Vohvelijuhlaa!

20.8.2015

Huh, vatsa täynnä vohveleita ja jätskiä. Ei ehkä mikään tavallinen torstai-illan herkku, mutta nyt on aihetta juhlaan! Nimittäin ne the listat löytyi! Ei mitään sen tapaista, mitä olin ajatellut, vaan just sitä, mitä ajattelin, ja mitä olen koko ajan hakenut. Ah, ihan täydelliset! Tai siis ei sitä listaa vielä ole, mutta sahalla oli malli, ja he voivat sitä meille tehdä.

 

Niin, että kai siihen voi pari voitonvohveliakin syödä. Klaaran tyyli alempana, omani yllä. Meidän vohveliresepti löytyy täältä.

 

Sain mä pienen mallipätkän listasta käsilaukkuuni, ja nyt olen sitten lopun iltaa Log Lady ja silittelen puupalikkaani. 🙂


Arkiruokaa: Possua ja kasviksia

20.8.2015

Kerro toiveesi -postauksessa pyydeltiin vinkkejä ihan tavalliseen arkiruokaan, joten ajattelin, että voisin silloin tällöin tarttua aiheeseen. (Laittakaa toki sinne boxiin vain lisää näitä, jos jotakin erityistä tulee mieleen!) Meillä pyritään pääsääntöisesti syömään arkena niin, että yhdestä ruokalajista riittäisi useammalle päivälle, ja kokkaamisen vaivan sijaa, välillä päästäisiin ihan lämmittämisellä. Meillä, kuten varmaan lukuisissa  muissakin perheissä, arkiruoka junnaa muutaman perusruokalajin ympärillä. On keitot, pastat, laatikot, kiusaukset, kastikeet jne. Helppoa, mielellään nopeaa ja sellaista, mikä maistuisi kaikille.

Yksi meidän arkivakkareista (jota tehtiin taas eilen) on possunsuikaleista ja kasviksista tehty kastike, jota syömme niin perunamuusin kuin täysjyväriisinkin kanssa. Yksinkertaisia ja puhtaita makuja, lopputulos, jossa on pieni potku ja makeus. Tätä kastiketta tehtiin jo lapsuudenkodissani, oma versioni on muokkautunut enemmän meidän tyyliseksi, mutta perusta on kutakuinkin sama.
En juuri osta valmiita possunsuikaleita kaupasta, sillä usein paketeissa on kovin rönttöistä lihaa. Suosin ulko- ja sisäfilee paloja, joihin ei ole pursotettu mitään suolaliuosta. Näitä löytyy valmiiksi pakattuna, mutta kannattaa tosiaan katsoa, että liha on lihaa, eikä mitään muuta. Meillä mies toi joskus sellaisen ison lihaklimpin kaupasta, ja jo suikaloidessani sitä, tajusin, että nyt on kyllä lihasta doupattu ja kunnolla. Suussa tavara tuntui lähinnä mauttomalta lihahyytelöltä, joten ruoka jäi syömättä.

Kirjoitan ohjeen nyt sellaiselle vähän isommalle määrälle, jonka itse teen, mutta toki sitä voi soveltaa pienemmäksi. Itse käytän kerralla paljon lihaa, jotta ruoka riittäisi useammalle aterialle. Kasviksia voi käyttää kukin makunsa mukaan, omani ovat lähinnä ehdotus.

Tarvitset:

n. 1,5 kg possunsuikaleita.
3 paprikaa (käytä eri värejä)
1 kesäkurpitsa (tai 2-3 pientä)
1-2 munakoisoa
1 sipuli
2 kokonaista maustekurkkua
1 purkki ananaspaloja omassa liemessään
Suolaa, mustapippuria ja jauhettua cayennepippuria /mausteita oman maun mukaan
Tummaa (Maizena) maissitärkkelystä (tämä ei ole pakollinen)
Rasvaa paistamiseen
Itse tykkään lisätä kastikkeeseen vielä chilisiivuja, mutta lapset syövät mieluummin vähemmän tulista ruokaa 😉

***

Suikaloi esim. possun ulkofilee. Poista tarvittaessa sidekalvot ym. ylimääräiset, leikkaa pihveiksi ja siitä suikaleiksi. Paista lihat ainakin kahdessa erässä (riippuen pannun koosta), jotta jokainen lihanpala saa paistoväriä (ja -makua) pintaansa. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Kaada lihat kattilaan, ja huuhtele pannu vedellä. Kaada huuhteluvesi lihojen joukkoon. Siinä on makua, ja pieni määrä nestettä riittä kastikkeen liemeksi.

Pese ja puhdista kasvikset. Pilko melko suuriksi paloiksi, tarkoitus ei ole keittää niistä mössöä. Kuullota kasvikset nopeasti pannulla, tai ota niihin hiukan väriä parilapannussa. Säästä taas pannun huuhteluvesi. Suikaloi myös maustekurkut, ja heitä kasvikset lihojen joukkoon. Kaada kattilaan myös ananaspalat liemineen.

Kiehauta kattilan sisältö miedolla lämmöllä. Anna nesteen irrota kasviksista kannen alla. Tarkista maku ja mausta. Mikäli nesteen määrä on kovin pieni, voit lisätä vettä pannulta. Tarkoitus kuitenkin on, että neste on siellä jossain pohjalla ja tulee pintaan vain kattilan sisältö painelemalla. Keitot ovat erikseen!

Kun nesteen ja mausteiden suhteen on valmista, lisää suuruste kiehuvaan kastikkeeseen. Käytä suurustetta vain vähän, jottei kastikkeesta tule liian hyytelömäistä. Laita mieluummin ensin vain vähän, ja lisää, jos koet siihen tarvetta. Anna kastikkeen kiehahtaa, ja sen jälkeen levätä kannen alla, samalla kun valmistelet ateriaa muuten.

Ruokalaji on maidoton ja gluteeniton, ja vaihtamalla possun soijasuikaleisiin, saat siitä myös kasvisversion!

Kivaa päivää!


Positiivinen syksy

07.8.2015

Kesä nimittäin. Tai ainakin kesäelo tällaisenaan, säistä en mene sanomaan.

Tämä viikko on ollut melkoista kiirettä, ja joka päivälle on ollut aikataulutettu ohjelma. Tuntuu hiukan siltä, kuin olisi jonkinlaisen loppukirin aika. Vaikka toisaalta mieli on odottava, iskee haikeus väkisinkin jollakin tasolla. Taas yksi kesä elämää takana, lapset yhden kesän vanhempia jne. Luopumisen tuskaa en silti kesästä koe, sen nyt takaa jo säätkin. Kesä ei myöskään ollut ihan sitä, mitä kevään ajan olin muuten odottanut, päinvastoin moni ikäväkin asia tupsahti yllättäin eteen. Mutta sitähän se elämä on; Arvaamatonta ja täynnä yllätyksiä.

Moni on kysellyt, millä fiiliksillä meillä aloitellaan koulua, ja täytyy sanoa, että tämä syksy on niin paljon edellistä helpompi – sekä äidille, että koululaiselle. Meillä kun eskari on käyty jo koulun yhteydessä, nyt ikään kuin vain vaihdetaan yhtä luokkaa korkeammalle. Luokkajako on siis tehty jo vuosi sitten, ja samat ystävät jatkavat nollaluokalta ykköselle. Tottakai uusi on aina jännää, mutta nyt ehkä vain jännää, eikä niin uutta ja pelottavaa kuin vuosi sitten.

Loppuviikolle on luvattu hyviä säitä, ja nyt otetaan niistä kaikki ilo irti. Huomennahan on tosiaan me&i goes Särkänniemi –päivä, ja meidän perheen löydät myös huvipuiston tapahtumista. Tulkaa ihmeessä sankoin joukoin nauttimaan viimeisestä kesälomalauantaista! Huomenna Särkänniemen rannekkeetkin saa edullisemmin vilauttamalla vaikka puhelimesta tätä sivua (toki sen voi myös tulostaa mukaansa). Lisää tapahtumasta voit lukea tämän linkin kautta.

Mutta sitten kuviin! Muistanette valtavan basilikani? Tänään sain vihdoin aikaiseksi latvoa sen hontelot varret, ja tein lehdistä pestoa. Eihän sitä toki suurta määrää tullut, mutta maullaan peittoaa kyllä kaupan tavarat.

Ylipäätään tällaisessa sadonkorjuuajassa on puolensa. Mustikat ovat kypsiä ja pulleita, eikä omenakauteenkaan enää kauaa ole. Puhumattakaan kaikesta muusta, syyskesän ilosta ja maan annista. Olen esimerkiksi tehnyt jo ensimmäisen kaalimuhennoksen (kaalilaatikko ilman riisiä), ja voi taivas, mutta kaaliruoka vaan istuu suuhuni niin täydellisesti!

Mustikat, kaalit, omenat ja hämärtyvät illat kynttilöineen. Päätin, että tietoisesti mietin joka päivä yhden tai kaksi asiaa, jotka tekevät elämästä hyvää juuri tänään. Tänä vuonna aion kääntää jopa syksyn pimeyden puolelleni, ja löytää tulevasta pimeästä kaudesta niin paljon positiivista kuin mahdollista! Niinhän se kuitenkin on, että iloinen ja positiivinen mieli sekä asenne, ovat valintakysymys, ei taivaalta tippuva lahja.

Tämä viikonloppu on monessa perheessä erityinen ja lasketaan jollakin tapaa kesän viimeiseksi. Nautitaan siitä, ja annetaan koululaisille paras mahdollinen alku uuteen kouluvuoteen.

Rentouttavaa perjantaita ja auringonsäteitä!