia poskia kuuluu ainakin ohjelmaamme. Pyritään nauttimaan syksystä kaikin aistein niin sisällä kuin ulkonakin.

Kaunista syyssunnuntaita!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


Hämärtää jo

24.9.2016

Kynttilöitä, kynttilöitä ja kynttilöitä! Olenko kertonut, että tykkään kynttilöistä! 🙂

Tänään on pötkötetty koko perhe sohvalla ja katseltu leffaa. Otettu niin rennosti kuin vain suinkin. Silti luulen, että olen ansainnut lasin hyvää punaviiniä lauantai-illan kunniaksi. Kenties lisää sohvailua, ja sitten (toivon mukaan) oikein pitkät ja hartaat yöunet.

in1 in2

Nyt on tosi hygge fiilis! Suloista iltaa. ♡

Tallenna

Tallenna


Lauantai ja tuoksuvinkki

24.9.2016

Ihanaa viikonloppua murut!

Varsin syksyinen fiilis, eikö? Ihana poltella kynttilöitä ja fiilistellä viikonloppua.

Eilisestä tulijollakin tapaa someton päivä, kun blogiin en ehtinyt päivittämään mitään, ja illalla oikein tietoisesti pidättelin itseni lisäämästä kynttiläkuvaa instagramiin. Tuli jotenkin sellainen fiilis, että kun nyt on jo koko päivä oltu päivitysvapaalla, niin jatketaan sitten loppuun asti. Ja hei, joskus se tosiaan on ihan hyväkin, vaikka en mä kyllä myönnä olevani mikään äärimmäinen someorja. Mieluummin vietän vapaa-aikani muuten kuin tietokoneella tai puhelinta selaillen – vaikka sitäkin toki päiviin mahtuu.

Emma S

No mutta se eilisestä, ja nyt tuohon otsikkoon, eli tuoksuvinkkiin, joka on ihan pakko jakaa! Muistatte ehkä, kun juuri taannoin kirjoitin Uudet löydöt ja vanhat suosikit -postaukseen, etten hetkeen tarvitse uutta kosmetiikka. No pah, eihän tuosta juuri päästy eteenpäin, kun lähdinkin jo Visit Swedenin matkalle, ja kas: Löysin itseni Taxfree-ostoksilta. Mutta jälleen kerran enimmäkseen sieltä luonnonkosmetiikkahyllyltä. Matkaani tarttui ruotsalaisen Emma S. -merkin body mist, eli vartalotuoksu. Olen ennenkin kirjoitellut siitä, miten huono olen käyttämään hajuvesiä, ja vaikka kuinka opettelen, se tuoksu unohtuu noin viitenä päivänä seitsemästä. Siksi tykkäänkin juuri näistä body mist -tyylisistä kevyistä suihkeista, joita tulee helpommin suihkittua esimerkiksi suihkun jälkeen. Ja tässä oli niin vastustamaton tuoksu, etten voinut jättää pulloa hyllyyn. Oikeastaan tuoksu on niin hyvä, että harkitsen vakavasti saman Rue de Varenne -tuoksun hankkimista ihan eau de toilette vahvuisena, vaikka ehkä sen käyttö sitten jäisikin taas vähemmälle.

Tykkään tuoksuista, joista tulee puhdas ja kevyt fiilis, ei liian hyökkäävä, ei karkkimainen tai jäykkä. Tämä on juurikin sitä, ja jos yhtään olet kaltaiseni hajuveden skippaaja, tämä body mist on hyvä vaihtoehto. Tuote tuoksuu, mutta ei heti suihkutettaessakaan liian vahvasti. Ja onhan tuo vartalotuoksu myös parfyymia huomattavasti edullisempi (tämä taisi laivassa maksaa noin 27 euroa).

Lauantai 1 lauantai 2 lauantai 3

Syksyisissä fiiliksissä mennään. Kaunista lauantaita!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna