Aitoa kesän tunnelmaa!

04.6.2017

Jo joutui armas aika, laulettiin eilen kirkossa. Kouluvuosi vierähti taas nopeammin kuin olisi välttämättä tarvinnutkaan, ja kesäloman viettoon jäi pikkumies haikeissa tunnelmissa hymypatsas kainalossaan. Kevätjuhlissa on aina jotain sellaista haikeutta, joka laittaa itsenikin kyynelehtimään. Jäähyväisiä, uuden alkua ja erään elämänvaiheen loppua.

Eilinen päivä hurahti kuin itsestään kotitöiden parissa ja kävipä illalla vanhempanikin kylässä. Tälle päivälle ei myöskään ollut suuria suunnitelmia, ja aamun pyykkitalkoiden jälkeen ajattelin mennä ihan vain pikkuisen käymään pihalla. Se käyminen muuttuikin kahdeksan tunnin puutarhassa huhkimiseksi ja pari perennapenkkiä (ne kaksi, joita ei vielä ole kaivettu esiin) pääsi käsittelyyn. Kaivamista, perkaamista, istuttamista, kärräämistä. Voi rehellisesti sanoa, että nyt on paiskittu hommia!

Päivän aikana lapset juoksivat oman ja naapurin pihan väliä useaankin otteeseen, milloin pikkupari erikseen ja milloin koko lössi yhdessä. Ilta päätettiin vielä naapurin terassilla grillaillen, ja nyt maistuukin uni puhtaissa lakanoissa ja syreenin tuoksussa!

Lilat syreenit ovat ehkä kauneinta kesässä, ja nämä muutaman oksan sain kukkimaan hiukan aikaisemmin maljakon ja kuuman veden avulla. Ulkona syreenit ovat vasta lupaavilla nupuilla.

Tässä päivässä on ollut sellaista aitoa kesän tunnelmaa. Kello on unohtunut täysin, pyykit on kuivattu ulkosalla ja kynnenaluset on täynnä multaa. Aivan kuin se lapsuudesta tuttu kesäfiilis olisi tarrannut itseenikin.

Huomiseksi luvataan sadetta, joten annetaan luonnon kastella tämän päivän istutukset. Nyt on kuitenkin sellainen rehellinen väsymys ja pää kaipaa tyynyn painautumista.

Kauniita kesäunia ja mukavaa sunnuntai-iltaa!


Työhuoneessa

30.5.2017

Tunnelmallista sadeiltaa! Aukesi kyllä tuo luonnon oma kastelujärjestelmä ihan oikeaan aikaan. Pelkäsin nimittäin jo, että tässä ehtii koko kaivo kuivua, kun puutarhaletkua on jouduttu käyttämään aika ahkerasti. Kun nyt sitten ei jäisi kolea sadesää liian pitkäksi aikaa päälle. Mutta on tuo kesäsateen tuoksu vaan niin mahdottoman ihana!

Välillä tuntuu, että jokainen nurkka tästäkin talosta on nähty tässä blogissa jo liian moneen kertaan. Vähän sisältöä vaihdellakseni (ja kyllästymistänne estääkseni) räpsin aamulla muutaman kuvan työhuoneesta, jota ei ole tainnut vähään aikaan kuvissa vilahtaa. Ja ei, tämä järjestys ja siisteys ei todellakaan ole mikään alati vallitseva tila! Välillä näppäimistöä pitää ihan oikeasti kaivaa mappipinon alta esiin, ja hiirelläkään ei ole tilaa liikkua, mutta mitäs sitä nyt sekasortoa kuvaamaan. Kuvissa kuitenkin se tilanne, jota työhuoneessa pyritään ylläpitämään. 🙂

Huonekuusi ja kilpipiilea piristävät työpöytää, ja ikkunan edessä on sitten vähän muitakin viherkasveja, ja se puoli huonetta näkyy ehkä parhaiten tässä helmikuun postauksessa. Noin ylipäätään työhuone on meillä varmaankin se huone, joka fiilikseltään eroaa muista, mutta toisaalta tykkään siitä, että se saakin olla erilainen. Tosin tuosta Hayn about a chair -tuolista olen vähän miettinyt luopuvani, mutta etenen rauhassa senkin päätöksen suhteen.

Kuten tuosta alakerran pohjapiirroksestakin näkee, työhuone on se, minkä läpi meillä kuljetaan peremmälle, ja kaiken järjen mukaan tämä huona olisikin pidettävä tiptop kunnossa. Totuus on kuitenkin, että tähän tilaan jää paljon tavaraa sellaiseen väliaikaiseen sijoitukseen. Jotkin jutut ovat menossa ja jotkin tulossa. Mutta koti on koti, ja elämän kai vähän kuuluukin näkyä. 🙂

Tänään on ollut jotenkin ihan hötkyilypäivä, mutta nyt ajattelin oikaista itseni sohvalle tai sänkyyn ja painaa nenäni hetkeksi kirjaan. Sateen ropina tuo ihanaa taustaääntä siihenkin hommaan.

Rentouttavaa iltaa!


Sunnuntaita puutarhassa

28.5.2017

Sunnuntai-iltaa! Pahoittelut heti kärkeen kuvatulvasta, mutta puutarhassa on suoraan sanottuna räjähtänyt vihertämään, ja pakkohan sitä fiilistä oli myös ikuistaa muistoiksi.
Muutama kuva siis teillekin sunnuntai-illan ratoksi. 🙂

Lämpimän sunnuntain päätteeksi valmistaudutaan viimeiseen kouluviikkoon. Ihaninta aikaa vuodesta!

Kauniita unia, ja iloa sekä aurinkoa maanantaihinne!