Tuossa kun lapseni kanssa keskustelin uuden huonekalun tuoksusta, tulin miettineeksi, miten vähän meillä on tähän kotiin ostettu uusia huonekaluja. Oikeastaan lähes kaikki on vanhasta kodista ja suuri osa tietenkin myös vanhoja huonekaluja. Sänkyä, bambupöytää, työpöytää ja joitakin tuoleja lukuunottamatta ollaan menty vanhoilla. Ja niistä mä tykkäänkin. Joskus mietin, että uudenaikaiset liukuovikaapit kai nielisivät enemmän tavaraa sisuksiinsa, mutta kyllä nuo vanhat kaapit on huomattavasti kauniimpia. Ja samoin toki tykkään meidän kirjakaapeista, vaikka ne ei mitään antiikkia olekaan. Mutta ajattomat omalla tavallaan. Ja onhan ne toki aikanaan ollut meidän häälahja itsellemme, joten kiva ihan siinäkin mielessä, että kestävät aikaa. 😀

Mun pääsiäsineule, tai tipuneule, valmistui viimein. Kerran jo nakkasin sen seinään, kun onnistuin epähuomiossa neulomaan helman aika pitkäksi, mutta kierteelle. Itse asiassa kahdesti! Mutta sitten kaivoin sisuni ja neuleen esiin, ja lopulta siitä tuli tosi ihana! Mä ehdin vuosia ajatella, että neulominen ei vain yksinkertaisesti ole mun juttu. Äitini on superkäsityöihminen, joka pitää villasukissa ties millaisen määrän ihmisiä ja neuloo lähinnä vain palmikko-, pitsi- tai kirjoneulesukkia, virkaa parisängyn peitteitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äiti on myös pitänyt kohta puolen sukua islantilaisneuleissa ja neuloo välillä parisataa pipoa ja junasukkia sairaalaan. Ihan vain välityönä. Samoin siskoni innostui käsitöistä ja islantilaisneuleita ja kirjoneulesukkia tulee melkoisella vauhdilla. Molempien tuotoksia olette nähneet paljon täällä blogissa, joten voitte ehkä uskoa, mistä puhun. No, joka tapauksessa mä ajattelin aina, että musta ei yksinkertaisesti ole tuohon. Mutta en tiedä, onko se tämä korona-aika vai mikä, mutta loppuvuodesta sain päähäni, että neulon villapaidan. Ja neuloin. Sellaisen tasona tehdyn ainaoikein neuleen, joka oli niin tylsän värinen, että tein sen lopulta ihan kiukulla loppuun ja päätin, että panostan sen jälkeen väreihin. Ja tämä on toiminut. Onneksi mulla on tosin kaksi ihanaa opettajaa. Ja tuntuuhan se nyt aikuisenakin aika hyvälle, kun oma äiti sanoo olevansa minusta ylpeä. 😀 Tosin olen kyllä todennut, että äiti saa yhä pitää meidän perheen villasukissa.
Mutta tämä siis sinulle, joka ajattelit, ettei käsityöt ole sua varten tai että et osaisi. Jos minä pystyn, niin voisin vaikka vannoa, että kaikki joilla on kaksi toimivaa kättä pystyvät! Tärkeää on muistaa vain, ettei tarvitse olla yhtä hyvä kuin joku muu. Ei mulla ole mitään saumaa kilpailla äitini tai siskoni kanssa, mutta sen mä olen myös hyväksynyt. Olen ehkä sitten jossakin muussa jutussa parempi.

Täällä on muuten lumet kadonneet ja katujen harjaus on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran mulla jäi istuttamatta iso kasa kukkasipuleita syksyllä ja ajattelin, että ne olisi kiva kaivaa maahan vaikka viikonloppuna. Kevättä kohti mennään, ja se tuntuu jotenkin todella ihanalta!

 

Lumisen kaunista Lucian päivää. Tuli todellakin valoa talven pimeyteen, ja tänään paistoi jopa niin kirkkaasti, että jäin pohtimaan joulusiivouksen uusimista. Joskin tuosta otsikosta en niinkään ole varma, sillä vanki sana kalskahtaa vähän negatiiviselta. Mutta noin Lucian päivänä lauletaan ja kerrankin tuo lumen määrä on ihan oikeasti kohdillaan!

Taisimme unohtaa koputtaa puuta, kun tuossa yhtenä iltana laskimme, miten vähällä sairastamisella olemme selvinneet kuluneesta syksystä. Ikinä ei kuitenkaan saisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta josko tämä olisi sitten samalla myös se vuoden viimeinen! Tämä päivä on nimittäin mennyt potilasta hoivaten, ja kaunis aurinkoinen lumimaisema piti jättää ikkunan taakse.

Hyasintteja ja kynttilöitä. Niihin ei kai voi oikein olla törmäämättä tässä kohtaa vuotta.  Tuo pieni penkki, jonka kyhäsin olohuoneen nurkkaan nollabudjetilla sopii loistavasti jouluisten juttujen alustaksi. Sohvalla istuessa siihen voi myös kurottaa vaikka viinilasinsa. Pukkijalat löytyivät vintiltä, ja vanha lankun pätkä ulkovarastosta. Ajan patinoimaa puuta, joka sopii loistavaksi sohvapöydän seuraan! Jonkun toisen mielestä kyseessä voi toki olla puu, jolla tuskin on jäljellä edes lämpöarvoa. Mutta hei, onneksi omassa kodissaan saa jokainen valita mistä tykkää ja mistä ei. Toisen romu on toisen aarre, ja hyvä näin, sillä pidän pienestä sivupenkistäni valtavasti!

Tämän talvisen keskiviikon ehdottomasti paras piristysruiske on se, että pääsen illalla kampaajalle! En edes muista koska olisin viimeksi ollut moisessa hemmottelussa, ja kun syksyinen sävyttävän hoitoaineen kokeilukin meni päin puuta, olen ollut enemmän ja vähemmän hiuskriisissä jo pidemmän aikaa. Tänään kuitenkin laitetaan frisyyri joulukuntoon, ja josko se samalla piristäisi muutenkin vähän väsähtänyttä habitustani. Suunnitelmat on selvät, mutta pidetään ne vielä omana tietona. 🙂

Tiedättekö, tajusin vasta juuri, että vaikka meillä oli viime vuonna lahjat paketissa jo joulukuun alussa, ja kuusi koristeltuna kuun puolivälissä, kaikki muut jouluvalmistelut olikin sitten tekemättä tässä kohtaa joulukuuta. Mukaan lukien jopa lasten piparkakkutehtailut. Joten ei hätää, ollaan siis ihan aikataulussa vielä ja vieläpä kohtalaisen mukavasti! 😀

Rauhallista ja rentouttavaa Lucian päivän iltaa! ♡

 

Tallenna

Hiphei tyypit, ja joulukuun kolmatta!

Täällä on nukuttu tänään pitkään ja herätty kiireettä viikonloppuun. Jälleen kerran salapoliisintaitomme tuli kyseenalaistettua, ja metsään mentiin murhaajan suhteen niin, että rymisi. Mutta ihan loistava ilta, ja olisin voinut katsella toisenkin mysteerin. Jos ette ole koskaan olleet tuollaisilla murhamysteeri-illallisella, niin suosittelen kokeilemaan. Loistava aika viettää aikaa yhdessä vaikka isommallakin porukalla. Täällä Satakunnassa tapahtumia järjestää Murhamestarit -teatteriryhmä, ja eilinen illallinen oli Villilän Kartanossa, joka on muuten jo ihan paikkanakin näkemisen arvoinen.

Mutta sitten otsikkoon, eli tähtinauhaan, jonka askartelin niistä samaisista kimallearkeista, joista kirjoitin jo Joulun tunnelmaa -postauksessa. Koska paperin kullankimallus on vain yksipuolinen, homma piti aloittaa sillä, että liimasin paperit vastakkain erikeeperillä. Askartelukaupoista varmaankin saa vastaavia papereita molemmin puolin kimaltavana, mutta tämä omani on sellaista valokuvapaperia, ja liiman kuivumiseen piti varata vuorokauden verran.

Tuohon paperin pintaan oli aika vaikea saada tarttumaan minkäänlaista kynää, joten permanenttitussi oli ainoa vaihtoehto, jolla sain tähtimuotin kuvion näkymään kimalluksen joukosta. Pienemmät tähtöset painoin pienellä paperileikkurilla, jota saikin kyllä puristaa ihan voiman kanssa.
Ompelukoneeni ei jostakin syystä suostu selviämään tyhjän välipaikan ompelemisesta, joten päädyin kiinnittämään tähdet toisiinsa ihan perinteisesti käsin neulan ja langan avulla.

Kuten kuvista näkyy, tuo glitteripinta heijastaa valoa ihanasti, ja jokainen tähti tuikkii omalla tavallaan riippuen siitä, missä suhteessa se on valon kanssa. Sopivat siis hyvin joulukuusenkin oksille.

Pitkään aikaan ei ole tullut peristeisesti askarreltua mitään, joten tämä oli siinäkin mielessä mukavaa puuhaa. Jäinkin miettimään, että tässä suhteessa olen vuosien mittaan muuttunut valtavasti. Ennen kun ompelukonekin hurisi ahkerasti, ja nyt koko koje tuntui ihan oudolta käsitellä. Pitäisi ehkä alkaa verestämään vanhoja muistoja sen kanssa.

Mutta nyt pitää aloittaa joululahjojen paketointi. Saan nimittäin vaatehuoneen lahjavuoresta osan pois tänään, kun paketit lähtevät siskon mukana matkaan.

Ihanan leppoisaa viikonloppua!

Tallenna