Ilmettä yläkerran aulaan

10.11.2016

Jos eilen herkisteltiin ja tunteiltiin, niin pysytään tänään ihan neutraaleissa jutuissa, eli sisustamisessa!

Koska olen aamuihminen, parhaat ideat (ja ideat ylipäätään) iskevät päähäni heti aamulla muutaman kahvihörpyn jälkeen. Niin kävi myös tänään, kun sain vihdoin ja viimein aikaiseksi laittaa toisen Love Warriors -julisteen seinälle. Tämä on siis saman valmistajan kuin makuuhuoneenkin juliste, mutta se on jumittanut pahviputkilossaan jo pidemmän aikaa, koska en vain ole saanut aikaiseksi ripustaa sitä, enkä oikein ole ollut paikastakaan selvillä.

Käytin samaa tekniikkaa kuin makkarissa, eli pienet naulat seinään ja pari paperiliitintä niihin. Juliste roikkuu paikallaan, eikä erillisiä kehyksiä tarvita. Tuskan hiki tuli tosin siinäkin, kun en meinannut löytää vasaraa sitten mistään. En yksinkertaisesti ymmärrä, miten me voidaankin asua ja elää niin leväperäisesti, että aivan kaikki tuntuu olevan koko ajan hukassa!

Love warrior 1

Tarkoitus oli kuvailla teille koko yläkerran aulatilaa nyt kun se on maalattu paneeliseinää ja rappujen kattoa myöden (jopa vähän fiksasin paikkojakin siinä aamun ahkeruudessa), mutta kuvista tuli niin kamalia, että jätän ne nyt julkaisematta. Tuo tila on luonnonvalon osalta pimeä kuin mikä, ja makuuhuoneiden kautta tuleva valo tekee sinne tällaisella säällä erittäin julmia varjoja. Joten aurinkoisempaa päivää odotellessa!

Love warrior 2

Jotenkin tuo seinänpätkä on tuntunut kovin tyhjältä kun sitä katsoo alakerrasta käsin, mutta nyt juliste ryhdistää vaikutelmaa kivasti. Nuo pikkuraputhan siis vievät meidän makuuhuoneeseen, ja julisteen toisella puolella on toisen vintin ovi. Eikä tuossa aulassa muuten juuri muuta olekaan kuin ovia (joiden painikkeet pitäisi myös vaihtaa asap).

Hetken aikaa jo eilen luulin, että tänne meillekin saadaan talvi, mutta lumisade loppui yhtä nopeasti, kuin sakenikin. Onhan täälläkin pikkuisen puuteria maassa, mutta mistään talvisesta maisemasta ei voi vielä puhua.

Tajusin juuri, että tänään on JO torstai! Viikko on mennyt ihan superpikavauhtia. Edellisyönä, kun toisaalla laskettiin ääniä, meillä kypsyi uunissa iso kaalipata (mies nimesi sen kulinaarisesti trumppipadaksi), josta kiskaisen seuraavaksi myöhäisen lounaan kitaani. Sitten alkaakin jo iltapäivän kuljetusrumba, joten pikapuoliin on tämä torstaikin taputeltu.

Toivoa täynnä tai ei, mukavaa päivänjatkoa kullekin!

Tallenna


Onnellisin juuri tässä

07.11.2016

Itsensä toistaminen on jossain määrin turhaa ja ärsyttävää, mutta en voi millään olla hehkuttamatta kotiinpaluun ihanuutta. Siitäkin huolimatta, että koti odotti eilen kylmänä kuin Siperia, täällä on se jokin lämmin fiilis, jota en pysty saavuttamaan missään muualla. Turvallinen rauha ja oma tila – tarvitsen niitä molempia.

kotona-1

Olin eilen illalla lasten kanssa jalkapallokauden päätöstilaisuudessa, ja huomasin hälykiintiöni täyttynee jopa siinä määrin, että tuollainen paikallinen pikkutapahtuma tuntui äärettömän uuvuttavalta. Ja vaikka blogiakin olisi kai eilen pitänyt päivittää, olin illalla aivan liian väsynyt avatakseni tietokonetta. Sen sijaan kaaduin lasten viereen nukkumaan jo ennen kymmentä ja nukahdin kai välittömästi.

Eilinen iltapäivä ja ilta menivät muuten kutakuinkin lämmittäessä ja samaa puuhaa teen tänään. Talvi yllätti jopa niin pahasti, että aamulla jouduin pieneen paniikkiin lasten talvivaatteiden kanssa. Mittari näytti kymmentä pakkasastetta ja toppavaatteita sai etsiä melkoisessa kiireessä. Tänne kun tuo talvi ei vielä viime viikolla ehtinyt.

kotona 9

Koska meillä ei ole mitään varsinaista kodinhoitotilaa (pieni kylppärikin on tehty taloon vasta jälkeenpäin), pyykkipäivä tarkoittaa yleensä siellä täällä kuivuvia vaatteita.Viime kesänä löysin onnekseni kauniin pyykinkuivaustelineen, jota on ihan ilo jo katsellakin. Vaikka melkein kaikki kuivuritta kuivattavat pyykit ripustankin henkareille, on pyykkiteline silti aika näppärä väline esimerkiksi neuleille. Harvemmin tuo arkinen kapistus miellyttää silmään, mutta tässä, kauan haaveilemassani haitarissa, on kiva fiilis. Kauneutta käyttöesineessä, eli arjen estetiikka parhaimmillaan. 🙂

kotona 7 kotona-3kotona 5kotona 4kotona-10kotona 13

Viikonloppuun mahtui monenlaista ohjelmaa ja kivoja juttuja, mutta niistä kirjoittelen teille vähän myöhemmin. Nyt haluan imaista tätä maaseudun rauhaa ihan jokaisen soluni täyteen. Sillä niin ihana kuin onkin välillä rikkoa arkea ja tuulettaa päätään, onnellisen olen juuri tässä; Oman kodin rauhallisessa tunnelmassa, kipinävahtina pyykkivuoreni keskellä!

kotona 11

pellavatunika ja merinovillahousut⎮Niinmun⎮saatu
villatakki⎮Jumperfabriken
villasukat⎮äidin kutomat

Tallenna

Tallenna


Raikasta pakkaspäivää!

04.11.2016

Perjantaita, ihanat!

Eilinen meni järjestellessä viikonloppua, eli pakatessa paisti omia tavaroita, myös lasten viikonlopputarpeita, synttäreitä ja Halloween-juhlia unohtamatta. Onni on ihanat vanhemmat, jotka huolehtivat lapsista, hakevat koulusta ja kuljettavat juhliin, isomummu, joka huolehtii koirasta ja maailman parhaat naapurit, joille voi jättää kotolaisten tehtävän. Ilman näitä ei lähteminen olisi näinkään helppoa! 🙂

kotini-on-linnani

Mutta tänään on vuorossa vähän hemmottelua ja parisuhdeaikaa, ja nyt pitää aloittaa valmistautuminen ja metsästää jostain yhdet hyvät sukkapöksyt!.

Ihanaa viikonloppua, nautitaan pakkaspäivien tunnelmasta!

Ps. Muistakaahan osallistua Glade-tuotepaketin arvontaan!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna