Oodi kesän marjoille

17.6.2015

Poika lähti kaverisynttäreille, joten kai tässä voi muu perhe sitten hyvällä omallatunnolla herkutella myös! Mehevä suklaakakku sai seurakseen kesän marjat, mustikan ja mansikan. Mehupullossa alkukesän kirpeän raparperin ja viime kesänä pakastettujen mansikoiden liitto. Maistuu hyvältä perinteisesti veteen tehtynä, mutta on kivan kirpsakka kesäjuoma myös hiilihapotetun veden kanssa.

Myös ne kirsikat sopisivat suklaakakun seuraksi, vaan niille kävi jo paha kato. 😉

Herkullista iltaa!


raparperipiirakka

06.6.2015

Sateinen lauantai on laiskistuttanut todella. Pihatyöt on saaneet odotella, ja penkit nauttia luonnollisesta kastelujärjestelmästä. Yksi iso kivi tosiaan siirtyi aamulla kaivurinvoimin, ja pientä maisemointia olisi vielä tuon suhteen edessä. Tosin yksi oleellinen palanen pelistä vielä puuttuu, mutta ehkä se saapuu ensi viikolla.

Sadepäivä on joutilas pyykinpesuun, ja siivoiluun. Mehua piti raparperista vain keittää, mutta samalla vaivalla syntyi myös piirakka.

 

Piirakkataikina on tämä helpoista helpoin, jonka ohjetta teille vuodesta toiseen tyrkytän. Mutta mikäs siinä, kun on hyvä ja toimiva! 🙂

Ihanaa lauantai-iltaa teillekin. Minä hipsin täällä villasukat jalassa, ja mietin, pitäisikö laittaa tuli johonkin pesään.


Daim-vadelmakakku

01.6.2015

Ajattelin kuitenkin laittaa myös tuon lauantaina vilahtaneen kakun ohjeen tänne, koska joku sitä kyseli. Vadelma ja Daim-suklaa sopivat erityisen hyvin yhteen, ja kakun ulkonäönkin kanssa olisi ollut enemmän toivoa, jos vadelmat olisi malttanut pitää pois kakun reunoilta. Ottakaa te siis oppia minun virheistäni. 🙂

Vadelma-Daim -kakku

10 kpl Digestive-keksejä, tai vastaava määrä muita haluamiasi.
(itse käytin suklaahippuja sisältäviä keksejä.)
60g voita

3 (á 56 g) Daim-suklaapatukkaa
1 limen kuori
4 rkl limemehua
250 g mascarpone-juustoa
4 dl kermaa
1 dl sokeria
5 liivatelehteä
n. 2-2,5 dl (jäisiä) vadelmia

Hienonna keksit murusiksi joko käsin (esim. kaulin) tai koneella. Sulata voi ja sekoita keksimuruihin tasaisesti.
Aseta irtopohjavuoan reunus tarjoiluastialle ja painele keksimuru-voi -seos kakun pohjaksi. Laita tarjoiluastia ja reunus hetkeksi kylmään, jotta pohja kovettuu, eikä reunus enää liiku. Kun ei käytä irtopohjavuoan pohjaosaa, ei kakkua tarvitse siirrellä tai nostella astiasta toiseen.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Rouhi Daim-suklaa. Itse napautin pari kertaa jääkaappikylmät suklaapatukat betoniseen työtasoon, ja sain pientä murua. Raasta limen kuori ja purista hedelmästä mehu. Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää joukkoon limenkuoriraaste, sokeri, mascarpone ja Daim-rouhe. Kuumenna limemehukiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita liivateseos huolellisesti täytteeseen.

Kaada vuokaan täytettä ja ripottele joukkoon vadelmia. Vältä kuitenkin käyttämästä vadelmia liikaa reunoilla, jos haluat kauniin ulkomuodon kakulle. 🙂 Jäiset marjat on helppo ja siisti ripotella joukkoon, älä siis sulata niitä. Yhtä hyvin käyvät myös tuoreet marjat, kun oman pihan satokausi alkaa. 🙂

Ohjeesta voi toki tehdä taas ohuen ja ison kakun, tai vastaavasti kasata sen tällaiseen pienempään vuokaan. Omani on halkaisijaltaan 18cm ja korkeudeltaan n. 7,5cm.

Herkullista viikon aloitusta!